Et kävele yksin: Juuli Niemi

Et kävele yksin: Juuli Niemi. WSOY 2016.

"Kaksi erilaista maailmaa ja ensimmäinen rakkaus

Egzon ei ole käynyt vieraissa maissa. Hän ei ole käynyt edes siellä mistä hänen sanotaan tulevan.

Ada on 15 ja piirtää vasta omia ääriviivojaan, kun ensimmäinen rakkaus iskee. Adan elämää ovat olleet taiteilijaäidin kanssa jaettu boheemi koti, yhtä kiltti paras kaveri ja lupaava todistus.

Egzonin perhe on Kosovosta ja Egzon on mamu, vaikka on syntynyt Suomessa. Egzonin levottomat jalat pakenevat kodin vaiettuja salaisuuksia ja nopea graffitikäsi maalaa ajatukset kuviksi.

Sinä aamuna rehtorin autoon on peintattu vaalea tyttö ja teksti Run! Ada voisi vielä juosta pakoon, mutta hän ei juokse. Ensimmäinen rakkaus antaa kaiken ja muuttaa kaiken, mutta voi myös repiä palasiksi."

Oma arvio:

 Egzon ei sanonut mitään, kun Ada puhutteli häntä ensimmäisen kerran. Hän ei sanonut mitään, katsoi vain tarkkaan ja kohti.

Heti alkuun sanon, ettei tämä ole ainoastaan rakkaustarina: Et kävele yksin on vaikuttavan tunnepitoinen, väkevä ja raastava kuvaus nuoruudesta, itsensä etsimisestä, äiti-tytärsuhteesta ja siitä hiljalleen irti kasvamisen vaikeudesta, perheen sisäisistä tulehduksista ja salaisuuksista. Adan ja Egzon tarina on yhtä aikaa kuplivan keveä, pakahduttavan tunteikas mutta myös äärimmäisen surullinen. Juuli Niemi kirjoittaa hyvin kauniisti kahden nuoren rakkaudesta, joka ei ole kuitenkaan satumaisen täydellinen, vaan siinä on uskottavasti rosoisuutta.

" - Onko sulla aina tapana lähteä pois heti kun asiat käy kiinnostaviksi?

Ja silloin Ada, ensimmäistä kertaa elämässään, punastui."

Ada ei ole koulussaan kovin suosittu, vaan aika lailla keskitason tyttö. Kun hän kohtaa Egzon ja he alkavat kulkea yhdessä, Adan status nousee ja hän saa rutkasti uusia ystäviä. Entinen ystävä Sanni jää taka-alalle. Ada muuttuu myös rohkeammaksi, ja kokee olevansa ihan eri tyttö. Hän haluaa juoda itsensä humalaan, käydä bileissä, hihitellä koulun vessoissa. Hän huomaa, ettei äiti tunnu tajuavan muutosta, että tämä kohtelee häntä yhä kuten entistä Adaa. Ada on nyt Egzon Ada, ei äitin Ada. Hiihtoloma enon perheen luona tuntuu painajaiselta, kun se tietää viikon eroa Egzosta. Varsinkin, kun äiti tekee sen ikään kuin rangaistuksena Adalle, joka tuli bileistä kännissä kotiin ja oksensi äidin saappaille.

Kuka huusi meillä näin? Kuka huusi etvoivittuollatosissasi? Ahdisti, hävetti, hämmensi. Pelotti taas. Oliko äiti tajunnut, miksi hän huusi niin? Oliko Ada ehkä katsonut huutaessaan tiskipöydälle jääneitä viinipulloja?

Adan äidin viininjuonti selvästi häiritsee tyttöä. Äiti on boheemi nainen, maalaa usein öisin vintillä ja laulaa Dave Lindholmin biisien tahtiin. Juo viinilasin, pari, eikä ymmärrä, että se voi häiritä Adaa. Puhuu kovaäänisesti puhelimessa Adasta ystävättärilleen, eikä ymmärrä, että Ada kuulee ja vaivaantuu. Äiti haluaa pitää kiinni perinteistä, eikä ymmärrä, että Ada haluaisi välillä jotain uutta. Hän ei haluaisi enää viettää jouluja ja pääsiäisiä enon perheen luona Pohjanmaalla, vaan haluaisi hänelle ja äidille omat perinteet.

Egzon ei uskalla kertoa Adalle kaikkea perheestään eikä päästä tätä koskaan kotiinsa. Hänen kotinsa on ahdistava paikka, jossa pois lähteneen isoveljen huoneen ovi pysyy kiinni, äiti hössöttää hermostuksissaan ja pikkuveli säheltää. Se kaikkein suurin, isään liittyvä, salaisuus on Egzolle kipein. Lopussa sen salaaminen tunkee Adan ja Egzon rakkauden väliin.

Egzo kokee olevansa erilainen kuin ystävänsä: hän ei halua retostella seksikokemuksillaan, eikä hänellä edes ole sellaisia. Hän ei osaa. Kukaan ei ole koskaan neuvonut hänelle: isoveli häipyi ulkomaille, ja isä...niin, isästä ei ole ollut juuri apua. Äitiäkään ei kiinnosta muu kuin kodin arjen pyörittäminen. Nuokkarin Erkko on hänen tukipylväänsä ja hän saa myös lohtua Adan äidistä, Elinasta, jonka kotona hän voi olla rento ja maalata Elinan kanssa vintillä. Elina valaa häneen uskoa taiteilijana ja kannustaa hakemaan kuvataidelukioon.

- Älä saata enää tästä edemmäs. Minä en halua, että kävelet pimeällä metsän poikki yksin. 

Adan ja Egzon tarina vaikutti minuun suuresti. Löysin itsestäni samoja tunteita ja kipukohtia nuoruudestani, mitä he kävivät lävitse. Tarina on järisyttävän aidontuntuinen ja elävä. Minä elin nämä hetket yhdessä nuorten kanssa. Voi kun tällainen kirja olisi ollut olemassa, kun olin nuori. Onneksi sain lukea tämän nyt.

Kirjassa on niin paljon  aiheita, joista voisin kirjoittaa, mutta postauksestani tulisi järkyttävän pitkä, jos käsittelisin kaikkea. Suosittelen tätä niin nuorille kuin aikuisille, erityisesti teinien vanhemmille.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja:

Eleanor & Park: Rainbow Rowell
Syvään veteen: Anne-Maija Aalto


Et kävele yksin muissa blogeissa:

en löytänyt vielä muita blogiarvosteluja