"Identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut – mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Hyytävä psykologinen trilleri on ollut suurmenestys ympäri maailman.
On kulunut vuosi siitä, kun toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut onnettomuudessa. Perhe päättää muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää taakseen hirveä tragedia. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä vanhempien kauhuksi henkiin jäänyt tytär väittää olevansa kuollut sisarensa.
Kun myrsky pakottaa perheen äidin ja tyttären eristyksiin saarelle, piinaavat kysymykset eivät jätä äitiä rauhaan. Mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista menehtyi?"
Oma arvio:
Sain lukea ennakkoon tämän kirjan, jonka oikein onnistunut kansikuva ainakin antaa vihiä hyytävästä, kylmäävästä jännityksestä - ja ehkäpä jopa värisyttävistä kauhun tunteista (Alan Clarke / Arcangel Images & Shutterstock). Olisiko tämä sellainen kirja, joka saisi minun sykkeeni kiihtymään jännityksestä?
Niinhän siinä kävi, että ahmaisin Jääkaksoset parissa päivässä. Kirjan alussa Sarah ja Angus Moorcroft haluavat päästä aloittamaan perheen elämän alusta Anguksen perimällä Torranin majakkasaarella. He surevat vuosi sitten menettämäänsä tytärtä Lydiaa, joka putosi Sarahin vanhempien parvekkeelta. Hyytävää on kuitenkin eloon jääneen kaksosen, Kirstien käytös. Sarah huomaa tyttäressään jotain outoa jo Lontoossa, mutta ei halua sotkea miestänsä epäilyksiinsä.
"Äiti..."
Hänen äänensä kuulostaa oudolta. Jähmetyn hetkeksi hölmönä ovelle. En haluaisi mennä sisään.
Minua pelottaa.
Tämä on järjetöntä, mutta sydämeni jyskyttää äkillisen paniikin vallassa. Enkö pysty menemään oman tyttäreni huoneeseen?
Ihastelin lukiessani sitä, kuinka elävästi Skotlannin tyrskyisät kalliot ja koko ilmapiiri on kuvattu. Jo se pelkästään antaa kauhistuksen hiipiä kuin huomaamattaan selkäpiitäni pitkin. Kirstien kammottavat painajaisunet ja outo käytös on pelottavaa. Voin myös eläytyä äidin tuskaan, kun hän yrittää tukea sekaisin olevaa tytärtään ja saada elämän rullaamaan Torranin mökissä, joka ei ole kovinkaan häävissä kunnossa. Hän silti kaikesta huolimatta rakastuu saareen.
Ensimmäistä kertaa muuttomme jälkeen minut valtaa vahva kuuluvuuden tunne. Kurjuudesta ja kauneudesta huolimatta olen rakastumassa uuden kotimme tavattoman aitoon kauneuteen: rakastumassa Salmadairin ohi etelään kuohuvien vesien mahtiin, haltioitumassa merenlahtien välissä kohoavan Knoydartin arvokkaasta yksinäisyydestä. Kauneus tekee kipeää: se sattuu samalla tavalla kuin haavat, jotka alkavat parantua.
En halua ikinä palata Lontooseen. Haluan jäädä tänne.
Sarahin ja Anguksen välillä tuntuu olevan etäisyys, joka kasvaa tarinan edetessä yhä suuremmaksi. Angus ei saa minulta kovinkaan suuria pisteitä. Hän on kyllä huomaavainen isä tyttärelleen, mutta hänen taipumuksensa juopotteluun, ajoittain kylmäävä käytös vaimoaan kohtaan ja pinnan alla kytevät salaisuudet tekevät hänestä vastenmielisen. Toisaalta Sarah ei vaikuta täysin tasapainoiselta äidiltä, mikä on toki olosuhteet huomioon ottaen ymmärrettävää. Hän on käynyt läpi rankan vuoden lapsensa menettämisestä johtuvan masennuksensa kourissa, ja on nyt pikku hiljaa kasaamassa itseään uudelleen - mutta huoli Kirstiestä saa hänen mielen taas sekaisin.
"Äiti, olenko minä nyt näkymätön?"
Tämä kirja pyörittelee ja kääntelee juonta ja sai ainakin minut epäilemään ihan vääriä henkilöitä. Kauhuntunteita koin niin että meinasin yöuneni menettää - hyvin onnistunutta psykologista kauhua Jääkaksoset on, sen voin sanoa. Yliluonnollisuutta tarinassa on vain hitusen, mutta kauhistusta luo enemmän pikku hiljaa paljastuvat salaisuudet sekä itse tunnelma myrskyisellä saarella. Kirjan loppu on ihan muuta mitä odotin, eli hyvin onnistunut lopetus mainiolle jännityskirjalle.
Arvosanani 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Jääkaksoset muissa blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Annelin kirjoissa
Järjellä ja tunteella
Leena Lumi
Rakkaudesta kirjoihin
Tämähän kuulostaa täydelliseltä pimeiden syysiltojen kirjalta. :) Pitääpä laittaa kirjastovaraukseen.
VastaaPoista