Hyvistä tarinoista on monenlaisia versioita. Näihin kohtaamisiin on kuitenkin perinteisesti liittynyt tunne siitä, että tässä paikassa on jotain selittämätöntä, täällä on joku muukin kuin minä.
Tavallisesti tarinoiden keskushahmona on kuollut ihminen, joka jostain syystä ja jossain muodossa on jäänyt elävien keskelle. Kummitus voi olla joku hyvin tiedossa oleva henkilö, kuten talon entinen asukas tai muuten tiettyyn paikkaan sidoksissa oleva persoona. Usein kummitus liittyy jollain tavalla selvittämättömiin asioihin, rikokseen tai muuten äkkinäiseen kuolemaan.
Mutta kummitus voi olla myös sanansaattaja, vainaja joka tulee vielä kerran kuolemansa jälkeen tervehtimään läheisiä ihmisiä ja tuttuja paikkoja. Kummitus voi myös ilmoittaa jostain tulevasta tapahtumasta tai varoittaa etukäteen vaarallisesta tilanteesta, vaikkapa siitä, että joku läheinen ihminen on juuri sillä hetkellä kuollut.
Kummituksia on tavattu aina ja kaikkina aikoina, mutta vakavat kriisiajat, kuten sodat, ovat niille erityisen otollista aikaa."
Oma arvio:
Joroisissa mies kulki tiellä, kun hänen rinnalleen ilmestyi kävelemään mies valkeissa vaatteissa. "Kulje vain rauhassa, kulkekaamme yhdessä", mies sanoi ja hävisi. Sen sanottiin olevan kanavaan hukkunut mies.
Minulle tuli niin nostalginen olo lukiessani tätä kirjaa! Kertovatkohan lapset enää toisilleen karmaisevia kummitusjuttuja illan hämärissä, vai onko tämä jo ihan kadonnut kansanperinne?
Eero Ojanen on koonnut mahtavan määrän kummitustarinoita näiden kansien väliin, ja vaikka suhtaudunkin melko skeptisesti monen tarinan todenperäisyyteen, luin niitä ahmimalla ja mieleeni muistui heti myös lapsuudessani kuulemia, jollekin tutuntutuntutulle sattuneita kummia kokemuksia. Itse en ole koskaan kokenut mitään kohtaamista henkiolentojen kanssa, ja olenkin aina ajatellut, että suurin osa tarinoista selittyy jollain sattumuksella tai esimerkiksi sillä, että uskonnollisessa yhteisössä on peloteltu lapsia liikaa piruilla sun muilla, jolloin mielikuvitus on lähtenyt laukkaamaan. Tarinat ovat kuitenkin tarinoita, ja tarinakokoelmahan tämä kirja onkin.
Kirjasta löytyy paljon muutakin kuin haamuja, enkeleitä ja räyhähenkiä: ihmiset ovat kokeneet erilaisia enteitä eli etiäisiä esimerkiksi ennen jonkun kuolemaa. Enneunet näyttävät olevan hyvin yleisiä, ja itsekin myönnän nähneeni sellaisia. Sattumaa tai ei... Monet tarinoista ovat hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja, joissakin tarinoissa on koettu rakennuksista kuuluvaa koputtelua, ovien avautumista, tuulen henkäyksiä jne. Ihmeekseni pirujuttuja ei kirjan sivuilla juurikaan vilise, vaikka juuri niillä me lapsena monesti kauhistelimme.
Minua kiinnostaa erityisesti sota-ajan tarinat, joissa sotilaat kokevat saavansa erilaisia varoituksia, joiden ansioista he pelastuivat pommituksilta. Myös sodassa olleiden omaisilla vaikuttaa olleen paljon etiäisiä ja enneunia, jotka ovat ennustaneet yleensä läheisen kuolemaa.
Eräs mies sai ääneltä käskyn perääntyä tulituksen alta. Hän otti varoituksen vakavasti ja ajatteli kertoa siitä muille, mutta kehotus perääntymiseen olisi ollut kapinaa. Hän päätti lopulta vain lähteä ja hänen pelkkä esimerkkinsä sai muut sillä kertaa mukaan. Hetken päästä paikkaan tuli osuma, joka olisi surmannut heidät kaikki.
Myös erilaiset paikallistarinat ovat mielenkiintoista luettavaa, vaikka harmikseni omalta asuinseudultani löytyy kirjasta melko vähän juttuja.
Reinilän kartanossa Oulussa majailee kummitus. Talon kummitus Alexander antoi merkkejä itsestään talossa toimivan yrityksen kehittämispäivillä, kun valot alkoivat elää omaa elämäänsä ---
Suuri suomalainen kummituskirja kokoaa kansiensa sisään mainion siivun suomalaista kummitustarinoiden historiaa. Eero Ojanen on käyttänyt päälähteenään Suomen Kirjallisuuden Seuran arkiston perinteen ja nykykulttuurin kokoelmaa, ja sen lisäksi kirjan lopussa vaikuttava lähde- ja kirjallisuusluettelo, josta voi löytää lisää luettavaa, mikäli aihe kiinnostaa. Kirjan tarinat on koottu omiin lukuihinsa aihepiireittäin, mikä helpottaa tietyntyyppisten juttujen löytämistä.
Tätä ei ehkä kannattaisi lukea yhteen pötköön, niin kuin minä tein, sillä monien lyhyiden, välillä tavalla tai toisella toisiaan toistavien tarinoiden jatkuva lukeminen voi tuntua, noh, toistavalta. Siksi aion palata tähän myöhemmin uudelleen niin, että selaan jutun sieltä, toisen täältä. Näin voin keskittyä tarinoiden syövereihin paremmin.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
Osallistun tällä kirjalla samalla Hämärän jälkeen -kauhukirjallisuushaasteeseen.
Suuri suomalainen kummituskirja muissa blogeissa:
Leena Lumi
Iso kiitos sinulle hienosti kirjoitetusta arvostelusta :). Itsellekin tuli mieleen ne lapsuuden kumitustarinat, joiden jälkeen ei uskaltanut liikahtaakaan saati silmiään ummistaa :D. Kerran hoitajaopintojen harjoittelussa yövyimme mielisairaalan alueella vanhassa ja kolkossa rakennuksessa, jossa ei ollut muita yöpyjiä. Oltiin siis ihan keskenämme kolmistaan ja pelättiin pientäkin narahdusta. Olimme varmoja, ettei yöpyminen ollut mitenkään hyvä ajatus ja että siellä kummittelee kaikki mahdolliset mielisairaalan aikaisemmat potilaat. Herättiin sitten lähes unettoman yön jälkeen uuteen harjoitteluaamuun silmät ristissä, eikä jääty enää yhdeksikään yöksi, vaikka meille sitä mahdollisuutta auliisti tarjottiinkin.
VastaaPoistaMummollani oli tapana kertoilla, kuinka hän sai etiäisiä tai näki enneunia ja tiesi usein etukäteen, jos jotain pahaa oli tulossa. Hänellä oli myös aikaisemmin ollut tapana pelata spiritismiä ja meille lapsenlapsillekin hän aina ennusti korteista :). Minulle hän kertoi, että saan komean tumman miehen ja ainakin se ennustus on toteutunut hienosti <3. Minusta oli erityisesti lapsena ja nuorena jännää, että mummoni oli niin spesiaali tapaus; ihana ja kultainen ihminen, jolla oli sydän paikallaan ja kuitenkin hän omasi myös tällaisia jänniä ja kutkuttavia piirteitä.
Kiitos sinulle, kun herätit nämä muistot mieleeni.
Suhtauduin aluksi tähän vähän varauksella, mutta sinun bloggauksen luettuani mietin että tämähän voisikin olla aika kiinnostava! Kummitusjuttuja mekin kerrottiin kun olin nuori, ja niiden maailmaan olisi taas kiva sukeltaa. :)
VastaaPoistaKiitos Sunne :) Minulla on muistissa monet kauhujen yöt mummulassani, vanhassa talossa, jonka vintiltä tuntui aina kuuluvan kaikenlaista rapinaa, töminää ja narahduksia. Mielikuvitus meinasi aina lähteä laukkomaan siellä, eikä asiaa auttanut, että isosisko ja serkkupoika kertoivat kummitusjuttuja yön pimeinä tunteina.
VastaaPoistaMinäkin olen kuullut lähipiiriltä lähinnä noista etiäisistä ja enneunista. Itse näin nuorempana unta eräästä ystävästäni, jonka kanssa emme olleet enää kovin tiuhaan yhteydessä. Unessa hän kertoi isänsä kuolleen. Siitä ei mennyt kuin muutama viikko, kun sain kuulla, että hänen isänsä oli kuollut.
Spiritismijuttuja olen kuullut minäkin nuorempana, mutta ne olivat aina jonkun tutuntutun vanhemmat tai sukulaiset, jotka olivat istuntoja pitäneet. Istunnossa oli sitten tapahtunut jotain kamalaa, mistä kukaan ei oikein halunnut puhua mitään.
Mukavaa Krista, jos innostuit kirjasta. Suosittelen kyllä! :)