Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta.

Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta. WSOY 2015.

"Ja heitä kaikkia ajoi rakkaus.

Sarastuksen palatsi kuhisee valtapelejä ja pieni paholaislapsi keittelee myrkkyjään. Prinsessa Sadeialla on pakkomielle, joka uhkaa koko valtakuntaa.

Sarastuksen Lasinkirkas Sadeia on vasta kuudentoista, mutta hän on hallinnut vuosia yksinvaltiaana maataan. Hänen on pidettävä kaikki langat käsissään ja kaikkien on taivuttava hänen tahtoonsa.

Valtameren takana elää Surukauriin kansa, jolle surukauris kertoo, kuinka paljon surua kukin joutuu elämänsä aikana kantamaan. Pieni Uli-poika saa suuremman lahjan kuin kukaan aikaisemmin ja kirjoittaa viestin, joka kantautuu liiankin kauas.

Enorannan romaani on kertojaäänien kudelma, jossa kaikki haluavat jotakin ja rakastavat jotakuta. Se on kuin prisma, jossa unelmat, valtasuhteet ja riippuvuudet taittuvat ja hajoavat."

Oma arvio: 

Olen aivan pökerryttävän, hykerryttävän ilahtunut tästä Siiri Enorannan uutukaisesta kirjasta! Miten mahtavan maailman hän on taas luonutkaan kirjan kansien väliin: on surumielinen, mutta toiveikas Surukauriin saarten kansa, joka elää eristyksissä omalla saarellaan, kunnes kaikki muuttuu saarelle saapuvien vieraiden myötä. On myös Läntisellä merimantereella sijaitseva Sidrineian niemimaa, jossa Sarastuksen lasinkirkas prinsessa Sadeia pitää hoviaan lasittariensa kanssa. Sadeia elää matriarkaalisessa yhteisössä, jossa miehillä ei ole sijaa tärkeisiin virkoihin ja tehtäviin. Sadeia joutuu kuitenkin tarkistamaan näkemyksiään, kun hän tapaa Surukauriin saarten kansan ja eri toten erään nuoren huiluntekijän, Asporin.

Pidin myös Enorannan aiemmasta teoksesta Nokkosvallankumous, vaikka se oli välillä liian ahdistavan synkkä minun makuuni. Surunhauras, lasinterävä on minusta toiveikkaampi teos, joka nappaa lukijansa mukaan erikoiseen maailmaansa. Tarinan taustalla kulkee mukana surumielisyys, mutta kyllä minä sieltä löysin paljon myös toivoa ja iloa. Kirjan viimeinen lause mullisti kaiken päälaelleen, pidin siitä erityisesti! 

Minusta on aina mukava lukea kirjaa, jossa kertojat vaihtuvat luvuittain - näin saan mahdollisimman moniulotteisen näkökulman tarinaan. Enorannan kirjoitustyyliä en voi koskaan kehua liikaa, sillä hänen tekstiään on järisyttävän mukava lukea.

Vaikka tämä kirja on suunnattu nuorille, minusta jokaisen aikuisen pitäisi lukea tämä kirja.

Arvosanani tälle ihanalle 5.