sunnuntai 22. elokuuta 2021

Tokion prinsessa -sarja: Emiko Jean

 Tokion prinsessa: Emiko Jean. Suomentanut Susanna Sjöman. Otava 2021 (Tokion prinsessa #1)

Englanninkielinen alkuteos: Tokyo Ever After. Kansi: ?

"Tavalliset eurooppalaiset prinsessat on niin nähty ― tehkää tilaa prinsessa Izumi ”Izzy” Tanakalle!

Izumi on vähän tavallista hauskempi kalifornialainen 18-vuotias tyttö. Kun selviää, että hänen kauan kadoksissa ollut isänsä on Japanin tuleva keisari, ei viimeinen vuosi high schoolissa menekään suunnitelmien mukaan. Izumi matkaa Japaniin totuttelemaan prinsessan rooliin. Opittavaa on paljon: kieli, kulttuuri, komean henkivartija Akion mielenliikkeet…


Ainutlaatuinen, syötävän suloinen romanttinen komedia."(Otava)

Oma arvio:

No siis WAU! Tämä kirja meinasi mennä minulta täysin ohi, sillä se ei saanut kustantajan luettelosta tilaa kuin pienen palstan verran, enkä aluksi meinannut huomata koko kirjaa. Tähän tartuttuani ajattelin, että tämä taitaa olla melkoinen välipalahömppä, toki tervetullut sellainen. Mutta ehei, ei tämä mikään hömppä ole. Tämä on aivan ihastuttava kirja!

Kuka tunnustaa olevansa Bodyguard-leffan vannoutunut fani? MINÄMINÄMINÄ! Tokion prinsessassa Bodyguard kohtaa Amerikan kuninkaalliset. En voi vastustaa tarinoita, joissa henkivartijan ja vartioitavan välille syttyy romanssi. Vastaavaa on ollut muutamassa muussakin lukemassani YA-kirjassa, esimerkkinä mainittakoon Claudia Grayn A Thousand pieces of you, jossa rinnakkaismaailmoissa seilaavan Margueritan ja hänen kuninkaallisen vartijansa Paul Markovin välille syttyy suhde, kuten käy myös Katherine McGeen Amerikan kuninkaalliset -duologiassa, jossa prinsessa Beatrice on rakastunut henkivartijaansa Connoriin. Myös Sally Greenin Savuvarkaat-fantasiatrilogian ensimmäisen osan alkuasetelmassa  prinsessa Catherinen ja hänen henkivartijansa Ambrosen välillä kipinöi. En voi sille mitään, että minusta tuollainen kielletty rakkaus, vartija-vartioitava, on erityisen ihana. (En ole varmaankaan ainut.)

(Toivottavasti kukaan ei pahastunut, kun jo tässä alkuhehkutuksessa kerron yhden oleellisimmista juonenkäänteistä. Mutta olettaisin, että on itsestäänselvää, miten käy, kun nuorelle kauniille naiselle annetaan vartijaksi superkomea, vain häntä parisen vuotta vanhempi henkivartija.)

Kirjan päähenkilö, viimeistä lukiovuottaan Mount Shastan lukiossa opiskeleva Izumi eli ystäviensä kesken Izzy ei ole koskaan saanut tietää, kuka hänen oikea isänsä on. Vahingossa hän kuitenkin löytää eräästä äidin kirjasta japanilaisen miehen kirjoittaman, intiimin runon, ja hänen ystävänsä Noora löytää myöhemmin tietoja runon kirjoittaneesta Makoto-nimisestä miehestä. Tieto mahdollisesta isästä on kuitenkin hyvin hämmentävää, sillä Makotonomiya Toshihito ei ole mikä tahansa miekkonen, vaan Japanin keisarillisen perheen kruununprinssi. Kuvan nähtyään Izumi on täysin varma: tuo mies on hänen isänsä. He ovat aivan samannäköiset.

Izumin äiti on tietysti alkuun shokissa, kun tytär mainitsee löytäneensä isänsä. Siitä toivuttuaan äiti auttaa tytärtään ottamaan yhteyttä isäänsä. Alussa mitään vastausta ei kuulu, mutta sitten eräänä päivänä Izumin kotipiha on täynnä paparazzeja ja Japanin suurlähettiläs odottaa häntä mukanaan kutsu Izumille matkustaa kuninkaalliseen palatsiin vierailulle. Häkeltynyt Izumi pakkaa kamppeensa ja lähtee viimeinkin tapaamaan isäänsä ja etsimään omia juuriaan. Matka Japaniin ja japanilaisuuteen voi alkaa.

Mitä olin oikein kuvitellut? Että ryntäisimme syleilemään toisiamme? Että yhteinen DNA:mme toimisi magneetin tavoin ja vetäisi meitä yhteen? Hän ei ole mikään sodasta kotiutuva isä. Minä en ole lapsi, joka on kärsimättömänä odottanut hänen paluutaan. Suhdettamme eivät rikasta yhteiset muistot. (s. 81)

Vaikka isän ja tyttären ensikohtaaminen ei mene ihan nappiin, Izumi yrittää kotiutua keisarillisen perheen joukkoon. Alussa hänellä on paljon opeteltavaa kuninkaallisista tavoista ja siitä, miten tarkan syynin alla hän onkaan. Kaiken huipuksi hänelle on annettu maailman jöröin, joskin myös komein, henkivartija Akio, jolle Izumi aiheuttaa närää venyttämällä sovittuja aikatauluja. Izumi haluaa kuitenkin alkuärsytyksen jälkeen löytää Akiosta lempeämmänkin puolen ja tekee kaikkensa, jotta saisi tämän rennommaksi. Alussa se on kuitenkin hankalaa, koska Akio tuntuu olevan järkkymättömän sitoutunut työhönsä ja tuntuu vihaavan Izumia, epäsovinnaista prinsessaa. Vaikka eihän hän oikeasti Izumia vihaa.

"Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että viehätysvoima ei ole parhaita valttejasi?"

Hänen kärsivällisyytensä alkaa olla lopussa. "Viehätysvoimalla ei suojella kuninkaallisten henkeä." (s. 108)

Romanssikuvion lisäksi kirjassa kuvataan Izumin tutustumista japanilaiseen kulttuuriin ja tietenkin isäänsä, joka tuntuu kuitenkin aidosti, joskin kömpelöllä tavalla olevan kiinnostunut tyttärestään. Izumi tekee tietenkin melkosia virheitä, kun niin japanin kieli, kulttuuri ja keisarilliset tavat ovat vielä hakusessa. Onneksi hänellä on tukenaan hovineito Mariko ja kotimaahan jääneet ystävät Hansani, Glory ja Noora, joiden kanssa Izumi viestittelee ahkerasti. Lisäksi hänen pikkuserkkunsa Yoshi ottaa hänet siipiensä suojaan ja muun muassa tutustuttaa (Akion harmiksi) tytön Tokion yöelämään. 

"Tiedän ihan tarkalleen, mitä meidän kannattaa tehdä tunnelman kohottamiseksi."

"No mitä meidän kannattaisi tehdä?" Toistan kaikuna.

"Laulaa." Yoshi taputtaa minua selkään. "Ja mehän laulamme."(s. 134)

Paratiisissa on aina myös käärmeitä. Izumin riesana ovat hänen serkkunsa, kuninkaalliset prinsessakaksoset Akiko ja Noriko, jotka tuntuvat olevan niin täydellisiä - ja tietävät sen. He tekevät Izumin olon perheessä mahdollisimman epämukavaksi ja erilaiseksi. Eräs Izumin suurimmista mokista tapahtuu eräissä juhlissa juurikin näiden kaksosten takia, eikä Izumi saa selitettyä asiaa harmistuneelle isälleen, joka lähettää ikävän episodin jälkeen sattuvasti tyttärensä hetkeksi Kiotoon tutustumaan maalaiselämään. Kiotossa kuitenkin tytön sydän alkaa sykkyiä Japanille täysillä, mutta myös eräälle komealle henkivartijalle, joka tekee tytölle täyden tunnustuksen tähtitaivaan alla.

"Nyt kun pääsimme alkuun menneisyyden syntien tunnustamisessa, niin minun täytyy paljastaa, että saavuttuani Tokioon tartuin ensimmäisenä kansioosi ja mustasin hampaat kuvastasi." (s. 220)

Mutta löytääkö ikänsä vierasmaalaisena Amerikassa kasvanut Izumi kotinsa Japanista, vai jääkö hän sielläkin vieraaksi ja erilaiseksi? Voiko hänen ja Akion suhteesta tulla koskaan mitään? Hyväksyykö hänen isänsä Izumin puutteineen kaikkineen? Rakastaako isä yhä äitiä, kun kasvattaa yhä tämän lempikukkia, orkideoita kasvihuoneessaan?

---Kaikki oli kuin kaunista unta. Mutta kuten kaikkien unien, sen oli päätyttävä joskus.---(s. 116)

Luin tämän kirjan ahmimalla ja suorastaan harmistuin, kun tajusin, että joudun nyt jättämään jäähyväiset Izumille. Onnekseni huomasin, että Tokion prinsessa saa jatko-osan Tokyo dreaming arviolta vuoden 2022 toukokuussa! Jos suomennosta ei ala kuulua, taidan tilata enkunkielisen teoksen malttamattomana itselleni, niin innoissaan odotan jatkoa.

Enkä voi olla ajattelematta, kuinka ihana leffa tästä tulisi. Ai että!

Annan miinuksen arvosanaan vain siitä syystä, että olisin toivonut, että jännitettä Akion ja Izumin välillä olisi voinut pitää himpun verran kauemmin. Ymmärrän kyllä, että 300-sivuisessa kirjassa tapahtumien on edettävä, mutta silti olisi Akio voinut pysytellä jörönä hieman kauemmin eikä oksentaa ulos mr. darcymaista rakkaudentunnustusta liian aikaisin. Hih.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjavuosi

Samantyylistä luettavaa:

Amerikan kuninkaalliset: Katherine McGee

 

Lisään kirjan  Popsugar-haasteen kohtaan:

A book with a family tree

Rakkauden paloa ja punehtuneita poskia -lukuhaaste saa ruksin kohtaan:

Enemies to lovers tai lovers to enemies



 



Ei kommentteja: