Luin Stephenie Meyerin Twilight-sarjan lisäosan Keskiyön aurinko. Kuvaa klikkaamalla pääset blogiarviooni tästä ja sarjan kaikista muistakin osista.
tiistai 22. syyskuuta 2020
sunnuntai 20. syyskuuta 2020
Kaunis ilma kuolla: Veera Salmi
Kaunis ilma kuolla: Veera Salmi. Otava 2020
"Kirja kuin roadmovie etenee kaasu pohjassa kohti väistämätöntä.
Poika, jolta kaikki on hajonnut.
Tyttö, jonka kaikki ovat tuominneet.
Auto, joka ei kuulu kummallekaan.
Yhteinen pakomatka, jolla ei ole muuta päämäärää kuin kuolema.
Ensin heitä ajavat takaa muistot, sitten poliisit."(Otava)
Poika, jolta kaikki on hajonnut.
Tyttö, jonka kaikki ovat tuominneet.
Auto, joka ei kuulu kummallekaan.
Yhteinen pakomatka, jolla ei ole muuta päämäärää kuin kuolema.
Ensin heitä ajavat takaa muistot, sitten poliisit."(Otava)
Oma arvio:
Kirja, jonka alussa mainitaan kuolema, antaa heti lukijalleen vihiä, ettei kirja ole mikään hempeimmästä ja kevyimmästä päästä aiheeltaan.
Chevroletin tunnuslause on: Find new roads.
Siitä tuli minun tunnuslauseeni. (s. 31)
Kirjan toinen päähenkilöistä ja minäkertojista, Leo, paljastaa heti kirjan alussa kuolevansa neljän kuukauden kuluttua kirjan tapahtumien alusta. Miten hän sitten voi kertoa tarinaansa, haudan takaako kummituksena? Sepä onkin suuri arvoitus. Hän paljastaa myös sen, että toinen keskeisistä henkilöistä, Israel, on se, joka suunnitteli kuolevansa.
Minulla oli jonkin aikaa sellainen luulo, että biologinen äitini joutui vankilaan varastettuaan päiväkodin eteisestä vieraan lapsen kurahansikkaan. Mutta niin ei kuitenkaan ollut. Äiti joutui vankilaan siksi, että oli siirtänyt tililleen 80 000 euroa yrityksestä jossa työskenteli.
Olin silloin viisi. (s. 28)
Leo ja Isra esittäytyvät lukijalle vuorotellen omissa luvuissaan. Leo on joutunut seilaamaan sijaisperheestä toiseen äitinsä jouduttua vankilaan talouspetoksesta. Pilvitutkijaksi itsensä nimittänyt isä on antanut pojalleen vanhan Omega Speedmaster -kellon ja vannottanut, ettei tätä saa hukata. Kellosta tuleekin hyvin keskeinen symboli läpi koko kirjan. Leolla on hankaluuksia hillitä raivonpuuskiaan, minkä vuoksi sijaisperheet on vaihtuneet useaan otteeseen. Kun raivo iskee, hän haluaa rikkoa tavaroita, oli ne sitten katulamppuja tai sijaisperheen astiastoja. Viimeisimmässä sijaisperheessä nro 5 puhutaan kotikielenä saksaa ja perheen samanikäinen tytär hämmentää Leon suutelemalla tätä ja myöhemmin tekee hyvin ilkeän tempun.
Mommyn kylmä katse jäädyttää mut.
Ollaan pakkasen puolella, sanotaan, mutta en tiedä sopiiko se tähän.
Mommy ei koske hiuksiini enää.
Hän ei sano, että korjataan vähän ripsiä.
Ei laita mulle ruokaa vaikka sanon että on nälkä.
Mommy ei lue mun ajatuksia enää.
Ei kysy mitä ajattelen, kun oon vaan hiljaa. (s. 84)
Isran perhe on tullut aikoinaan Suomeen Marokosta. Isralla on ollut hyvä ystävä Rina, joka on kuitenkin yhtäkkiä vieraantunut hänestä, varsinkin sen jälkeen, kun somessa levisi video Rinan poikaystävän Oceanin kuolemasta. Isra oli samassa autossa, kun hänen Mustaf-enonsa päätti tehdä äkkijarrutuksen, jonka seurauksena takapenkillä Isran kanssa istunut Ocean lensi tuulilasin läpi ja kuoli välittömästi. Mutta mitä tapahtui autossa ennen sitä? Miksi Mustaf teki tällaisen ratkaisun? Nyt kaikki kuitenkin tuntuu vihaavan Israa, ja Isra haluaisi vain kuolla. Mutta sitä ennen hän haluaa nähdä Ähtärin pandat. Hän saa yllättävän liittolaisen Leosta, joka myrkkyyntyy omaan sijaisperheeseensä ja omaan elämäänsä niin, että suostuu lähtemään vauhdikkaalle road tripille kiehtovan Isran kanssa.
Me kaksi, irtonaisina ja irtolaisina, pyörällä, pyörällä päästä. (s. 98)
Kirja on juoneltaan nopealentoinen ja muutenkin sujuvalukuinen. Teksti on hyvin puhekielistä ja vilisee finglishiä, mikä jakaa mielipiteeni kahtia. Jos nuortenkirjan minäkertoja on nuori, on toki luontevaa, että kirjan kieli on puhekieltä. Toisaalta toivoisin, ettei yleiskieli katoaisi kokonaan nuortenkirjoistakaan, sillä se toimii ihan yhtä hyvin. Repliikeissä voi sitten olla mitä vaan. Vaikka kirjassa käsitellään melko ahdistavia aiheita, ei se ole niin masentava kuin luulisi, vaan toivoakin on. Leon ja Isran rakkaustarina ei nouse niin pintaan, että se tekisi kirjasta romanttisen, mutta tuo mukavaa lisää muun synkkyyden, vauhdikkuuden ja tunteikkuuden keskelle. Välillä kirja tuntuu hieman sekavalta, koska kaikkea ei paljastettu heti kerralla, ja minun piti hieman kelailla taakse päin pysyäkseni kärryillä.
Minä olisi halunnut olla se syy, jonka vuoksi oltiin lähtemättä ja kuolematta. (s. 113)
Kaunis ilma kuolla on ihan mukaansatempaava välähdys kahden kovaonnisen nuoren elämästä. Se on tarina valinnoista, haaveista, kulttuureista, aikuistumisesta, ystävyydestä, rakastumisesta ja elämän hauraudesta. Kaikesta traagisuudestaan huolimatta valitettavasti Leon ja Isran tarina ei herättänyt minussa suuria tunnekuohuja, vaan jätti minut melko kylmäksi. Elokuvana tämä tarina voisi toimia oikein mainiosti, "vink vink".
Arvosanani 3,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
En löytänyt muita bloggauksia
Samantyylistä luettavaa:
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
A Book with a great first line
tiistai 8. syyskuuta 2020
Viimeinen ilta - Pumpkinheads: Rainbow Rowell ja Faith Erin Hicks
Viimeinen ilta - Pumpkinheads: Rainbow Rowells ja Faith Erin Hicks. Suomentanut Taina Wallin. Karisto 2020
Englanninkielinen alkuteos (2019): Pumpkinheads
"Joka syksy high schoolin ajan Deja ja Josie ovat tehneet yhdessä töitä maailman mahtavimmalla kurpitsatilalla Nebraskassa. He jättävät hyvästit joka halloweenina ja kohtaavat jälleen syyskuun koittaessa. Mutta tämä halloween on erilainen. He ovat molemmat valmistumassa, ja edessä on viimeinen työrupeama. Viimeinen työvuoro, viimeiset hyvästit.
Josie on surkeuden perikuva, mutta Deja on päättänyt ottaa viimeisestä päivästä kaiken irti. Nyt heidän on aika kokea kaikki kurpitsatilan hauskat aktiviteetit ja parhaat naposteltavat! Ja Josien on viimeinkin uskaltauduttava toffeekojun söpön tytön puheille... Entä jos heidän viimeinen työvuoronsa olisikin kaikkien aikojen seikkailu?"(Karisto)
Oma arvio:
Nyt on sen verran harvinaista herkkua tarjolla, nimittäin YA-sarjakuvaa ei ihan joka päivä julkaista, etenkään suomeksi. Lempikirjailijani Rainbow Rowell on tehnyt tämän sarjakuvan yhteistyössä kuvittaja Faith Erin Hicksin kanssa ja lopputulos on ihan hauska. Onneksi sain tämän pikimmiten kirjastosta, sillä pyytämäni arvostelukappale loisti poissaolollaan.
Kuten takakansiteksti ja kannen kuvakin paljastaa, kirjan pääosassa seikkailevat pyöreävartaloinen Deja ja kulmikaskasvoinen Josiah eli Josie, jotka eivät ole muuten tekemisissä toistensa kanssa kuin vuotuisissa halloweenin kurpitsajuhlissa. He ovat vuodesta toiseen olleet töissä maissimuhennosmajalla, mutta tänä viimeisenä vuonna ennen valmistumista Deja on järjestänyt heidät piirakkapalatsiin. Dejalla on taka-ajatus: Josiahin ihastus, jota hän nimittää Toffeetytöksi, työskentelee viereisessä Toffeetuvassa, ja nyt pojan on aika ottaa ohjat käsiinsä ja ainaisen haikailun sijaan mennä juttelemaan tuolle punatukkaiselle tytölle.
Tietysti tämä ei olekaan kovin yksinkertaista, sillä Josiahin ujostelun lisäksi Toffeetyttö tuntuu vaihtavan koko ajan paikkaa ja häntä etsivät Deja ja Josia kohtaavat monenlaisia esteitä ja hidastuksia: on varastelevaa pikkupoikaa, itkevää pikkutyttöä, karannutta pässiä jne. Deja on herkkusuu, ja hänen on päästävä maistamaan joka kojun herkkuja. Lisäksi koko teemapuisto tuntuu olevan täynnä Dejan exiä, niin tyttöjä kuin poikia. Mitenkähän lopussa sitten käynee, kun Josie viimein pääsee juttusille Toffeetytön kanssa? Onko unelma hänestä yhtä kantava kuin todellisuus? Loppu on hyvin ennalta-arvattavan suloinen.
Minun on pakko myöntää, että olisin päässyt tarinaan sisälle paljon paremmin, jos se olisi kirjoitettu novelliksi. Johtuneeko siitä, että en ole niin vannoutunut sarjakuvanlukija, vaikka niitäkin nykyään lueskelen. Rowell kirjoittaa ihanan realistisia ja hassunhauskoja kuvauksia ihmisten välisistä kohtaamisista, jotka eivät minusta päässeet sarjakuvassa lainkaan oikeuksiinsa. Huumoripitoisuus tekee tarinasta kuvitettuna jotenkin lapsellisemman kuin mitä se olisi kirjoitetussa tarinassa ollut. Sarjakuva on tosi hauska ja tarina mukava, mutta en saanut tästä sen suurempia innostuksen tunteita.
Ruskeaihoinen ja nappisilmäinen Deja on piirretty tosi söpöksi, pyöreävartaloiseksi tytöksi, mutta Josie on jäänyt minun makuuni turhan disneymäisen kirveellä veistetyn näköiseksi. Sitä paitsi hän näyttää minusta nelikymppiseltä maanviljelijältä työasussaan eikä noin parikymppiseltä nuorukaiselta. Jotain mangamaista söpöyttä olisin häneen kaivannut. Muuten Hicksin piirrosjälki on mukavaa katsella ja väritys on syksyisen lämmintä. Sopii hyvin kurpitsajuhlan väreiksi.
Viimeinen ilta tulee olemaan toki hitti yläkoululaisten vinkkauksissa, sillä nuorille kivoja sarjakuvia ei juuri putkahtele tuon tuosta. Tämä voisi olla myös kiva lahjaidea nuorelle, ei niin tottuneelle lukijalle.
Arvosanani 4-
Tämän kirjan lainasin kirjastosta
Muissa blogeissa:
Samantyylistä luettavaa: