sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Rakkaus ei katso aikaa -trilogia: Kerstin Gier

Rubiininpuna: Kerstin Gier. Suomentanut Riitta Virkkunen. Gummerus 2012.

Saksankielinen alkuteos (2009): Rubinrot

"Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotakin aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin arki on Charlotten tarkoin vartioidun elämän rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä! 

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean mutta raivostuttavan Gideonin kanssa"


Oma arvio: 

Tämä Kerstin Gierin aikamatkailutrilogia on ollut lukulistallani jo hävettävän kauan, ja koska en saa tarpeekseni lukuhaasteista, asetin itselleni haasteeksi lyhentää blogini lukulistaa kesän aikana. Hyllyttäessäni työpaikallani kirjastossa nuortenkirjoja, nämä soman pastellinväriset kirjat suorastaan vaativat minua lainaamaan ne. Tästä ensimmäisestä osasta tulikin minun virallinen työmatka- ja kahvitaukokirjani, eikä mennyt viikkoakaan, kun olin ahminut Rubiininpunan.

Tämä kirja on mukavan kepeää luettavaa. Päähenkilö Gwendolyn vaikuttaa minusta melko lapselliselta, jos vertaa häntä esimerkiksi ikätovereihinsa Outolintu-trilogian Trisiin tai Nälkäpelin Katnissiin, mutta eihän 16-vuotiaan tarvikaan vielä olla aikuinen. Hän oli aidosti turvaton ja hädissään huomatessaan olevansa sukunsa seuraava aikamatkageenin kantaja, mikä teki hänestä inhimillisen ja sympaattisen henkilöhahmon. Hänen hämmentyneisyytensä komean Gideonin kanssa ollessaan on söpöä.

Aikamatkailu sinänsä tekee tästä kirjasta (ja kirjasarjasta) erikoisen ja mielenkiintoisen. Tietenkin kivana kipinänä tässä on Gwennyn ja Gideonin välinen suhde. Pidin tästä kyllä, ja lainasin heti perään toisen osan Safiirinsini. Pitäähän työmatkalla olla luettavaa!

Arvosanani tälle kirjalle 4+

Lainasin tämän kirjastosta.




Sain kirjankansibingoon toisen ruksini. 

Safiirinsini: Kerstin Gier. Suomentanut Riitta Virkkunen. Gummerus 2013.

 Saksankielinen alkuteos (2010): Saphirblau

"Menneisyyteen rakastuminen ei ehkä ole lainkaan hyvä ajatus. Sen huomaa 16-vuotias Gwendolyn, jonka elämä on ollut yhtä vuoristorataa sen jälkeen, kun hänestä tuli perheensä aikamatkaaja. Gwendolynillä ja Gideonilla on kuitenkin muita ongelmia, kuten vaikkapa maailman pelastaminen. Tai se, kuinka oppia tanssimaan menuettia. Kumpikaan ei ole aivan yksinkertaista!

Kaiken lisäksi Gideon alkaa käyttäytyä arvoituksellisesti. Gwendolyn ei ole enää varma, mistä kaikessa on kyse, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää. Muutoin halki aikojen kulkevasta rakkaudesta ei tule yhtään mitään."

Oma arvio:

Samalla tyylillä jatkaa myös tämä trilogian toinen osa: kepeää, hupsua, välillä lapsekasta mutta ihanan hullaannuttavaa. Hiukan minua alkuun oudoksutti Gwendolynin mukana kulkeva vesinokka-demoni Xemerius, mutta hänellä onkin kirjassa aivan mainio rooli, sillä hän sanoa paukauttaa aina kaiken suoraan. Hänen varjoonsa jää täysin tärkeilevä koulukummitus James, jonka tarkoitusta tarinassa en oikein ymmärrä.

Näissä kirjoissa aikajatkumo ei ole kovin pitkä, sillä ensimmäisessä osassa taidettiin edetä arviolta kahden vuorokauden verran, eikä tässä toisessakaan osassa tainnut kulua aika sen enempää. Aikahypyt menneisyyteen tuovat kuitenkin mukavasti tapahtumia kirjan sivuille.
Gwennyn ja Gideonin suhde saa minut hiukan hämilleni,sillä Gideon käyttäytyy jokseenkin ailahtelevaisesti. 

Juonikuvioissa paljastui taas jotain hämärää, joten en millään malta odottaa, että saan selville, mikä se paljon puhuttu, aikamatkaajiin liittyvä, salaisuus on.

Arvosanaksi annan tälle kakkososalle 4,5  


Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Sain kirjankansibingoon kolmannen ruksin!

Smaragdinvihreä: Kerstin Gier. Suomentanut Ilona Nykyri. Gummerus 2014.

 Saksankielinen alkuteos (2010): Smaragdgrün

"Aikakaudesta toiseen seikkaillut Gwendolyn on aivan maassa. Oliko Gideonin rakkaudentunnustus lainkaan todellinen?

Särkynyttä sydäntä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä parantelemaan, sillä sukunsa aikamatkaajageeniä kantavalla Gwenillä on pian aivan uusia huolia. Hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä aikamatkaajana, kun vain tietäisi mikä se on… Saint-Germainin kreivin menneisyydessä punoma verkko kiristyy ovelasti huomattavan paljon myöhemmin, ja niinpä Gwenin ja Gideonin on selvitettävä salaisuus ja syöksyttävä seikkailuihin halki aikojen, olipa rakkaudessa ryppyjä tai ei."


Oma arvio: 

Kirjan alku ei ollut kovin kummoinen, sillä Gwendolynin lapsekas kiukuttelu Gideonille oli minusta liian läpinäkyvää ja ärsyttävää, mutta kirja parani kyllä huomattavasti alun takelteluista päästyään. Minä sain ylimääräisiä sydämentykytyksiä Gideonin ja Gwennyn suhteesta ja aloin rakastaa suorasukaista vesinokkademonia Xemeriusta, joka hauskuutti lukijaa joka käänteessä. Jopa juonittelevasta Charlottesta jäi tässä päätösosassa hiukan sympaattisempi mielikuva, kun hän paljasti syvimpiä tuntemuksiaan Cynthian bileissä. 

Kaikista parasta tässä oli tarkat pukukuvaukset, kauan odotettu tanssiaiskohtaus sekä oivalliset takaumat Rubiininpunan tapahtumiin, nyt eri näkökulmasta. Kahdentoista kehän salaisuus oli paljastuttuaan minulle pienoinen pettymys. Paljon yllätyksiä tämä piti sisällään ja kaiken kaikkiaan jäi minulle hyvä mieli tästä.

 Arvosanani tälle osalle 4,5.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Kirjankansibingoni sai jo neljännen ruksin.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Haasteita kesäksi: kirjankansibingo, klassikko-haaste ja 64:n kirjan lukuhaaste

Olen aivan ihastunut näihin haasteisiin, joihin blogimaailmassa olen törmännyt. Niihin osallistumalla tulee luettua sellaisia kirjoja, joita ei olisi välttämättä koskaan lukenut. On myös mukava osallistua yhdessä, sankoin joukoin muiden bloggaajien kanssa johonkin haasteeseen. Koska blogissani esittelen pääasiassa tietyn genren kirjoja, olen valinnut haasteet sen mukaan, että voin pysyä asettamieni kehysten sisällä. Olen aiemmin osallistunut Nettilukutoukkien novellihaasteeseen sekä Goodreads-sivuston I spy Challenge 2015 -haasteeseen. Tarkennettakoon, että olen jälkimmäisessä haasteessa mukana ihan omaksi ilokseni, enkä ole linkittänyt osallistumistani kyseisen haasteen sivulle.







Seuraavat haasteet ovat enemmän kuin mielenkiintoisia: Kirjakaapin kummitus-blogissa on 15.5.-15.8. menossa kirjankansibingo, jossa yritetään saada kirjan kansikuvien perusteella joko vaaka- pysty- tai vinorivi täyteen. Saapas nähdä, onnistunko saamaan yhtään riviä!


Reader, why did I marry him -blogissa on 31.7. asti menossa Klassikko-haaste, jossa omaa yleissivistymättömyyttään voi paikata lukemalla jonkin klassikkoteoksen. Minä häpeän myöntää, etten ole lukenut J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjaa, joten osallistun haasteeseen sillä. Olen varmasti parempi ihminen sen luettuani ;)



Löysin nyt vasta Goodreads-sivuston, vaikka olen toki siihen törmännyt muutamia kertoja ja ihmetellyt, mikäs homma se on. No, todella mukavalta sivustolta vaikuttaa, ja ensi töikseni lisäsin sinne kaikki tänä vuonna lukemani kirjat arvosteluineen (paitsi yhtä, jota en sieltä löytänyt) ja osallistuin lukuhaasteeseen, jossa minun pitää lukea tämän vuoden aikana 41 kirjaa. Tavoite on minulle realistinen, sillä luen noin kolme kirjaa kuukaudessa, joskus neljä, ja minulla alkaa työt ensi maanantaina, joten en päivisinkään enää ehdi lukemaan. En osannut linkittää Goodreadsin-ikonia omaan blogiini, joten jos joku osaa sen, voisi ystävällisesti neuvoa minua kommenttilootassa ;) Olisin hyvin kiitollinen!Aika vaarallinen sivusto tuo on, sillä löysin sieltä heti monia, monia have-to-read-kirjoja, joita TIETENKÄÄN ei ole suomennettu. Ihan kuin ei entisissäkin olisi lukemista, heh.

Päivitys 17.5.2015: Muutinkin Goodreadsin lukuhaastetta 64 kirjaan, sillä minulle tuli pieni laskuvirhepaholainen! Lukutahtini onkin nimittäin noin viisi kirjaa kuukaudessa, sillä en osannut ottaa huomioon sitä, että postaan saman kirjasarjan kirjat yhden otsikon alle ja postauksen päivämäärä on aina se, milloin olen tehnyt sarjan ensimmäisen postauksen. Note-to-self: tästä lähtien pistän päivämäärät kirjasarjojen jatko-osien postausten yhteyteen! Onneksi muistan jotenkuten, mitä olen tämän vuoden puolella lukenut, ja sain päivitettyä Goodreadsin-sivuille kaikki lukemani kirjat, vaikka osissa lukupäivät ovat vähän sinne päin.

Tällaisia haasteita itselleni asetin, ja ei kun lukemaan!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Wayward Pines -trilogia: Blake Crouch

Wayward Pines - Ei pakotietä: Blake Crouch. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi 2015. 


Englanninkielinen alkuteos (2012): Pines

"Wayward Pines on tämän hetken kuumin jännityssarja, joka vie lukijansa outoon pikkukaupunkiin Idahossa. Wayward Pines -televsiosarja alkaa toukokuussa valtakunnallisella FOX-kanavalla , ja pääosissa ovat mm. Matt Dillon ja Juliette Lewis.

FBI-agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesiin etsimään kollegojaan, jotka ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Idyllisessä pikkukaupungissa kaikki vaikuttaa täydelliseltä, mutta outoa kyllä Ethan ei saa yhteyttä ulkomaailmaan eikä kaupungin seriffi ota häntä tosissaan. Vasta kun kotiinpaluu osoittautuu mahdottomaksi, tajuaa Ethan että jokin on pahasti vialla. Hänen on ratkaistava Wayward Pinesin arvoitus - tai jäätävä sinne loppuelämäkseen."

Oma arvio: 

Jotakin kertoo tämän kirjan mukaansatempaavuudesta se, että luin tämän parin päivän aikana. Kirjassa ei turhia jaaritella, vaan tapahtumat seuraavat toinen toistaan. Ihmissuhdedraamat on jätetty tästä scifijännäristä lähes kokonaan pois, niinpä tässä keskitytään vain seuraamaan Ethanin edesottamuksia kaupungissa, jossa kaikki käyttäytyvät oudosti.

Kirjan kirjoittaja, Blake Crouch, tunnustautuu suureksi Twin Peaks -faniksi, ja se näkyy jollain lailla kirjan tunnelmassa. Minusta kirjan tapahtumat toivat mieleen myös Under the Dome -tv-sarjan (Stephen Kingin samannimistä kirjaa en ole lukenut, joten en voi verrata siihen), jossa myös kaupungista ei ollut ulospääsyä ja jotkut henkilöt kasvoivat vallanhimoisiksi pahiksiksi. Myös Wayward Pinesissä on heti Ethanin vastassa vallanhimoinen pahis, seriffi Pope. Toisaalta sain mielleyhtymiä myös James Dashnerin Maze runner - Labyrintti -kirjaan, jossa myös  on henkilöiden tavoitteena päästä aukiolta pois, ja poispääsyn esteenä on siinäkin omituisia otuksia. En nyt paljasta Wayward Pinesin otuksista enempää, etten spoilaa täysin muiden lukukokemusta...

Tämä kirja on ehtaa scifiä ja jännitystä parhaimmillaan ilman ylimääräistä draamaa ja ylilyöntejä. Välillä jännitys kasvaa sietämättömäksi, ja Ethanin tuska (niin fyysinen kuin henkinenkin) on melkein käsin kosketeltavissa.  Jatko-osa Wayward Pines - Salaisuus ilmestyy elokuussa ja trilogian päätösosa Wayward Pines - Viimeinen kaupunki tammikuussa 2016. Seuraavaksi aion kuitenkin  seurata tästä trilogiasta tehdyn kymmenosaisen minisarjan, joka alkaa 14.5. FOX-kanavalla!

Arvosanaksi annan kirjalle 4,5 ja suosittelen tätä ehdottomasti kesäjännäriksi kaikille!

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle! 

Wayward Pines - Salaisuus: Blake Crouch. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2013): Wayward

 

"Wayward Pinesissa seriffi on ainoa joka tuntee kaupungin salaisuuden. Kun Ethan Burke tuli kaupunkiin, seriffi oli hänen pahin vihollisensa. Nyt Ethan on itse seriffi.

Wayward Pinesissa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Kukaan ei tiedä sitä paremmin kuin Ethan Burke, entinen FBI-agentti, joka joutui Pinesiin sattumalta - tai niin hän luuli. Nyt Ethan on kaupungin seriffi, ja hänen elämänsä voisi olla täydellistä, mutta salaisuus painaa häntä.

Kaupunkia ympäröivät vaarat ovat kauheampia kuin kukaan osaisi kuvitella, mutta onko Wayward Pinesin vääristyneessä todellisuudessa eläminen sen parempaa? Ilmapiiri kiristyy hetki hetkeltä, ja pian Ethanin on valittava kenen puolella seisoo."

Oma arvio:
Voi mahdoton sentään! Olin matkustaa bussilla pysäkkini ohi, kun luin tätä kirjaa työmatkallani. Olin ensimmäisen Wayward Pines -sarjan osan luettuani hieman skeptinen siitä, että jatko-osiin olisi saatu ujutettua enää mitään yllättävää - vaan onhan tässä hämmentäviä paljastuksia taas lisää.

Tässä osassa avataan lukijalle hieman myös aikoja ennen Wayward Pinesin, kuten miten Pam on lähtenyt mukaan projektiin sekä miksei Pilcherin vaimo ole kaupungissa. Pilcheristä kehkeytyy tarinan edetessä melkoisen sairas persoona, joka toteuttaa maanisesti omaa visiotaan ihmiskunnan säilyttämisestä. Pam kuvaillaan kirjassa täysin erilaiseksi kuin mitä hän on FOX:in tv-sarjassa. Hän on häikäilemätön, empatiakyvytön ja raaka. Myös Theresan aiemmasta elämästään Wayward Pinesin kulissikaupungissa paljastuu lopussa hätkähdyttävä tieto. 


Ethan on sympaattinen ja  määrätietoinen sheriffi, joka ei ihannoi kulissikaupunkia eikä aio jättää selvittämättä totuutta, kun kaupungissa tapahtuu veriteko.

En voi muuta kuin kehua Crouchin iskevää, jouhevaa ja mutkatonta kirjoitustyyliä, joka nappaa lukijan taatusti mukaansa eikä jätä häntä hetkeksikään pitkästymään. Arvosanani tälle 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 Kirjankansibingoruudukko senkun täyttyy!

Wayward Pines - Viimeinen kaupunki: Blake Crouch. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi 2016.

 


Englanninkielinen alkuteos (2014): The Last Town

"Painajaiseksi muuttuneen unelmakaupungin asukkaat joutuvat punnitsemaan, onko makea valhe sittenkin parempi kuin katkera totuus.


Wayward Pines näyttää idylliseltä pikkukaupungilta, mutta todellisuudessa siellä eletään kaupungin perustajan, David Pilcherin, raudanlujassa komennossa. Pois ei voi lähteä, ellei mieli päästä hengestään. Mutta nyt Pilcher kätyreineen on mennyt liian pitkälle.

Kaupungissa kolme viikkoa seriffinä ollut salaisen palvelun agentti Ethan Burke ei aio enää katsoa toimettomana vierestä. Mutta Pilcherin kosto on kauhea. Pystyykö Ethan pelastamaan Wayward Pinesin, viimeisen kaupungin?"

Oma arvio: 
Näin minun täytyy jättää tämän kirjan myötä hyvästit Blake Crouchin luomalle kuvitteelliselle Wayward Pinesin kaupungille sekä ihastuttavan määrätietoiselle seriffi Ethan Burkelle, joka on ottanut tehtäväkseen kaupungin pelastamisen Pilcherin kauheuksilta. Tarina etenee tuttuun ripeään tahtiinsa,eikä säästele lukijaansa kauheuksilta.


Kuinka saada tolkkua siitä, että kadulla juoksi ihmisiä, jotka olivat kuin suoraan 1950-luvulta, ihmisiä joita ajaa takaa hirviölauma? Kelmeänvaaleat, yössä läpikuultavat hirviöt loikkivat toiset kahdella, toiset neljällä jalalla kuin sudet.
Sellaista näkyä oli sulateltava vähän väliä.
Unohtumattomien kuvien sarjaa.

Välillä minua meinaa äklöttää, sillä kirjassa kuvaillaan kaupunkiin päässeiden abrejen brutaaleja ihmisasukkaiden suolistuksia turhankin tarkkaan. Erityisen ällö on kohtaus, jossa kuvataan erään asukkaan viimeisiä elonhetkiä ja ajatuksia abren raadellessa tämän keskivartaloa - ja syödessä tätä. Huh huh. Ei heikkohermoisille! 

Pilcher osoittautuu vieläkin kierommaksi ja suhteellisuuden tajunsa kadottaneeksi, kun hän päättää kostaa Ethanille siitä, että tämä paljasti kaupunkilaisille totuuden. 

Hiljainen ääni, jolta hän oli kauan sitten oppinut ummistamaan korvansa, kuiskasi hänen päässään, hänen hulluutensa hirmumyrskyssä: Uskotko olevasi heidän Jumalansa?
Huolehtiiko Jumala?
Kyllä.
Suojeleeko Jumala?
Kyllä. 
Luoko Jumala?
Kyllä.
Johtopäätös?
Vittu joo.


Pakkaa sekoittaa myös Adam Hasslerin saapuminen kaupunkiin viime hädän keskellä. Hän on ollut useita vuosia nomadina Pilcherin määräyksestä tutkimassa, onko eloonjääneitä enää missään muurin ulkopuolella, ja kaikki uskovat hänen kuolleen - jopa Theresa. Tarinassa valotetaan takaumien avulla, miten aiemmassa elämässään Hassler rakastui alaisensa Ethan Burken vaimoon, Theresaan, ja miten hän päätyi lopulta suspension kautta Wayward Pinesin asukkaaksi. Theresalla onkin jotain kerrottavaa Ethanille, jota tämän on vaikea sulattaa.

Erityisesti pidän kirjan lopusta. Se on toisaalta surullinen, mutta onnellinen, jättää paljon asioita auki ja kirjan viimeinen lause räjäyttää koko potin - ja saa mielikuvitukseni laukkaamaan! Miten olisi neljäs osa kirjasarjaan, eikö mitenkään?

Arvosanani 4,5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Samankaltaisia kirjoja/sarjoja: Ann Aguirre: Razorland-trilogia, James Dashner: Maze Runner -sarja.

Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, 
Villasukka kirjahyllyssä,  
Kirjan vuoksi,
Tarinoiden syvyydet,
Rakkaudesta kirjoihin

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Joulukuun kymmenes: George Saunders

Joulukuun kymmenes: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä. Novellikokoelma. Siltala 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): Tenth of December


"Amerikkalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimmän tyyliniekan George Saundersin Joulukuun kymmenes on kokoelma satiirisia näkymiä amerikkalaislähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheistaan: sieppauksesta, raiskauksesta, itsemurhasta, sotatraumoista. Pikkuporvarillisen esikaupunkielämän kuvaus kääntyy salakavalasti dystopiaksi, jossa nurmipihojen koristeeksi aidataan kehitysmaiden köyhälistöä. Vankilan asukit ovat koekaniineita, joihin pumpataan mielialalääkkeitä ja joita pistetään parittelemaan ristiin rastiin. Teinipoika todistaa naapurintytön sieppausyritystä, sotaveteraani kamppailee sopeutuakseen siviiliin, syöpäpotilas vaeltaa talviseen metsään pakastuakseen hengiltä.

Saunders poukkoilee taiturimaisesti kielen eri rekistereissä ja sekoittaa henkilöhahmojen persoonalliseen puheeseen ajatuksia, haaveita ja päänsisäistä sekasotkua. Hän on julma ja brutaali moralisti, jonka polttoaine on eksistentialistinen pahoinvointi. Silti niminovellin pakkashuurut lämpenevät kirjan lopussa toiveikkuuteen. Kaiken yllä lepää satiirin huntu."

Oma arvio:  

 Mikä onni, että löysin tämän novellikokoelman luettavakseni! Tästä jäi jälkimauksi todella hyvä mieli, sillä niin hauskalla tavalla tässä käsiteltiin rankkojakin aiheita. Novellikokoelman novelleista monetkaan eivät edustaneet niitä tyylilajeja, joita nykyisin suosin, mutta se ei haitannut, vaan nautin lukemastani todella. Saundersin kirjoitustyyli puri minuun todella.

Lempinovellini olivat luonnollisestikin ne, jotka sisälsivät dystopian elementtejä. Pako hämähäkin sydämestä on hauskalla tavalla kuvattu, vaikkakin kammottava ote Jeff-nimisen vangin elämästä lääkekoekaniinina. Semplica-päiväkirjoissa ihmisten pihoille on viritelty ST-ripustuksia, jotka tarinan edetessä paljastuivat karmeiksi kehitysmaiden ihmisten (naisten) hyväksikäytöksi. Novellin kertojana toimii 40-vuotias perheenisä, joka yrittää pienituloisena pitää perheensä tyytyväisenä ja järjestää tyttärellensä elämänsä syntymäpäivät. Pidin myös kovasti nuoresta sotaveteraanista, Mikeystä, kertovasta novellista Kotiin, jossa asiat tuntuvat kääntyvän täysin päälaelleen hänen kotiinpaluunsa jälkeen. Jotain traumaattista hänelle on sattunut sotareissullaan, siitä tekstissä annetaan vihiä, mutta ei kuitenkaan paljasteta koskaan, mitä. Pidän tällaisista tarinoista, joissa lukija saa itse päätellä asioita.

George Saundersin novellikokoelma saa minulta arvosanakseen täydet 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Osallistuin tälle kokoelmalla Nettilukutoukkien novellihaasteeseen.