Toisaalla kaikin puolin täydellinen Emma aloittelee psykologian opintoja yliopistossa. Kohtalo on kuitenkin päättänyt ravistella myös hänen maailmaansa. Emma on saanut elämänsä ensimmäisen työpaikan siivoojana mielisairaalassa. Yksityisen laitoksen ylläpitäjäksi paljastuu mystinen uskonlahko, ja jo ensimmäinen käynti vanhassa kartanossa saa Emmassa aikaan outoja vilunväreitä. Kylmäpäinen Emma ei kuitenkaan suostu uskomaan typeriin aavisteluihin. Mutta pian hän ei voi muutakaan, kun laitoksen todellinen toiminta alkaa paljastua hänelle pala palalta.
Mukana pakkaa sekoittamassa on myös helposti kaikesta innostuva luonnonlapsi Mimosa, joka ensitöikseen törmää uudessa kaupungissa kummalliseen Alisaan, jolla on miesystävänä aave."
Oma arvio: Tässä kirjassa ei aikailtu, vaan tapahtumat lähtivät hitaasti mutta varmasti vyörymään eteenpäin. Hiukan minua hämäsi, ettei mikään jäänyt arvoitusten varaan, sillä outo mies kavereineen metsässä paljasti lähes heti päähenkilö Johanille, keitä he ovat. Tarinassa seurattiin vuorotellen Johanin, Mimosan ja Johanin siskon edesottamuksia. Hienosti nivoutuivat heidän tiensä lopulta yhteen. Romantiikka jäi uupumaan tästä kirjasta kokonaan, mikä on surku, sillä siihen olisi ollut mahdollisuus. Ehkä toisessa osassa sitten?
Patinen kirjoittaa välillä mukavan värikästä tekstiä, mutta välillä kerronta oli ehkä liian yksioikoista makuuni. Kirjassa oli juuri sopivaksi määrin fantasiaa. Mukava lisä oli henget, joiden kanssa juteltiin led-valojen houkuttelemana. Minulle jäi hiukan epäselväksi, mikä Johanin uuden kartanossa asuvan yöeläjien "perheen" perimmäinen tehtävä olikaan.
Henkilöitä oli juuri sopivasti, jotta niihin ehti saada jonkinlaisen tuntuman. Kartanossa asuva Alarik oli minusta epämiellyttävä hahmo, vaikkei häntä ilmeisestikään ollut sellaiseksi tarkoitettu. Tarinan nuoret Johan, Mimosa ja Emma olivat ihan ok, vaikken heidän ajatuksiinsa kovin päässytkään syventymään.
Vaikka tarina oli minusta hyvin uniikki ja piti minut otteessaan loppuun saakka, minua häiritsi muutamat virheet tekstissä, jotka pilasivat lukukokemustani. Vanha pilkunviilaaja nousi minussa esiin ja pilkut väärissä paikoissa hyppivät silmilleni. Myös yhdessä luvussa minä-kertoja vaihtui yhtäkkiä kolmannen persoonan kertojaan ja taas takaisin minä-kertojaan. Se hämmensi hiukan. Mutta koska tarina ja siitä syntyvä tunne on kuitenkin lukukokemusteni pääasia, annan Prologille arvosanan 3+. Jatko-osan Lykantrophia aion lukea ehdottomasti!
Tämä kirja on arvostelukappale, suurkiitokset kustantajalle ja kirjailijalle!
Kiva kun kommentoit postaustani! :)
VastaaPoistaOnneksi kirjassa oli pieni viittaus ehkä tulevaan romanssiin, ainakin olin huomaavinani? Itse en sitä kaivannut, mutta se voisi olla ihan kiva lisä jatkossa, jo juonenkin kannalta. Lisäksi minä koin Alarikin kyllä ihan kivana hahmona, mutta hänkin jäi muiden kanssa aika pintapuoliseksi, kovin paljon ei kessään ollut syvyyttä.