Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

perjantai 31. joulukuuta 2021

Kaunein YA-kansi 2021 äänestys

 Muistattekos vielä viimevuotisen Kaunein YA-kirjakansi 2020 äänestyksen blogissani? Lupailin viime vuonna, että järjestäisin samanlaisen tänäkin vuonna, joten saamanne pitää. Äänestysohjeet ovat samat kuin viime vuonna, eli äänestää voit ainoastaan tämän postauksen kommentteihin, jotka julkaisen vasta äänestysajan loputtua. Näin muiden äänet pysyvät salassa :) 

 


Ehdokaskansikuvat ovat äänestysohjeiden alla kuvakollaaseina ja jokaiselle kuvalle on annettu numero. Kannet eivät pääse oikeuksiinsa pieninä kuvina, joten suosittelen tutkimaan isompia kansikuvia blogissani tai esim. googlettamalla, jos haluatte saada paremmin selkoa kansikuvista ja niiden upeista yksityiskohdista. Etenkään tummasävyiset kannet eivät oikein erotu edukseen minikuvina, mikä on harmi. Koska ehdokkaita on paljon, 51 kantta, ei minulla kuitenkaan ollut mahdollisuutta laittaa kaikista suurta kuvaa tähän, tai postaus olisi ollut kilometrin mittainen. (Oletan myös, että suurin osa äänestäjistä on YA-lukijakuplan sisältä ja on jo nähnyt suurimman osan kansista livenä.)

Olen yrittänyt löytää kaikki suomennetut kirjat, jotka voi mieltää YA-kirjallisuudeksi, mutta pahoittelen, jos joku on jäänyt pois. Kaikki eivät välttämättä miellä kaikkia YA-kirjoiksi, mutta sillä tuskin on äänestyksen kannalta merkitystä. Äänestys on leikkimielinen, joten mitään tästä ei kannata ottaa vakasti. Tavoitteenani on tuoda arvostusta myös kirjankansien kuvittajille, sillä he tekevät todella tärkeää työtä kirjailijan, kustannustoimittajien ja kääntäjien ohella sen eteen, että kirja on toimiva kokonaisuus ja houkuttaa lukemaan. Olen merkinnyt luetteloihin myös kannen tekijän nimen, jos se on ollut helposti löydettävissä. Jos en tiedä kannen tekijää, olen laittanut niihin kohtiin kysymysmerkin. (Jos tiedät kuvittajan, jota minä en ole merkinnyt, saa huikata, niin korjaan!)

Tänä vuonna äänestykseen ei kytkeydy arvontaa. Järjestän arvonnan blogissani erikseen helmikuussa, kun blogini täyttää kahdeksan vuotta. Tähän äänestykseen osallistuneet saavat kyseisessä arvonnassa sitten kaksi arpaa yhden sijasta, jos muistavat huikata minulle asiasta.

Äänestysohjeet:

1. Kansikuvaa voit äänestää ainoastaan tämän postauksen kommentteihin. Kommenteissa on tarkistus päällä, ja aion julkistaa kaikki äänet samaan aikaan sunnuntaina 9.1.2021 klo 12.00 jälkeen, joten kommenttiasi ei tule näkyville sitä ennen.

2. Ääniä voit antaa kolmelle (3) kauneimmalle kannelle seuraavasti: kauneimmalle 5 ääntä, toiseksi kauneimmalle 3 ääntä ja kolmanneksi kauneimmalle 1 ääni. Voit äänestää myös vain yhtä tai kahta kantta, jos haluat. Jos äänestät kahta, annat 5 ääntä kauneimmalle ja 3 ääntä toiseksi kauneimmalle. Äänestäessäsi vain yhtä kantta, annat kauneimmalle 5 pistettä. Voit ilmoittaa pelkän kansikuvan numeron ja sen perään antamasi äänet.

3. Äänestysaika päättyy sunnuntaina 9.1. 2021 klo 12.00.

4. Julkistan Kaunein YA-kansi 2021 -äänestystulokset sunnuntain 9.1.2022 aikana, todennäköisesti myöhään illalla.

5. Äänestys on minun, vaatimattoman harrastuksekseen kirjabloggaavan järjestämä, eikä siinä ole mukana ulkopuolisia tahoja. Kauneimpien kansikuvien Top 10:lle on luvassa kunniaa ja suitsutusta blogissani ja sen somekanavissa, mutta sen kummempaa palkintotilaisuutta en pysty järjestämään :)

6. Äänestäkää ahkerasti!

7. Ps. Myös äänestyksen järjestäjä itse saa osallistua äänestykseen.


 1. Jenny Han: Aina ja ikuisesti Lara Jean. (suom. Antti Hulkkonen) Kansi: @ Netflix, Riikka Turkulainen (suunnittelu)

2. Katherine McGee: Amerikan kuninkaalliset - Majesteetti. (suom. Outi Järvinen) Kansi: Johanna Junkala, Adobestock

3. Angie Thomas: Betoniruusu. (suom. Terhi Kuusisto) Kansi: Cathy Charles

4.Aiden Thomas: Hautausmaan pojat. (suom. Inka Parpola) Kansi: Mars Lauderbaugh (kuvitus), Liz Dresner (suunnittelu)

5. Ilkka Auer: Hornantuli. Kansi: Ilkka Auer

6. Juno Dawson: Ihmemaa. (suom. Aura Nurmi) Kansi: ?

7. Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta. Kansi: ?

8. Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin. (suom. Leena Ojalatva) Kansi: Stephanie Yang (suunnittelu), Michael Frost (kuva)

9. Holly Bourne: Vuosikirja. (suom. Kristiina Vaara) Kansi: ?

10. Magdalena Hai: Isetin solmu. Royaumen aikakirjat 2. Kansi: Nina von Rüdiger

11. Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään. Kansi: Mirella Mäkilä

12. Tuula Kallioniemi: Mopoautolla mun prinssini saapuu. Kansi: Päivi Puustinen

13.Anniina Mikama: Myrrys. Kansi: Riikka Turkulainen, iStockphoto

14. Kati-Annika Ansas: Tuhkataivas. Kansi: ?

15. J.S.Meresmaa: Khimaira. Kansi: Karin Niemi

16. Emiko Jean: Tokion prinsessa. (suom. Susanna Sjöman) Kansi: ?

17. Marika Riikonen ja Päivi Haanpää (toim.): Likainen tusina - novelleja. Kansi: Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy

18. Anne Muhonen: Älä unohda minua - sarjakuvaromaani. Kansi: Anne Muhonen

19. Leigh Bardugo: Tuho ja roihu. (suom. Meri Kapari) Kansi: April Ward

20. Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama. Kansi: Emmi Kyytsönen

21. Marja-Leena Tiainen: Musta enkeli. Kansi: @Alexander Krivitskiy / Unsplash

22. Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa. (suom. Kristiina Vaara) Kansi.Eveliina Rusanen, iStock

23. Siri Pettersen: Rautasusi. (suom. Eeva-Liisa Nyqvist) Kansi: Siri Pettersen

24. Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi. (suom. Katja Laaksonen) Kansi: Theresa Evangelista

25. Salla Simukka: Matalapaine/korkeapaine. Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

26. Emma Luoma: Perhosten aika. Kansi: Kaisu Sandberg

27. Marja Aho: Lasienkeli. Kansi: Kaisu Sandberg

28. Sally Green: Maailmojen tulet. (suom. Meri Kapari) Kansi: ?

29. Hank Green: Loistavan hullu hanke. (suom. Kaisa Kattelus) Kansi: Laura Lyytinen, iStockphoto

30. Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle. (suom. Leena Ojalatva) Kansi: Bijou Karman (kuvitus), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

31. Riina Mattila: Silmät avatessa on edelleen pimeää. Kansi: Riikka Turkulainen

32. Sini Helminen: Hurme. Kansi: Karin Niemi

33. Jason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuus. (suom. Niko Toiskallio) Kansi: Juho Toiskallio (suunnittelu ja käsintekstaus). Kuvat; iStock/ Adam Smigielski, Violetastock, Sergei Dubrovskii.

34. Karen M.Mcmanus: Kaksi voi säilyttää salaisuuden. (suom. Inka Parpola) Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

35. Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu. Kansi: Saara Helkala (suunnittelu), Gabriele Ribeiro (kuva)

36. E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita. (suom. Riina Vuokko) Kansi:iStockphoto/Piola666

37. Anne Lukkarila: Pelletaivas. Kansi: Tiia Javanainen/ Purotie Design

38. Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta. (suom. Sarianna Silvonen) Kansi: ?

39. Elisabeth Lim: Tyttö ja lasikenkä. (suom. Susanna Hirvikorpi) Kansi: Laura Lyytinen

40. Sarah J. Maas: Aamunkoiton torni (suom. Sarianna Silvonen) Kansi: Shutterstock

41. TJ Kline: Talo taivaansinisellä merellä. (suom. Mika Kivimäki) Kansi: ?

42. Lee MacKenzi: Loki - petoksen nuori jumala. (suom. Antti Hulkkonen) Kansi: Laura Lyytinen

43. Liz Braswell: Syntymättömyyspäivä. (suom. Tuulia Tipa). Kansi: Tarja Vettersten.

44. Salla Simukka ja Siri Kolu (toim.): Satalatva - Kalevala uusin silmin. Kansi: Laura Lyytinen

45. Maureen Johnson: Hei, julma maailma. (suom. Jenni Rapelo) Kansi: ?

46. Joanna Heinonen: Veren väki. Kansi: ?

47. Zoe Sugg ja Amy McCulloch: The Magpie society - Siivenisku. (suom. Inka Parpola) Kansi: ?

48. Heidi Silvan: Tyhmästi tehty. Kansi: Karin Niemi

49. Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja. (suom. Jussi Korhonen) Kansi: ?

50. Sonja Heikkilä: Real me. Kansi: Sonja Heikkilä

51. Dess Terentjeva: Ihana. Kansi: Riikka Turkulainen

13 kommenttia:

Marja kirjoitti...

5 pistettä: 41
3 pistettä: 5
1 piste: 44

Tiina Marjatta kirjoitti...

11, 2 ja 10 paremmuusjärjestyksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Paremmuusjärjestyksessä: 5, 11 ja 28 :)

Jukka Peltonen kirjoitti...

24. 5 ääntä
11. 3 ääntä
9. 1 ääni

HeidiVee kirjoitti...

Nro 13: 5 p.
Nro 11: 3 p.
Nro 48: 1 p.

Mari Karvonen kirjoitti...

47 5pistettä, 11 3pistettä ja 41 1piste

Kiitos kivasta äänestyksestä!

Niina T. kirjoitti...

5 pistettä - 11) Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
3 pistettä - 49) Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja
1 piste - 47) Zoe Sugg & Amy McCulloch: The Magpie Society - Siivenisku

Henna kirjoitti...

Kaunein kansi eli 5 ääntä: Talo taivaansinisellä merellä.

3 ääntä: Maailmojen tulet

1 ääni: Tyttö ja lasikenkä

Kaunein oli helppo valinta, mutta muiden kanssa oli hankalampaa! Monipuolinen kattaus on ilmestynyt viime vuonna, toivottavasti sama jatkuu tänä vuonna.

Koiruoho kirjoitti...

1. 15 (5 ääntä)
2. 14 (3 ääntä)
3. 11 (1 ääni)

Ruusa kirjoitti...

32. 5p
13. 3p
10. 1p

Hanna/Hannan kirjokansi kirjoitti...

5 pistettä Dess Terentjeva: Ihana

3 pistettä Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

1 piste Emma Luoma Perhosten aika

Heidi P kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Heidi P kirjoitti...

Omat ääneni: 5 pistettä kannelle 10: Isetin solmu, 3 pistettä kannelle 18: Älä unohda minua ja 1 piste kannelle 51: Ihana. ÄÄNESTYS ON NYT SULJETTU, KIITOS KAIKILLE ÄÄNESTÄNEILLE! Ilmoitan tulokset 9.1. iltaan mennessä blogissa, Facebookissa ja Instagramissa.