"Rakkautta ennen ensisilmäystä
Gatlinin uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota. Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka putoamista hän ei voi estää.
Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet. Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan kylässä huutaneen hiljaisuuden."
Oma arvio:
Minulta on jotenkin päässyt menemään tämä Lohtijakronikka-sarja ihan kokonaan ohi. Muistelen, ettei tästä tehty elokuva ollut hirmuinen menestys, enkä sen takia ole ottanut tätä lukulistalleni. Voitin kuitenkin viime kesänä Ullan luetut kirjat -blogin arvonnassa sarjan kolmannen osan, Lumoava kaaos, ja päätin aloittaa Loihtijakronikan lukemisen joku päivä alusta alkaen. Onneksi aloitin, sillä tämähän on varsin viihdyttävää urbaania fantasiaa.
Tätä sarjaa on verrattu niin Stephenie Meyerin Twilightiin kuin Charlaine Harrisin True Blood -sarjaan. Tässä on kyllä paljon samaa tunnelmaa kuin Twilight-saagassa, mutta Ethanin ja Lenan rakkaus ei yllä ihan niin intensiivisen intohimoiselle tasolle, eikä yliluonnollisia kykyjä omaavat henkilöhahmot tässä ole vampyyrejä, vaan loihtijoita, eräänlaisia noitia. Mielenkiintoisen tästä tekee se, että kertojana ja tarinan kokevana osapuolena on totutusta poiketen nuori mies, Ethan Wate.
Kaikin puolin tämä on viihdyttävää luettavaa. Ethanin ja Lenan rakkaus ei mene silmänräräyksessä äärimmäisiin rakkauden roihuihin, vaan etenee luonnolliseen ja uskottavaan tahtiin pikku hiljaa syvemmäksi tunteiden paloksi. Tarinan lopussa sattuu ja tapahtuu dramaattisia käänteitä, jotka eivät sinänsä yllätä minua, eivätkä jätä hirveänä janoamaan jatko-osien lukemista. Mielenkiinnosta kuitenkin jatkan sarjaa, sillä haluan tietää, miten Ethanin ja Lenan mahdottoman rakkauden lopulta käy.
Arvosanani tälle 4-
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Samantyylisiä kirjoja/sarjoja: Stephenie Meyer: Twilight-sarja, Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Engelsfors-trilogia,
Sally Green: Half bad -trilogia
Muissa blogeissa: Lukunurkka, Todella vaiheessa, L'amie de'l ABC
Lumoava pimeys: Kami Garcia ja Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2014.
" 'Missä sinä olet, L?'
Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.
Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.
Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa."
Oma arvio:
Olipas tämä nyt työläs ja - noh, tympeä - luettava! Tässä Loihtijakronikan kakkososassa Ethan alkaa käydä todella rasittavaksi, kun hän haikailee ja huokailee Lenan perään. Mukaan tarinaan on nakattu myös soppaa sekoittamaan vaalea, tavallinen kuolevainen Liv, jonka kanssa Ethanilla on pientä sutinaa, mutta siihen se jääkin.
Ethan ei jaksa uskoa, että Lena voisi lipua hänen käsistään noin vain ja lähteä hybridi (puoliksi loihtija, puoliksi inkubus) Johnin mukaan.
" Ei tämä ole sitä, mitä sinä luulet.
Mitä minä sitten luulen?
Lena työnsi Johnin kauemmas, kun minä menin
tanssilattian poikki. John kääntyi ympäri silmät mustina ja
uhkaavina. Sitten hän hymyili antaakseen minun ymmärtää,
ettei pitänyt minua uhkana."
En minä nyt oikein jaksanut innostua enää Lenan ja Ethanin tarinasta saati muistakaan henkilöistä. Onhan tässä ihan kepeä kerronta, jota on mukava seurata. En silti ehkä hetkeen jatka tämän sarjan lukemista.
Arvosanani 3.
Tämän kirjan lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjavinkit,
Lukunurkka
******************
Lumoava kaaos: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2015.
"Jotkin valinnat ovat vaikeita – toiset koituvat kuolemaksi.
Tämä kesä muuttaa sekä loihtijoiden että kuolevaisten maailman.
Gatlinin pikkukaupunki on kaaoksen kourissa:
heinäsirkkaparvia, sietämättömiä helleaaltoja ja yliluonnollisia
hirmumyrskyjä seuraa toisensa perään. Niin pelottavaa kuin kaaos onkin,
Ethanille se merkitsee myös tervetullutta katkosta yhä pahempien
painajaisten keskelle – painajaisten, jotka seuraavat häntä jo unen
ulkopuolelle.
Loihtijatyttö Lenan ja kuolevaisen Ethanin rakkaudelle ei ole kirjoitettu onnellista loppua."Oma arvio:
Suurin mielenkiintoni Lenan ja Ethanin kirottuun rakkaustarinaan ja Gatlinin kylän kiemuroihin alkoi jo hiipua Loihtikronikan toista osaa lukiessani, eikä kyllä nyt tämä kolmas osa Lumoava kaaos saanut minua sytytettyä liekkeihin edelleenkään.
Gatlinin kylää riepottelee omituiset vitsaukset, joilla viitataan Raamatun vastaaviin: on heinäsirkkoja, kuumuutta, vedenpaisumustakin pelätään. Loihtijat ovat menettämässä voimiaan.
Hätäännyin hetkeksi. Kahdeksastoista kuu oli lähellä, mutta me olimme menossa Jacksonin lukion tanssiaisiin. Se tuntui typerältä, mutta niin toisaalta sekin, että olisi jäänyt kotiin murehtimaan maailmanloppua, kun ei sille kerran mitään voinut. Ehkä kaikkein typerintä oli, että kuvittelin voivani jotenkin estää sen.
Lenan ja Ethanin suhteeseen olisin kaivannut jotain käännettä, sillä joo, tiedetään, etteivät he voi koskaan olla kunnolla yhdessä, koska Ethan alkaa kärsiä poltteesta ja rytmihäiriöistä jo heidän suudellessaan, mutta kun sitä samaa virttä veisataan koko kirjan ajan. Lena Duchannes on kamalan tylsistyttävä ja ärsyttävä henkilöhahmo tässä(kin) osassa, jotenkin vain niin mitäänsanomaton. Ethanista pidän, ja hänen takiaan jaksoin tarpoa kirjan läpi. Hänelle tapahtuu jotain outoa ja saakin todeta, ettei hän ole ihan entisensä. Hän myös joutuu hyvästelemään hänelle hyvin rakkaan ihmisen.
Entisissä unissani olin yrittänyt estää Lenaa putoamasta.Nykyään minä putosin itse.Mitä se tarkoitti? Miksi minä heräsin keskellä yötä tunteeseen, että olin jo pudonnut?
Ethanin rasittava kaveri Link saa tässä osassa uusia ulottuvuuksia, koska hän on muuntunut osittain incubukseksi ja saanut uudenlaisia voimia. Hänen osuutensa jää kuitenkin melko valjuksi surpervoimien esittelyksi - hän on kirjan pelle, joka ei kuitenkaan jaksa naurattaa minua. Hän haikailee Ridleyn perään, muttei tee asialle mitään vaan vehtailee koulun cheerleader-pissisten kanssa.
Edes Liv ei onnistu pelastamaan tarinaa, vaan hän jää ihan liian sivuosaan. Harmi, sillä hän olisi voinut tuoda hiukan säpinää. Loihtijakronikka-sarjassa on kuitenkin ihan jännittävä ja kekseliäs juoni, jonka takia jaksan seurata sarjan loppuun: tuleeko vielä yhdeksästoista kuu ja miten Ethanin ja Gatlinin kylän käy? Kirja loppuu ovelasti, joten odotan viimeiseltä osalta Lumoava Totuus todella paljon. Toivottavasti se saa minut enemmän innostumaan.
Arvosanani 2,5.
Voitin tämän kirjan Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta viime kesänä.
Lumoava totuus: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2016.
"Onko kuolema kaiken loppu... vai kaiken alku?
Goottihenkisen noitasaagan hengästyttävä loppunäytös: vielä kerran on loihtijoiden ja kuolevaisten tehtävä yhteistyötä.
Ethan Wate on koko ikänsä odottanut
poispääsyä umpitylsästä Gatlinista. Mutta tavattuaan Lena Duchannesin
hän oppi tuntemaan kaupungin kirotun salaisuuden, loihtijoiden maailman,
joka on ollut aina piilossa hänen silmiensä edessä.
Lumoavan kaaoksen lopussa Ethan
uhrasi itsensä estääkseen maailman tuhoutumisen. Nyt hän vaeltaa
toisella puolella ja etsii keinoa, jolla vielä kerran kumota kohtalonsa
ja palata rakastettunsa luo.
Lenan taas on luotettava vanhoihin vihollisiinsa Ethania auttaakseen."
Oma arvio:
Tahmeaa, tahmeaa, niin kovin tahmeaa oli minulle tämänkin Loihtikronikka-osan lukeminen. Alussa meinasin jo innostua, että tämä sarjan päätösosa olisi ollut edeltäjiänsä vetävämpi, mutta niin vain minulla meni suurin osa yli hilseen.
Ethan hyppäsi kolmannen osan lopussa vesitornista alas estäen samalla kuolevaisten maailman tuhon. Hän saa todeta, että kuolleena oleminen ei ole helppoa, vaikka hän pääsee takaisin äitinsä ja muiden kuolleiden sukulaistensa luo. Pian hän saa kuulla, että hänen kuolemansa onkin ollut virhe ja että hänellä on mahdollisuus korjata asia. Näin hän pääsisi takaisin rakkaidensa luo muutenkin kuin haamuna. Tehtävä ei tietenkään ole helpoin mahdollinen.
Aina kun suljin silmäni, minut vallitsi lannistava, musertava pelko siitä, että olin kuollut ja kuopattu. Että olin mennyttä enkä olisi olemassa enää missään muualla kuin maassa vesitornin alla.
En kotona.
En Lenan luona.
Lumoava totuus tuo välillä minulle mieleen kasarileffa Beetlejuicen - eikä tämä ole kohteliaisuus. Ethanin seikkailu kuolleiden maailmassa vaikuttaa monessa kohtaa minusta lähinnä koomiselta. Ethanin tapaama lepakonsiipinen Xavier aarteineen tuo vahvasti mieleen Taru Sormusten herrasta -saagan Klonkun, tosin Xavier osoittautuu paljon reilummaksi tapaukseksi.
Miten kauan Ethan oli ollut poissa? Viikkojako? Vai kuukausia? Kaikki oli sumeaa kuin aika olisi pysähtynyt, kun hän lähti.
Kaikki oli pysähtynyt.
Kirjan parasta antia on se osio, jossa Lena pääsee viimeinkin kertojaääneksi. Olen odottanut koko sarjan ajan, milloin pääsisin lukemaan tarinaa myös Lenan näkökulmasta. Kuitenkaan Lenan ja Ethanin päättymätön rakkaustarina ei saa minun sydäntään sykähtämään. Tämä ei nyt vain ollut minun teekupposeni.
Arvosanani on 2-
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Kiva, että tykkäsit tästä, sillä minulla tämä on hyllyssä ja odottelee sitä hetkeä, kun jonkun sarjan aloittamista taas suunnittelen :)
VastaaPoista