tiistai 27. helmikuuta 2018

Viallinen-sarja: Cecelia Ahern

Viallinen: Cecelia Ahern. Suomentanut Terhi Leskinen. Gummerus 2018. (Viallinen #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): Flawed

"Seitsemäntoistavuotiaan Celestine Northin elämä on täydellistä. Hän on kunnollinen tytär ja sisar, suosittu koulussa, ja hänen poikaystävänsä on arvostetun perheen poika, joka saa sydämen läpättämään.

Eräänä päivänä Celestine päättää auttaa yksinäistä vanhusta ja tekee omasta mielestään oikein. Hän kuitenkin rikkoo maan ylimmän päättävän elimen, Killan, sääntöjä ja joutuu kärsimään seurauksista.
Hän voi joutua vankilaan ja tulla merkityksi. Hänet voidaan leimata vialliseksi – yhteiskunnassa, jossa on vain kahdenlaisia ihmisiä, Täydellisiä ja Viallisia.

Viallinen on samastuttava ja rohkaiseva YA-romaani valinnoista ja vallankäytöstä sekä oikeasta ja väärästä. Se sijoittuu maailmaan, jossa täydellisyys on ylemmyyttä ja virheistä rangaistaan. Ja jossa eräs nuori nainen uskaltaa ottaa kantaa, vaikka se voi viedä häneltä kaiken." (Gummerus)

Oma arvio:

Ai että, olen odottanut tätä kirjaa kuun kuuta nousevaa. Olen nimittäin ollut viime aikoina melko murtunut siitä, että YA-dystopiabuumi on alkanut hiipua tieteisfantasioiden tieltä. Minä olen kaivannut kunnon dystopiaa, sillä en vain kyllästy genreen ikinä. Vai kyllästynkö? Kirjaan tarttuminen myös hiukan pelotti: onko Ahernilla uutta tarjottavaa tämän genren alla, vai sortuuko se toistamaan jo käytettyjä ideoita.

Se oli elämäni täydellinen hetki.
Se oli elämäni viimeinen täydellinen hetki. (s.42)

Kirjan päähenkilö Celestine on täydellisyyden ruumiillistuma, mutta sortuu vikoja kaihtavassa yhteiskunnassa virheeseen  - hyväsydämisyyteen vanhaa, sairasta miestä kohtaan bussissa kaikkien nähden. Tämä teko  leimaa hänet Vialliseksi loppuelämäkseen, sillä Viallisten auttaminen on kiellettyä. Celestinen isosisko Juniper, joka on ollut aina ajatuksiltaan kapinamielisempi, ei tee tilanteessa mitään. Tämä aiheuttaa siskosten välille pitkään  kaihertavan arven.


Celestine joutuu poikaystävänsä isän, tuomari Crevanin, terrorin uhriksi, koska ei suostu valehtelemaan oikeudenkäynnissä eli Nimeämispäivänä. Poikaystävä Art katoaa päätöksen jälkeen kuin pieru Saharaan, mutta onneksi Celestinen perhe tukee häntä kauheiden koettelemusten ja nöyryytysten jälkeen. Pian urhea Celestine saa myös apua hyvin yllättävältä taholta, ja salaisuuden verkot alkavat avautua - kuten kaikissa dystopioissa, myös tässäkin kapinaliike on olemassa. Celestine yrittää kuumeisesti löytää sellissä tapaamansa pojan, Carrickin,  josta tuli tuona lyhyenä vankeusaikana tytölle merkillisen tärkeä. Poika oli myös todistamassa Celestinen polttomerkintää, jossa kaikki ei mennytkään ihan sääntöjen mukaan.

Minä etsin sinut. (s.173)

Minusta Viallisen vahvuutena on huolella selitetty ja mietitty yhteiskuntarakenne, joka on tosin melko karkeistetun yksinkertainen. Kirjan maailmassa ihmiset on jaoteltu kahteen kastiin: Täydellisiin ja Viattomiin. Kuten aiemmin kävi ilmi, Viattomien kastiin joutuu hyvinkin helposti. Kun jää kiinni yhdestäkin rikkeestä, joutuu korkea-arvoisen Killan eteen, joka päättää Nimeämispäivänä, saako virheen tehnyt ikuisen polttomerkin, V-kirjaimen johonkin kehonosaansa: huonosta päätöksestä ohimolle, valehtelemisesta kieleen, yhteiskunnalta varastamisesta oikeaan kämmeneen, epälojaalisuudesta Kiltaa kohtaan rintaan ja yhteiskunnan uhmaamisesta oikeaan jalkapohjaan. Lisäksi Viallisten on käytettävä hihassaan käsivarsinauhaa, jossa on punainen V-kirjain, heidän ruokavalionsa on tarkkailun alla ja herkuttelua sallitaan vain harvoin, heitä valvotaan jatkuvasti ja heidän on annettava päivittäin verinäyte, etteivät he ole esimerkiksi nauttineet alkoholia. Lisäksi heille tehdään valheenpaljastustesti, jotta nähdään, ovatko he noudattaneet Viallisten sääntöjä. Jokaiselle Vialliselle merkitään oma Pillinkantaja, joka valvoo Viallista.

Miten he ovat voineet oppia, mikä on oikein ja mikä väärin? Miten he ovat voineet oppia mitään itsestään? Siitä mitä he tekevät mielellään  tai mikä on täysin vierasta heidän luonteelleen? Mitä enemmän virheitä ihminen tekee, sitä enemmän hän oppii. (s. 342)

Viallinen on kaikin tavoin huippuunsa hiottu timantti. Kirjassa on havaittavissa paljon samaa kuin monissa dystopioissa (esim. Margaret Atwoodin Orjattaresi, Veronica Rothin Outolintu, Suzanne Collinsin Nälkäpeli, George Orwellin Vuonna 1984), mutta täydellisyyteen kurkottelevan yhteiskunnan idea on ainakin minulle uusi ja kiehtova. Kirjassa on perusteltu myös hyvin se, miksi yhteiskunta kaihtaa virheitä: sen virheitä tehneet johtajat ovat aikanaan syösseet maan kaaokseen, ja nyt virheitä tekeviä ihmisiä karsimalla yritetään varmistaa se, etteivät sellaiset ihmiset enää pääse maan johtoon. Idea on tietenkin tuhoon tuomittu, sillä kaikkihan tekevät virheitä. Eri asia, kuka jää niistä kiinni.

Tartu hetkeen, Celestine, ja sano se. Anna ääni niille, jotka on vaiennettu. (s. 124)

Iso peukutus myös sille, että kirjan tapahtumat soljuvat tasaisesti eteenpäin eikä kyllästyttävää yhteiskuntajaarittelua tule missään vaiheessa.  Celestine on henkilöhahmona miellyttävä, oikeudentajuinen, rohkea mutta myös haavoittuvainen. Tyylilajilleen epätyypillisesti päähenkilö on tummaihoinen.  Celestinestä on kehkeytymässä vasten tahtoaan uusi kapinan keulakuva, tyyliin Nälkäpeli-sarjan Katniss. Kirjassa ei ole hämmentävää insta-rakkauskohtausta heti ensimmäisessä osassa, vain pientä romanssin kutinaa ja aavistelua. Pidän siitä, että lumousta ei rikota heti ensimmäisessä osassa, mutta on jotain, mitä odottaa. Ja minun vankka mielipiteeni on, että YA-dystopiaan kuuluu olennaisena osana kunnon romanssi, joka saa sydämen pamppailemaan ja lukijan haukkomaan henkeään.

Tämä kirja on mahtava lahja dystopian ystävälle, ja mikä parasta, sarjan toinen osa Täydellinen julkaistaan jo tänä kesänä. Elokuvan tekemisestä löysin muutaman jutun, mutten tuoreempaa kuin vuodelta 2016, joten saa nähdä tuleeko Viallisesta koskaan leffaversioita.

Arvosanaksi annan täydet 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Unelmien aika
Tylypahkan kirjasto
Hurja Hassu Lukija
Evarian kirjahylly

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

3. Kirja aloittaa sarjan

Ruksaan myös YA-lukuhaasteesta kohdan:

Oma suosikkigenre


Täydellinen: Cecelia Ahern. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2018. (Viallinen #2)

 Englanninkielinen alkuteos (2017): Perfect

"Celestine North on Viallinen.

Hän on elänyt kuin aave siitä lähtien kun tuomari Crevan julisti hänet kansakunnan suurimmaksi uhaksi. Celestine luottaa järkähtämättä vain Carrickiin, toiseen Vialliseen, ja yhdessä he ovat painuneet maan alle.

Celestinellä on hallussaan tietoa, joka voi romahduttaa koko valtajärjestelmän. Sen huipulla on niitä, jotka ovat valmiita melkoisiin tekoihin, jotta salaisuus ei tule yleiseen tietoisuuteen. Lopulta Celestine ajetaan nurkkaan ja tuomari Crevan saa yliotteen. Celestinen täytyy tehdä päätös: pelastaako vain itsensä vai kaikki Vialliset." (Gummerus)

Oma arvio:

Minulle välähti vasta tätä arviota aloittaessani, ettei tämä olekaan trilogia vaan Viallinen-sarjaan kuuluu ainoastaan kaksi osaa. Täydellinen on siis yhtä aikaa sarjan toinen osa että päätösosa. (Olisi kannattanut lukea kirjan takakansiteksti!) Lukiessani suhtauduin tähän kuten trilogian kakkososaan: tämä on johdatus siihen suureen päätösosaan, jossa suuret taistelut käydään ja ratkaisut saavutetaan. Siksi olin lukuprosessini aikana usein hämmentynyt, miten nopeaa asiat etenivät ja lopusta olin enemmän kuin ihmeissäni. Mitäh, ei cliffhangeria, joka saa janoamaan jatko-osaa, vaan oudon seesteinen loppu trilogian keskiosaksi. Noh, nyt kun olen perillä asioista, kaikki saa selityksensä. Oloni on silti vielä hiukan hölmö.

Arviooni on saattanut lipsahtaa spoilereita, joten tätä ei kannata lukea, jos haluat kirjan tapahtumien olevan täysin yllätyksellisiä.

Olen rikkaruoho. Olen selviytyjä. Olen viallinen. (s. 13)

Täydellinen alkaa seesteisellä suvantovaiheella: Kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänsä viettävä Celestine on päässyt turvaan pappansa tilalle, jossa hän huomaa papan piilottelevan työntekijöinään muitakin Viallisia. Missään ei voi kuitenkaan olla turvassa, senhän arvannee. Celestine joutuu eroon papastaan mutta löytää uudet pelastajat, joista yksi on erityisen tuttu - ihana Carrick on löytänyt Celestinen, niinkuin hän viestissään lupasi.

"Aina kun uskon, että en pysty johonkin, tiedätkö, mitä minä ajattelen?" Hän kysyy.
"Kissojen viiksiä ja kasteisia kukkia?" Kysyn itkuisena.
Hän ei naura. Hän ei ole oikein nauravaa tyyppiä.
"Sinua." (s. 107)

Seuraava Celestinen turvapaikka on vaihtoehtoenergiaa tuottava tehdasalue, jonka salaperäinen omistaja on suopeasti piilotellut siellä työntekijöinään joukon Viallisia. Carrick ja Celestine ovat löytäneet vihdoinkin toisensa ja asiat etenevät heidän välillään. Mutta kuten aiemmin kävi ilmi, missään ei voi olla kauaa turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Celestine huomaa, ettei saa ihan kaikilta arvostusta osakseen, vaan hänen saapumisensa tehtaalle kirvoittaa joidenkin mieltä. Tyttö kuitenkin tekee tehtaan suojissa piileskelevälle Viallisten joukolle niin ylevän teon, että saa kaiken anteeksi.

Tunnen itseni toiveikkaaksi tarkkaillessani kasvoja, jotka seuraavat, miten kuljemme katuja pitkin - kaikki vikamme, heikkoutemme ja epätäydellisyytemme nähtävillä. (s. 314)

Täydellinen on juonenkäänteitä ja tapahtumia pullollaan, tahti on välillä lähes hengästyttävä. Minun on pakko myöntää, että noin kaksi kolmannesta luettuani lukuintoni meinasi sammua tyystin ja jouduin pitämään taukoa, sillä aloin hiukan turtua jatkuviin käänteisiin ja dramaattisiin kohtauksiin. En oikein tiedä, mitä ajatella kohtaukseksta, jossa kaikki Vialliset puetaan punaisiin alusasuihin ja marssitetaan läpi kaupungin. Punaisen värin symboliikka tuo jotenkin mieleen Margaret Atwoodin Orjattaresi -teoksen tarinalle ominaiset punaiset kaavut. Tuo kohtaus vain tuntuu jotenkin ylidramaattiselta (vai olenko nyt tullut siihen pisteeseen, että olen lukenut liikaa YA-dystopioita. Kauhistus!)


Minua meinaa alkaa tympiä jossain vaiheessa se, että Celestine aina luottaa vääriin henkilöihin, vaikka niin hehkuttaa pappansa opettamaa mottoa: "Älä luota keneenkään." Kerta toisensa jälkeen hänen selkäänsä puukotetaan. Celestineä myös järkyttää ex-poikaystävänsä Artin kohtaaminen, sillä tämä on nykyään yksi Pillinkantajista. Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista, kuin luulisi. Minua ilahduttaa suuresti se, millaiseksi Art osoittautuu, ja melkein toivon, että Celestine olisi jäänyt tämän kainaloon. Ehkä olisi jäänytkin, ellei jotain ikävää olisi sattunut.

Hän aloittaa niskani juuresta kielellään ja kuljettaa sitä selkärankaani pitkin aina alaselkääni saakka. Siellä hän suutelee tuskallisinta polttomerkkiäni - jota hän silti pitää mahtavimpana kaikista. (s. 111)

Celestinen ja Carrickin rakkaus pääsee roihuamaan täyteen mittaansa tehdasalueen parakeissa, vaikka olin siitä jopa hiukan pettynyt, sillä tykkään siitä, että kirjassa kiusoitellaan ja viivytellään ennemmin kuin päästetään pari liian pian lemmiskelemään. Toisaalta, kun tämä ei ollutkaan trilogia, niin täytyihän pariskunnan välillä asiat edetä melkoisen nopeaa, jos jotain on tarkoitus tapahtua.

Huomaan Täydellinen-jatko-osassa, kuten aiemmassa Viallinen-osassakin, paljon samankaltaisuutta kahteen suureen YA-dystopiaan, Suzanne Collinsin Nälkäpeliin ja Veronica Rothin Outolintuun: Celestinen hahmossa on haettu sitä samaa keulahahmoa ja rohkeaa nuorta naista, joka kamppailee vinoutunutta yhteiskuntajärjestelmää ja sen julmaa johtajaa vastaan, kuin Nälkäpelin Katniss. Celestinen ja Carrickin suhteessa on hiukan samaa kuin Outolinnun uhmapäisen Trisin ja lempeäsilmäisen Tobiaksen, joka muuten on myös isänsä kaltoinkohtelema, mutta ikävä kyllä ihan samanlaista tunnetta en kuitenkaan heidän välillään tunnistanut. Celestine on kuitenkin hyvä naishahmo, joka ei halua pelastaa pelkästään itseään, vaan haluaa kaikkien Viallisten parasta. Pidän myös siitä, ettei tässä sarjassa mässäillä väkivallalla niin paljon kuin aiemmin mainitsemissa trilogioissa.

Edes oikeudenmukaisuus itsessään ei ole täydellistä. (s. 408)

Täydellinen on ihan hienosti rakennettu päätös sarjalle, mutta ei yltänyt ihan niin korkealle kuin ensimmäinen osa Viallinen. Vahvana teemana nousee esiin ihmisten moninaisuus ja se, ettei virheettömyyteen tule pyrkiä, vaan ihminen oppii ainoastaan virheitä tekemällä. Tänä täydellisyyttä tavoittelevana aikana se on hyvin tärkeää nostaa esille. Nyt jään odottelemaan, josko tästä tulisi jossain vaiheessa elokuva. Niin, ja rakastan kirjan kansikuvaa!

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Bloggasitko kirjasta? vinkkaa minulle, niin lisään bloggauksesi tähän.

Lisään tämän YA-lukuhaasteen kohtaan:

Jatko-osa sarjaan

Lisäksi tämä on yksi Naistenviikon lukuhaasteen kirjoista.




sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Synttäriarvonnan tulos

Heipä hei!

Aivan mahtavalla joukolla lähditte mukaan blogini 4-vuotissynttäriarvontaan ja sain ihania onnitteluja samalla roppakaupalla. Kiitos! Kirjapakettia tavoittelemassa oli lukijoitani 25 arvan verran ja kirjasäilytysrasiaa, vihkoa ja kirjamerkkejä 31 arvan verran.

Onnettarina toimivat tyttöni ja poikani.
 

YA-kirjapaketin voitti Ellen. Hän on jo saanut tiedon sähköpostitse.

Säläpaketin onnellinen voittaja on Nanna. Hänkin on saanut jo tiedon sähköpostiinsa.

Onnea tuhannesti voittajille!

torstai 22. helmikuuta 2018

Ilki ihana -sarja: Melissa Marr

Ilki ihana: Melissa Marr.Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2008. (Ilki ihana #1)

Englanninkielinen alkuteos ( 2007): Wicked Lovely. Kansikuva: Mark Tucker.

"3. sääntö: Älä tuijota näkymättömiä keijuja.

Aislinn on aina nähnyt keijuja. Suurin osa ihmisistä ei niitä näe, vaikka keijuja liikkuu joukossamme paljonkin. Aislinn pelkää keijujen julmuutta. Hän pelkää, että ne saavat selville hänen kykynsä nähdä näkymätön, ja toivoo, että olisi niiden läsnäololle yhtä sokea kuin muutkin nuoret.

2. sääntö: Älä puhu näkymättömille keijuille.

Vaikka Aislinn yrittää parhaansa mukaan olla herättämättä keijujen huomiota, alkavat ne kuitenkin seurata Aislinnia ja puhua hänelle. Mitä keijut oikein haluavat?

1. sääntö: Älä ikinä herätä keijujen huomiota.

Kammottava ja viehättävä keiju Keenan on kesän kuningas, joka on etsinyt kuningatartaan vuosisatojen ajan. Hän on päättänyt ottaa Aislinnin puolisokseen hinnalla millä hyvänsä - huolimatta Aislinnin omista suunnitelmista tai tahdosta. Aislinnin turvassa pitäneet säännöt eivät kauaa päde, ja hänen vapautensa, henkensä ja paras ystävänsä Sethkin ovat vaarassa..."

Oma arvio:

Olen ostanut tämän kirjan jo aikoja sitten kirjaston poistomyynnistä, mutta koska minun on niin mahdottoman hankala lukea omia kirjojani pois kirjahyllyä lämmittämästä, on tämäkin kirja odotellut lukemistansa jo tovin.

Kirja alkaa hyvin fantasiakirjamaisesti prologilla, joka selittää koko kirjan juonen hengen pääpiireissään: Kesän kuningas ja keiju Keenan yrittää löytää rinnalleen oikean puolison, kesän kuningattaren, valloittamalla naisia toisensa jälkeen vastaamaan tärkeään kysymykseen: uskaltaako rakastunut nuori nainen koskettaa talven kuningattaren sauvaa, sillä jos hän on oikea, mitään ei tapahdu, mutta jos ei ole, hän jäätyy ikuisesti talven kuningattaren armoille. Talven kuningatar Beira  sattuu olemaan Keenanin häijy äiti, joka ei missään nimessä halua pojalleen oikeaa kumppania rinnalleen. Ne nuoret naiset, jotka eivät uskalla ottaa riskiä ja koskettaa sauvaa, jäävät roikkumaan Keenanin keijuhaaremiin kesäntytöiksi.


Aislinn ei ollut koskaan kertonut kenellekään. Puhumattomuus oli yksi mummin rikkumattomista säännöistä: Koskaan ei tiedä, kuka on kuulolla. Koskaan ei tiedä, milloin niitä piileskelee lähettyvillä. (s. 31)

Ilki ihana on urbaania fantasiaa, jonka tarinalinjassa seurataan pääosin mummonsa kanssa asuvaa Aislinnia, jolla on hyvin synkkä salaisuus: hän on aina nähnyt keijuja, mutta hänen täytyy esittää, kuin hän ei näkisi niitä. Kun Keenan pölähtää Donian kanssa hänen tielleen, Aislinnin pasmat menevät sekaisin. Keenan osaa hurmata naisen keijumaisilla konsteillaan, joten Aislinnia kiehtoo oudosti tuo kuvankaunis poika. Donia taas vaikuttaa hyvin tympeältä, ihan kuin ei haluaisi Aislinnin tutustuvan poikaan. Hänellä on siihen pätevät syynsä, nimittäin Beiralle vannomansa vala estää Keenania saamasta Aislinnia koskettamaan kuningattaren sauvaa. Donia ei kuitenkaan ehkä olekaan niin uskollinen pelkäämälleen Beiralle kuin tämä luulee.

Aislinnin paras tuki ja turva on hänen omalaatuinen, lävistetty Seth-ystävänsä, joka asuu vanhassa junavaunussa. Sethin paikka on turvallinen siksikin, etteivät keijut viihdy metallin lähellä. Seth ja Aislinn ovat aina olleet vain ystäviä, vaikka tapaavat flirttailla tuon tuostakin. Aislinn kyllä tuntee jotain muutakin Sethiä kohtaan, muttei halua pilata hyvää ystävyyttä romanssilla. Tuttu kuvio. Empaattinen Seth pian huomaa, että Aislinnin mieltä painaa jokin ja alkaa udella, miksi tämä on ollut viime aikoina niin outo. Pikku hiljaa Aislinn uskaltaa avautua näkemistään asioista ystävälleen, joka kumman auliisti uskoo lähes heti keijukuviot ja alkaa auttaa ystäväänsä.


Kirja olisi ollut viihdyttävä ja romanttinen ilman keijukuninkaallishässäkkää, josta en nyt ollenkaan jaksanut kiinnostua. Keijut sinänsä ovat kirjassa mielenkiintoisia, kiusoittelevia ja härnääviä hahmoja, eivätkä ne ole mitään helinäkeijumaisia kilttejä liihottelijoita. Talven kuningattaren kieroilut sun muut ovat kuitenkin minusta jotenkin liikaa ja vievät sijaa Sethin ja Aislinnin orastavalta romanssilta, joka syvenee tarinan edetessä ja josta olisi saanut enemmän irti. Keenanin viekoittelua en oikein ymmärtänyt enkä ole kirjan lopputuloksesta ollenkaan innoissani. Sinänsä tämä ei ole perus paranormaali romanssi, sillä Keenanin ja Aislinnin välillä ei ole varsinaisesti romanssia.

"Anna minulle tämä tanssi, tämä ilta. Minä annan vastalahjaksi mitä ikinä pyydät, jos se vain on vallassani."(s. 175)

Olen ostanut myös sarjan toisen osan, Salakavala, itselleni, joten täytyy varmaan jatkaa sarjaa vielä yhden kirjan verran. Käsittääkeseni toisessa osassa on taas täysin eri päähenkilöt. Sarja on kaikkiaan viisiosainen, mutta sarjan suomentaminen jäi näihin kahteen osaan. En ehkä ihmettele.

Arvosanani 3-

Tämän kirjan olen ostanut omakseni.

Ilki Ihana muissa blogeissa:



Keijuja  ja romantiikkaa on myös seuraavissa kirjoissa/kirjasarjoissa:

Paranormaali-trilogia: Kiersten White.
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

Lisäksi ruksitan toisen merkintäni YA-lukuhaasteen kohtaan:

Urbaani fantasia


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Lasilapset-sarja: Kristina Ohlsson

Lasilapset: Kristina Ohlsson. Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018. (Lasilapset #1)

Ruotsinkielinen alkuteos (2013): Glasbarnen. 

 "Vatsanpohjaa kutsuttavaa jännitystä ahmimisikäisille

Lasilapset, jännitystrilogian palkintoja rohmunnut avausosa, on älykkäistä dekkareistaan tunnetun Kristina Ohlssonin lastenkirjadebyytti. Billien ja hänen äitinsä uudessa kodissa tapahtuu kummia. Tuntuu kuin talo yrittäisi pelotella heidät tiehensä. Billie perehtyy kavereidensa Simonan ja Aladdinin kanssa talon historiaan, joka osoittautuukin varsin synkäksi. Mitä enemmän he saavat selville, sen pikemmin Billie haluaa muuttaa pois, ennen kuin mitään kauheaa tapahtuu. Ja sitten eräänä yönä joku tai jokin koputtaa ikkunaan..."(WSOY)

Linkki kirjatraileriin:  https://www.youtube.com/watch?v=v0N6YBg3uuo&feature=youtu.be

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510430507_lukun.pdf

Oma arvio: 

Tarkoitukseni oli lukea ja arvioida tämä kirja yhdessä kohderyhmään kuuluvan (pian 10-vuotias) tyttäreni kanssa, mutta hän ei ole nykyään kiinnostunut kuin hevoskirjoista, joten luin sitten tämän yksin. 

Ikkunaan koputettiin.
Kop, kop.
Voi ei.
Billie käpertyi peiton alle.
Ei nyt. Ei kun hän oli yksin. (s. 90)

Lasilapset tempaisee minut vaivattomasti matkaansa heti alkusivuilta lähtien. Alussa kuvataan päähenkilön, 12-vuotiaan Billien uudelle paikkakunnalle ja uuteen taloon muuttamisen vaikeutta. Hänen isänsä on menehtynyt aiemmin sairauteen, ja isän menettämisen suru on läsnä muuttohommissa. Kristianstadiin jää Simone-ystävä ja tuttu koti, mutta onneksi Billie saa luvan vielä jatkaa kesäloman jälkeen vanhassa koulussaan Åhusista käsin.


Kuva: Pixabay
Pidän kirjan selkeästä ja helppolukuisesta tyylistä, ja siitä, ettei Billie jää kuitenkaan liikaa surussaan vellomaan, vaan kirja etenee tapahtumapainotteisesti eteenpäin. Billien vanhoin huonekaluin kalustetussa uudessa kodissa alkaa tapahtua mystisiä, pelottaviakin asioita, jonka vuoksi tyttö alkaa tutkia asiaa tarkemmin. Ensimmäiseksi hän menee kirjastoon, mistä tietenkin ilahdun kovasti. Billie tutustuu Aladdin-nimiseen poikaan, joka on kirjassa järjen ääni - hän kyseenalaistaa talossa tapahtuvien asioiden yliluonnollisuutta melkein viimeiseen asti. Myös Simone auttaa tutkinnoissa, kun hän tulee välillä vieraisille ystävänsä luo.

Kuin varkain, jännittävien ja arkisten tapahtumien lomassa, kirjassa tulee esille myös sellainen teema, miten lapsi voi suhtautua äidin uuteen miespuoliseen ystävään, ehkä myös tulevaan kumppaniin,  isänsä kuoleman jälkeen. Billien kohdalla kaikki soljuu paikoilleen kuin itsestään, luonnollisella painollaan.

Lasilapset on jännittävä, muttei kuitenkaan liian pelottava kirja varhaisnuorille alakoululaisille. Kirjassa on ripaus kauhuelementtejä, jotka kuitenkin selittyvät osin luonnollisilla asioilla. Vai selittyvätkö sittenkään? Kirja sopii mainiosti sekä tytöille että pojille.

Annan arvosanaksi 4. 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lasilapset muissa blogeissa:



Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan: 

1. Kirjassa muutetaan


Hopeapoika: Kristina Ohlsson. Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018. (Lasilapset #2)

Ruotsinkielinen alkuteos (2014): Silverpojken. Kansi: Sami Saramäki

"Koululaisten oma mysteerisarja

Olisiko sittenkin syytä uskoa kummituksiin? Herkullisen karmiva jatko-osa Kristina Ohlssonin jännärille Lasilapset. Tällä kertaa Billie, Aladdin ja Simona selvittävät salaperäisen pojan arvoitusta.

Aladdinin vanhempien vesitorniravintolasta katoilee ruokaa. Tornin liepeillä norkoilee outo poika, jolla on talvipakkasista huolimatta aina sortsit jalassaan. Kun Aladdin yrittää puhutella häntä, hän häipyy sanaakaan sanomatta, eikä lumihankeen jää jälkeäkään. Kuka poika oikein on? Kenties yksi Åhusiin hiljattain saapuneista pakolaisista? Vai voisiko hän olla Hopeapoika, joka yrittää löytää kadonneet kirkkohopeat, vaikka on ollut kuolleena jo sata vuotta? Aladdin, Billie ja Simona päättävät ratkaista mysteerin. (WSOY)


Oma arvio:

Luimme ja arvioimme tämän kirjan yhdessä 8-vuotiaan poikani kanssa.

Ruotsalaisen jännityskirjailija Kristina Ohlssonin varhaisnuorille suunnatun jännityssarjan toisessa osassa Hopeapoika on nyt pääosassa ruotsinturkkilainen Aladdin-poika, jonka perhe on joutunut talousvaikeuksiensa vuoksi myymään asuntoveneensä ja muuttamaan vanhaan vesitorniin, jossa heidän perheyrityksensä, ravintola nimeltä Tornin turkkilainen sijaitsee. Elämä vesitornissa kuulostaa kutkuttavalta ja jännältä, ja sitäkin se on kymmenvuotiaalle Aladdinille, mutta toisaalta häntä surettaa se, että hänen vanhempansa ovat suurimman osan ajasta ravintolan puolella työn touhussa. Jos he eivät ole töissä, he murehtivat rahahuolia, joita ei helpota yhtään se, että ravintolasta on alkanut kadota öisin ruokaa.

"Jos hän alkaa puhua Hopeapojasta, teidän täytyy luvata, ettette kuuntele häntä, sillä se juttu on silkkaa hölynpölyä." (s.99)

Aladdin ystävystyi edellisessä osassa Lasilapset kummitustalossa asuvaan Billieen, sekä hänen Kristianstadissa asuvaan ystävään Simoneen. Aladdin saa tukea yksinäisyyteensä ystäviltään, joiden kanssa hän alkaa pähkäillä kadonneiden ruokien arvoitusta. Aladdin näkee sattumalta ulkona mystisen pojan, jolla on talvisäässä vain sortsit jalassaan. Sama poika tuntuu ilmestyvän vain hänelle aika ajoin. Onko hän läheiseltä pakolaisveneeltä, joka puhututtaa Åhusilaisia, vai onko hän mystinen aave menneisyydestä. Aladdin näet kuulee, että vesitornin paikalla on ollut kauan sitten hopeapaja, jonka kirkolle tilaustyönä tehdyt hopeat joku ketale varasti. Hopeita ei ole löydetty tänäkään päivänä, ja niinpä Aladdin päättää ystävineen löytää hopeat ja pelastaa niiden avulla Tornin turkkilaisen kohtalon.  Muuten Aladdinin perhe saattaa muuttaa takaisin Turkkiin, ja sitä Aladdin ei missään nimessä halua. Hän on henkeen ja vereen ruotsalainen. Lapset saavat apua paikalliselta papilta, joka ohjee heidät erään iäkkään naisen, Elsan luo, joka tietää paljon kylän mysteereistä.



Hopeapoika ei ole niin kauhupainotteinen kirja kuin Lasilapset, mutta siinä on hyvin vetävä mysteeri taustalla. Minua aikuisena alkoi hiukan kyllästyttää Aladdinin vanhempien rahahuolien vatvominen, ja mietinkin, miten lapset sitä jaksaa lukea (tai kuunnella.) Tärkeä asia sinänsä, sillä rahavaikeuksia on varmasti suurimmalla osalla joskus ollut tai tulee olemaan, mutta ehkä vähempikin vatvominen olisi riittänyt. Aladdinin suru ja pelko asioista, joita hän ei oikein kykene ymmärtämään, on kuitenkin käsinkosketeltavan aitoa ja samaistuttavaa. Kirjan yleisilmapiiri on huolestuneisuuden sävyttämä,  joten kauhean iloista luettavaa hakevalle tämä ei ehkä sovi. Kirjassa sivutaan myös pakolaisuutta, kun suuri veneellinen pakolaisia odottaa turvapaikkapäätöstä Åhusin satamassa.

Poikani mielestä Hopeapoika on jännittävä, kiinnostava ja yllättäen hauska kirja, mutta välillä surullinenkin, sillä pakolaislapset surettivat häntä. Henkilöistä Hopeapoika on kiinnostavin ja mieleenpainuvin, sillä hän on kummitus (vai onko?) Kirjassa ei ole ollenkaan kuvitusta. Pojan mieleen jäi erityisesti kohtaus, jossa Aladdin ystävineen jäivät ravintolaan yöksi väijymään mahdollista ruokarosvoa. Hän ei oikein pitänyt Tornin turkkilaisessa työskentelevästä apulaisesta Matsista. Kirja on poikani makuun ehkä hiukan liian pitkä (224 sivua), ja hän suosittelee kirjaa 8-10-vuotiaille tytöille ja pojille. Kirjan kansi on erityisen hieno, mutta kirjan nimi on kuulemma hiukan outo.

Sarjan kolmas osa Kivienkelit ilmestyy suomeksi alkukeväällä 2019.

Poikani arvosana 4
Minun arvosanani 4-

Yhteisarvosana on 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.

torstai 15. helmikuuta 2018

Päivitys Valinta-sarjaan

Luin Kiera Cassin Valinta-sarjan viidennen ja viimeisen osan Kruunu. Klikkaa kuvaa, niin pääset lukemaan ajatuksiani kaikista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/03/valinta-sarja-kiera-cass.html

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Houreuni: Samanta Schweblin

Houreuni: Samanta Schweblin. Suomentanut Einari Aaltonen. Like 2018.

Espanjankielinen alkuteos (2014): Distancia de rescate. Kansi: Patrice Ganda

"Nuori äiti Amanda makaa pienessä maalaissairaalassa kuolemaisillaan. Hänen sänkynsä reunalla istuu David-niminen poika, joka ei ole hänen lapsensa. Molemmat kertovat tarinaa rikotuista sieluista, perheen tuottamasta voimasta ja epätoivosta.

Amandan uusi ystävä Carla on kertonut hänelle kammottavan tarinan pojastaan, jonka sielun uskoo vaihtuneen toisen lapsen kanssa. Amanda pitää Carlaa hulluna. Sairaalavuoteella tarina muuttuu kuumeiseksi painajaiseksi, joka lause lauseelta kiertyy yhä tiiviimmäksi psykologiseksi trilleriksi. "(Like)



Oma arvio:

Kun nykyään käsiini on ajautunut melkoisia kirjajärkäleitä, hämmästyin tämän kirjan ohuutta: Hourenuni on vain 144 sivua pitkä. Kirjassa ei erillisiä lukuja ole ollenkaan, mutta kirjan lyhyyden vuoksi rakenne ei tunnu kamalan raskaalta lukea. Tämän kauhuelementeillä höystetyn psykologisen trillerin kansikuva lumoaa kauneudellaan ja ristiriitaisuudellaan, ja myönnettäköön, että se juuri houkutteli minut lukemaan tämän kirjan.

- Hän oli minun. Mutta ei ole enää. (s. 13)

Houreuni perustuu kahden henkilön, sairaalassa makaavan Amandan ja Davidin vuoropuhelulle David auttaa kuolemassa olevaa naista muistamaan kauhistuttavia tapahtumia, jonka seurauksena hänen tyttärensä on kadonnut. Davidin repliikit on erotettu kursiivilla. Omituisiin tapahtumiin liittyy vahvasti Davidin äiti Carla, sekä David (joka ei ehkä enää olekaan David) sekä tietenkin Amandan rakas tytär Nina. Amanda on pitänyt tytärtänsä aina vahvasti tiukan kuvitteellisen talutusnuoran päässä, jota hän kutsuu pelastusetäisyydeksi. 

Kauheat tapahtumat ovat saaneet Carlan kertomana alkunsa siitä, kun David on sairastunut juotuaan vettä saastuneesta purosta. Sama tauti on tappanut tilan hevosetkin, ja epätoivoinen äiti vie kuolemaisillaan olevan lapsensa erään naisen luo, joka asuu vihreässä talossa. Tämä pelastaa Davidin hengen, mutta hän ei ole enää sen jälkeen entisensä. Amanda purkaa kuulemaansa ja kokemaansa omituista tarinaa yhdessä Davidin kanssa. Tapahtumat kiteytyvät siihen, kun Amanda itsekin sairastuu. Lukijan pää kieputetaan totaalisen pyörälle. Minä jään miettimään, kenen kanssa Amanda lopulta juttelee viimeistä jutteluaan? Tipun kärryiltä.

- Äiti, lähdetäänkö? tyttö sanoo ja ravistelee minua.
Ja olen niin kiitollinen; se on kuin käsky, aivan kuin hän olisi pelastanut meidän kummankin hengen. Nostan sormen huulilleni sen merkiksi, että meidän pitää olla hiljaa. (s. 102)

Houreuni on palkittu Premio Tigre Juan -palkinnolla (2015) sekä se on ollut ehdolla seuraaviin palkintoihin: Man Booker International Prize (2017) ja Warwick Prize for Women in Translation (2017). Minut tarina jättää kylmäksi, vaikka yritin kovasti nauttia kirjan hitaasti hiipivästä jännityksestä ja kauhun häivähdyksistä. Tämä kirja vaatisi ehkä vielä toisen lukukerran, jotta pääsisin paremmin jyvälle, mitä ihmettä tapahtui. Kirjan loppu jää avoimeksi ja jättää pään täyteen kysymyksiä: kuka, mitä, missä, miksi?

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kirjapöllön huhuiluja 4 vuotta ~ Synttäriarvonta!

Wau, mahtavaa! Kirjapöllön huhuiluja täyttää tömpsäytti nyt helmikuun alussa kunnioitettavat neljä vuotta, joten on taas perinteisen synttäriarvonnan aika, jolla haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita ja seuraajia.



Arvon kahden tänä vuonna ilmestyneen YA-kirjan paketin, johon kuuluu Estelle Maskamen (DIMILY-trilogia) uusin Heittäydy, jos uskallat sekä Zoe "Zoella" Suggin Girl Online -sarjan kolmas osa, Girl Online omillaan



Jos olet jo lukenut nuo kirjat, tai ne eivät ole sinun makuusi, ei hätää: arvon toisen palkinnon, jossa on kiva kirja-säilytysrasia, hauskat kirjanmerkit ja söpö muistivihko. 



Voit toki osallistua myös molempien palkintojen arvontaan.

Arvonnan säännöt: 

1. Arvonta-aika on 7.2.-24.2.2018 klo 23.59 asti. 

2. Arvontaan voi osallistua kaikki blogini lukijat ja seuraajat (joko Bloggerin kautta lukijaksi rekisteröityneet, tai Facebookissa,Twitterissä, Instagramissa tai Bloglovinissa seuraajana olevat)

3. Arvontaan voi osallistua joko kommentoimalla tätä postausta (huomaathan, että minulla on kommenttien tarkistus päällä, eli kommenttiasi ei julkaista heti) tai blogini Facebook-sivun arvontailmoitukseen kommentoimalla.

4. Ilmoita kommentissasi, kumpaan arvontaan osallistut, tai haluatko osallistua molempiin.

5. Liitä kommentin mukaan sähköpostiosoitteesi.

6. Ilmoitan arvonnan tuloksista sunnuntaina 25.2.2018

Onnea arvontaan!

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Päivitys R.J. Palacion Ihmeeseen

Luin R. J. Palacion Ihme-kirjan lisäosan Auggie ja minä - kolme Ihme-tarinaa. Klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan näkemyksiäni kirjasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/02/ihme-rj-palacio.html

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2017

Nämä teokset saavat ääneni tänä vuonna:

Blogistanian Finlandia 2017

3 pistettä:

Erika Vik: Seleesian näkijä. (Kaksosauringot #2) Gummerus 2017.

"Jos mahdollista, Seleesian näkijä imaisi minut maailmaansa vielä napakammin kuin sarjan edellinen osa Hän sanoi nimekseen Aleia. ---
Olen hyvin ilahtunut tästä lukunautinnosta ja kirjan sivut viuhahtelivat kuin itsestään eteenpäin. Erika Vikin itse kuvittamat kannet ovat myös lumoavan kauniita."





2 pistettä: 

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. (Kaksosauringot #1) Gummerus 2017 

"Harvoin olen saanut käsiini kirjaa, joka pitää mielenkiintoni yllä tasaisesti alusta loppuun.--- Erika Vik on luonut kokonaan uuden ihmislajin, seleesit, sekä hämmästyttävän fantasiamaailman, jota valaisee kaksi aurinkoa."

1 piste: 

Tuomo Jäntti: Verso. Gummerus 2017. 

"Olen aivan tajuttoman hehkutuksissani, että sain hyppysiini tällaisen dystopian, joka saa minussa aikaan vuoroin inhon, kauhun, hämmennyksen ja toivottomuuden tunteita.---
En tiedä, onko Verson käännösoikeuksia myyty muille kielille, mutta minun mielestäni kansainväliseen menestykseen aineksia kirjalla olisi." 

Blogistanian Globalia 2017

3 pistettä:

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä. Suomentanut Päivi Pouttu-Delière. Gummerus 2017.

" Enpä muista, milloin olisin viimeksi jännittänyt näin paljon, kuin tämän kirjan loppumetreillä.  Clare Mackintosh näyttää kyntensä psykologisen jännityksen saralla, sillä tämä kirja kyllä menee jokaiseen hermosäikeeseen.---Kaikin puolin Annoin sinun mennä on toimiva jännityskirja, mutta myös paljon muutakin."



2 pistettä: 

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina.  Suomentanut Tiina Ohinmaa. Like 2017.

"Melkein tosi tarina on erittäin miellyttävä lukea, eikä tarina jätä rauhaan, sillä Leo Starkiin liittyvä arvoitus on pakko selvittää.--- Suosittelen tätä kaikille, jotka kaipaavat jännitystä, hyvää tarinaa, mysteeriä, mutta eivät välitä verellä mässäilystä. Edvarssonin kirjoitustyyli on eläväistä, hauskaa ja miellyttävää. Tack så mycket!"

1 piste:


Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta. (Usvasyntyinen #1) Suomentanut Mika Kivimäki. Jalava 2017.

Minä olen matkannut savun ja tuhkan täyttämässä Luthadelissa koko kesän ajan. Olen seurannut nuoren Vinin kasvutarinaa rosvokoplan kaltoinkohdellusta tytöstä seurapiirikelpoiseksi neidoksi ja täysinoppineeksi usvasyntyiseksi allomantikoksi.---
Kirjan teemat sopivat fantasiakehyksistään huolimatta myös tähän päivään ja maailmaan. Tämä on nautittava fantasiateos nuorille ja aikuisille!"

 




Blogistanian Kuopus 2017

3 pistettä:

Stephanie Garber: Caraval.  Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2017.


"Olen kertakaikkisen mykistynyt, haltioitunut ja innostunut tästä Stephanie Garberin esikoisteoksesta. I LOVE IT I LOVE IT I LOVE IT! Pitkästä aikaa sain käsiini  kirjan, joka saa minut hengästymään ja jopa pidättämään hengitystä välillä. Värejä, symboleja, taikuutta, mysteerejä,  kauniita asuja, satutunnelmaa, hykerryttävää romantiikkaa - Caraval vei minut maagiselle ja kaikilla aisteilla aistittavalle lukumatkalle."




2 pistettä: 

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiensSuomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.


"Tiedätkö sen tunteen, kun kirjan lopussa alat jarrutella lukunopeuttasi, koska et haluaisi luopua siitä ja sen henkilöistä? Kun tunnet kiintyneesi ja hullaantuneesi niin kirjan päähenkilöön, että ihan  kuin hän olisi paras ystäväsi. Kun kirjan lopetettuasi haluaisin lukea sen heti uudelleen, ja sinulla on kummallisen tyhjä ja surullinen olo, kun olet joutunut hyvästelemään lempihenkilösi. Näin minulle kävi tämän kirjan kanssa."

1 piste:



"Pidän kovasti siitä, miten Muistojenlukijassa käsitellään nuortenkirjoissa ennestään tuntematonta aluetta, romaneja ja siirtolaisia.--- Sain tältä kirjalta mitä toivoinkin - uniikin aiheen, tunteita, kaunista kieltä, ajattelemisen aihetta - se riittää."

Blogistanian Tieto 2017

3 pistettä:

Ritva Ylönen: Kalle Päätalo - kirjailijan elämä. SKS 2017.

"Minä olen puhtaasti sitä mieltä, että tämä teos on suuri kunnianosoitus Kalle Päätalon elämälle. Osa asioista jää vielä hiukan mysteeriksi, mutta eihän tämän kirjan tarkoitus olekaan olla pelkästi paljastuskirja, vaan teoksen sävy on tasapainoisesti tutkiva ja pohdiskeleva. Ylönen on tehnyt mittavaa taustatyötä ja hänen intohimonsa Kalle Päätaloa kohtaan huokuu kirjasta."





2 pistettä:


Emma Iivanainen: Emman kakkukirja - Leivo, kuorruta ja koristele. Docendo 2017.

" Emman kakkukirja jatkaa samalla tyylillä, kuin Emma Iivanaisen aiemmat leivontakirjat: kuvat ovat kauniisti sommiteltuja, ohjeet selkeitä ja reseptit vaihtelevat simppeleistä valkosuklaatikkareista övereihin kakkuihin. --- Emman kakkukirja on kätevä kattaus eri kausiin huomioituja ohjeita: mm. pääsiäinen, halloween ja kesäjuhlat on huomioitu koristeluissa. Lastenjuhliin löytyy takuuvarmoja hittejä, siitä pitävät huolen erilaiset tikkarit, jäätelökakut, marengit, kuppikakut ja pikkuleivät.  Suosittelen erityisesti kesän juhlia suunnittelevalle!"


1 piste:


Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko-Salo: Ne - Kuukautiskirja. Karisto 2017.


"Sanna Seiko Salo ja Rosa Meriläinen ovat koostaneet täydellisen monipuolisen, kevytmielisen tietokirjan, joka sopii minusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, sillä eihän kuukautiset ole mikään haudanvakava asia, vaan se kirvoittaa monetkin naurut"


Voittajat selviävät huomenna, maanantaina 5. helmikuuta.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 6 ~ kooste

Vielä kerran julkaisen blogissani aiheesta Kirjabloggaajien klassikkohaaste, sillä on aika koota yhteen kaikki ne hienot postaukset, joita haasteeseen osallistujat ovat julkaisseet. Upeita klassikkovalintoja taas kerran, ihmiset!













 Pidemmittä jaarituksitta, alla lista luetuista klassikoista (ei missään järjestyksessä):

Lauri Pohjanpää: Metsän satuja ja Sininen hämärä (Evarian kirjahylly)
Clarice Lispector: Passio : rakkaus G. H:n mukaan (Tekstiluola)
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Kirjaluotsi)
Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia (Kirjasähkökäyrä)
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu (Yöpöydän kirjat)
Minna Canth: Hanna (Tarukirja)
Yasunari Kawabata: Snow Country (Kartanon kruunaamaton lukija)
Pierre Boulle: Apinoiden planeetta (Tuntematon lukija) 
Doris Lessing: Kultainen muistikirja (Täysien sivujen nautinto)
Alfred Bester: Määränpäänä tähdet (Taikakirjaimet)
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (Unelmien aika)
Giovanni Boccaccio: Decamerone (Jokken kirjanurkka)
Henri Alain-Fournier: Suuri seikkailu (Hyönteisdokumentti)
Minna Canth: Papin perhe (selkokirja) (Kirjojen elämänmullistava taika)
Maria Jotuni: Huojuva talo (Luettua elämää)
F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus (Kulttuuri kukoistaa)
Pierre Louÿs: Mammas tre flickor (Klassikkojen lumoissa)
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija (Nannan kirjakimara)
George Orwell: Vuonna 1984 (Kaikkia värejä)
Clarice Lispector: Passio (Reader, why did I marry him?)
Shakeaspeare: Miten haluatte (Matkalla Mikä-Mikä-Maahan)
Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle (Kirjakaapin avain)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (Kirjavarkaan tunnustuksia)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Tuijata. Kulttuuripohdintoja)
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I (Iltatähden syttyessä)
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (Kirjan pauloissa)
Juhani Aho: Rautatie (Bibliofiilin päiväunia)
George Orwell: Vuonna 1984 (Kirjapöllön huhuiluja)

Kiitos kaikille osallistuneille!



Puuttuuko haastebloggauksesi listalta? Ei hätää! Laita linkki bloggaukseesi kommenttiosioon, niin lisään listalle.

Olisiko joku noista klassikoista sinun seuraava luettavasi? Osallistu ihmeessä seuraavaan kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen 7, jota emännöi Unelmien aika -blogin Katriina.