Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

lauantai 19. helmikuuta 2022

Blogin 8-vuotissynttäriarvonta!

On kulunut jo kahdeksan vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäisen kirja-arvioni silloin  Dysphoria-nimisessä kirjablogissani, jonka nimen muutin myöhemmin Kirjapöllön huhuiluja -blogiksi. Sisältö on pysynyt nimestä huolimatta samana koko ajan, eli pääpaino on ollut YA-kirjallisuudessa. Enpä olisi arvannut kahdeksan vuotta sitten, että tästä tulisi näin rakas ja pitkäikäinen harrastus, joka tavallaan johdatti minut myös unelmieni ammattiin kirjastonhoitajana ja kirjavinkkaajana. Blogista on ollut apua työssäni ja myös työpaikkojen saannissa, joten ei mikään pöhkö harrastus tämä!

Nyt satelee taas kiitoksia teille, rakkaille lukijoille, jotka jaksatte lukea (toivon mukaan) postauksiani ja kommentoida niitä. Olen myös hyvin kiitollinen kustantajille ja kirjailijoille, joilta saan näitä bloggaajan arvokkaita apuvälineitä eli arvostelukappaleita. Kotimaiset kirjailijat nostavat ja kommentoivat postauksiani somessa, mikä tuo ihanaa vuorovaikutusta ja tunteen siitä, että bloggaamisellani on myös jokin merkitys: tuoda enemmän esiin kotimaista, laadukasta nuortenkirjallisuutta ja antaa sille ansaitsemansa näkyvyys ja arvostus. Toki blogini suurin merkitys on minulle itselleni: saan pidettyä arkistoa lukemistani kirjoista, koottua ajatuksiani niistä, jotta voin tarvittaessa palata niihin ja virkistää muistiani.

Tuttuun tapaan haluan järjestää synttäriarvonnan blogissani. Tällä kertaa arvon tämän vuoden uutuuden, YA-novellikokoelman Blackout, jonka on kirjoittaneet yhdessä Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk ja Nicola Yoon. Kirja on kustantajalta (Otava) ylimääräisenä minulle tullut arvostelukappale, jota ei ole luettu ollenkaan. Arvonta on minun itseni järjestämä, eikä siinä ole mukana kukaan muu taho. Bloggaukseni kirjasta voit lukea tästä.

Luethan alla olevat säännöt ennen osallistumista. Onnea arvontaan!


Arvonnan säännöt:

1. Arvontaan voit osallistua ainoastaan jättämällä kommentin sähköpostiosoitteen kera tähän blogipostaukseen. Voit kertoa samalla, mitä kevään kirjaa odotat eniten. Muissa blogini sometileillä (IG, Facebook, Twitter) osallistuminen ei ole mahdollista. Kommentteja ei julkaista blogissani, eli sähköpostiosoitteesi on turvassa. Se on välttämätön, että saan kätevästi voittajan yhteyden.

2. Jos osallistuit blogissani alkuvuodesta Kaunein YA-kansi 2021 -äänestykseen, saat kaksi arpaa. Ilmoita tästä kommentissasi, niin osaan lisätä sinulle kaksi arpaa.

3. Arvontaan voi osallistua 19.2.- 27.2.2022 klo 18.00 välisenä aikana.

4. Ilmoitan arvonnan voittajan blogissani ja sen somessa (IG, facebook, Twitter) viimeistään maanantaina 28.2. Otan suoraan yhteyttä voittajaan, ja jos en saa häneltä vastausta yhteystietoineen 3 päivän kuluessa, arvon uudelleen.

5. Arvonta on minun itseni järjestämä, eikä siinä ole mukana kukaan muu taho.



3 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Paljon onnea 8-vuotiaalle blogillesi. Se on melko pitkä aika, eli siitä on hyvä jatkaa. - En osallistu arvontaan.

Mai Laakso kirjoitti...

Riemukasta 8v kirjablogipäivää. Tsemppiä tuleville lukuvuosille :)

Heidi P kirjoitti...

Arvonta-aika on päättynyt!