sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Royaumen aikakirjat -sarja: Magdalena Hai

Kolmas sisar. Royaumen aikakirjat 1: Magdalena Hai. Otava 2018. (Royamen aikakirjat #1)

Kansi:  Nina von Rüdiger

"Onko uusi suurnoita vihdoin syntynyt? Upea mangahenkinen seikkailu aloittaa sarjan.

Lune, mustan noidan tytär, valmistautuu juhlimaan ystäväänsä Cieliä, joka on saamassa laulunsa, noitaluontonsa. Ciel paljastuu kuitenkin lauluttomaksi, sanchantiksi, ja kaikki ovat kauhuissaan. Edellinen sanchante oli tuhota valtakunnan.

Tyttöjen on paettava kotoa. He päätyvät Maahan, missä heitä odottaa Rehtoriksi kutsutun olennon johtama koulu ja sen toismaailmalliset asukit. Varsinkin yksi heistä, Niemann, horjuttaa Lunen tasapainoa. Kuka Niemann on, miksi Lune ei voi vastustaa häntä?

Royamessa valkoinen noita tekee kaikkensa löytääkseen tyttärensä Cielin. Valtakunnan kohtalo on jälleen vaakalaudalla."(Otava)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=YS2oGdg7Swk

Oma arvio: 

Otava lähetti ystävällisesti tämän kirjan minulle yllärinä viime kesänä, mutta en saanut tartuttua kirjaan tosissani vasta kuin vuoden lopussa. Siihen kannustimena toimi työkaverini Mintun erittäin innostava esittely Oulun kaupunginkirjaston tilaisuudessa, jossa toimme esille kaikki vuoden 2018 Lasten- ja nuorten Finlandiakirjallisuuspalkintoehdokkaat kirjaston väen kanssa. Tässä taas tuli todistetuksi oikean, innostavan kirjavinkkauksen voima!

Kun aiemmin syksyllä tartuin ensimmäisen kerran tähän kirjaan, alun hyvin mahtipontisen fantasiamainen maailma vieraannutti minua ja koin kirjan liian vaikeaksi. (Tämä on tosin hyvin monessa fantasiakirjan alussa sama haaste, eli kestää aikaa ja sinnikkyyttä päästä kirjan fantasiamaailmaan mukaan.) Sinnikkyys ja ahkera keskittyminen kuitenkin palkitaan. Tässä kirjassa tapahtumat muuttuvat kuitenkin hyvin helposti omaksuttaviksi, kunhan alun suuret kuviot on ohitettu. Tarina nappasi minut hyvin äkkiä mukaansa.

Seremonian jälkeen kaikki olisi erilaista. Ciel ja hän olisivat molemmat täysi-ikäisiä ja saaneet laulunsa. Laulujen myötä he aloittaisivat aikuisen elämänsä osana noitien yhteisöä. Erossa toisistaan. (s. 17)

Kirjan päähenkilöinä on kaksi Royamen valtakunnassa asuvaa nuorta noitaa, jotka ovat olleet aina sielunsisaria. Tummanpuhuva, valkoripsinen Lune on Mustan noidan Minuitin tytär, räiskyvätukkainen Ciel taas Valkoisen noidan Auben tytär. Kirjan tapahtumat alkavat suuresta noitien sielulaulun rituaalista, jossa tällä kertaa Cielin on tarkoitus saada tietää oma laulunsa. Royamen noidila on tällainen riitti, jossa sielupeiliin katsomalla nuori noita saa tietää oman laulunsa eli mahtinsa. Lune on aimmin saanut tyytyä peiliin katsottuaan vähänoidan asemaan, mutta hän on varma, että Cielin laulu on todella vahva. Niinpä kaikki meneekin mönkään, kun Cielin peilissä ei näykään mitään! Noitien maailmassa lauluton noita on hylkiö, arvoton ja pelättykim sanschant, ja tämän kohtalona on joutua ikuisuuksiksi vankilaan Oublianttiin.


Noidat menivät ihmisestä. Erot olivat pieniä. Heidän korvansa malli oli kulmikkaampi ja vailla selv'sti erottuvaa korvanlehteä. Tolkienilainen. Toinen asia, joka selvästi erotti heidät ihmisestä, olivat heidän kulmahampaansa, jotka olivat terävät ja muuta riviä pidemmät, niin kuin kissoilla. (s. 152)


Lunen äidillä Minuitilla on kuitenkin suunnitelma, ja hän lähettää Cielin turvaan yhdessä tyttärensä kanssa eri ulottuvuuten, Maahan, jossa toimii ajasta ja paikasta toiseen liikkuva koulu, Lyceum. Turvaksi tyttärelleen Minuit lähettää kissan hahmoon naamioidun demonin nimeltä Loiri. Tähän ajanjaksoon suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu: "tavanomaiseen" kouluelämään erikoisessa, elävässä Lyceumissa, jonka rehtori, eräänlainen parvimainen Paimen, aiheuttaa järkyttäviä hylkimisoireita Cielille, mutta jota Lune sietää yllättävän hyvin. Koululla noidat tutustuvat veljeskolmikkoon, jonka vanhin Adam on samalla rehtorin assistentti, keskimmäinen Niemann kiehtoo Lunea hyvin voimakkaasti ja nuorimmaisen Karlon kohtalona on tulla Cielin familiariseksi, halusi tämä tai ei.

"Lyceum on siis paimenen suojeluksessa elävä pandimensionaalinen eläin. Ulkoisesti se on koulu" (s. 101)

Vaikka kirjan alussa mainitaan noitien panseksuaalisuus luonnollisena osana heidän kulttuuriaan, tämä ei oikeastaan näy myöhemmässä vaiheessa tarinaa mitenkään. Lunen ja Cielin mieltymykset suuntautuvat Lyceumissa hyvin heteronormatiivisesti Quinnen veljeksiin. Kirjassa on kuvattu hyvin intensitiivisesti seksiä etenkin Lunen ja Niemannin välillä. Heidän suhteensa on kuitenkin hyvin häilyvä, etenkin kun Lune saa tietää, kuka Niemann oikeasti on...tai mikä. Tarinan eri aikaulottuvuudet tuo kiehtovasti lisää tarinalle, ja monet aiemmat tapahtumat selittyvät.

Lune vastasi suudelmaan, painautui pojan kämmeniä vasten ja antoi tämän kannattaa koko painonsa. Hän maistoi metsän. Vaahteran syksyllä, kun sen lehdet olivat pudonneet, ja villivadelmat, joita kulkija löysi retkillään. Poika maistui kärpässienille, kävyille, palavalle ruoholle. Lune vajosi polvilleen. (s. 340)

Kirjan kehystarina perustuu kolmeen sisarukseen, joista siis Aube ja Minuit edustaa Valkoista ja Mustaa, ja kolmas sisar on Punainen Soleil, joka aikoinaan oli myös sanchant ja vei Royamen auringonkin kadotessaan mukanaan. Takaumat paljastavat, että Minuitilla ja Soleililla oli aikoinaan romanttinen suhde, josta kukaan muu kuin Aube ei tiedä mitään. Missä Soleil on nyt? Kirja päättyy hyvin voimakkaaseen taistoon, jossa noitien mahdit valjastuvat ja Lunenkin vähänoidan arvo paljastuu suuremmaksi kuin oli luultu. Valkoinen ei olekaan välttämättä hyvä ja Musta paha, vaan asetelmat käännähtää toisin päin.

Kolmas sisar on erittäin nautittava ja viihdyttävä kirja, johon odotan kieli pitkällä jatkoa. Mangahenkisyys tulee esille paitsi tietenkin kannesta, mutta myös Lyceumin kouluelämän kuvauksesta romanttisine kiemuroineen ja koulupukuineen. Olen viime aikoina opetellut lukemaan mangaa, joten kyllä minä tunnistin pienet mangavibat tarinasta. Vaikka kehystarinan kuviot ovat hyvin suureelliset ja monimutkaiset, ne selkiytyivät loppua kohti, niin että pysyin jopa jotenkuten kärryillä kaiken tarkoituksesta.

Kirjassa on monenlaisia suuria teemoja: ystävyys, rakkaus, hyvän ja pahan taistelu, erilaisuus. Kissaihmisenä ilahdun siitä, miten kissat ovat vahvasti mukana koko tarinassa: niin erikoisina hybridieläiminä Royamessa kuin noitien kulmahampaissa, että suojelijademoni Loirin ulkomuodossa.

Kolmas sisar on yksi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaista 2018.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Nörttitytöt (Elisa Wiik)
Kirjat kertovat
Amman lukuhetki
Minun mielessä
Kirjakko ruispellossa
Kirjojen keskellä


Samantyylistä luettavaa:

Kirjanoita-sarja: Anne Leinonen
Tuhatkuolevan kirous: Siiri Enoranta

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle. Suomentanut Katri Yliviikari. WSOY 2018 (Ensimmäinen painos Lasten Keskus 1986) 

 Englanninkielinen alkuteos (1962) : A Wrinkle in Time. Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen


"Madeleine L'Englen Hyppy ajassa on Newbery-mitalilla palkittu fantasiapitoinen avaruusseikkailu, nyt myös Oprah Winfreyn tähdittämänä elokuvana.

Meg Murry ja hänen pikkuveljensä Charles Wallace nauttivat äitinsä kanssa yöpalaa myrsky-yönä, kun outo muukalainen ilmaantuu heidän ovelleen. Nainen sanoo eksyneensä reitiltään ja kertoo ohimennen, että tesserakti – eli hyppy ajassa – on muuten täyttä totta. Ja juuri aikamatkustusta Megin fyysikkoisä tutki, kun hän katosi salaperäisesti…

Meg, Charles Wallace ja heidän ystävänsä Calvin huomaavat pian sinkoutuneensa ajan ja avaruuden syövereihin. Onnistuvatko he päihittämään pahuuden väkevät voimat ja löytämään kadonneen isän? "(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510432556_lukun.pdf 

Oma arvio:

Tieteisfantasiaklassikko Hyppy ajassa on julkaistu alkujaan 1986 Lasten keskuksen kustantamana, mutta tänä vuonna WSOY teki siitä uusintapainoksen Riikka Turkulaisen suunnittelemalla elokuvakannella. (En kyllä suosittele alkuperäistä kantta kenellekään, aivan kammottavin kansi ikinä!) Disneyn tuottama elokuva ilmestyi keväällä 2018.

Tarinan päähenkilönä on 13-vuotias Margaret Murry eli Meg, jonka perheeseen kuuluu äiti, 10-vuotiaat kaksoset Sandy ja Dennys, 5-vuotias pikkuveli Charles Wallace ja koira Fortinbras. Isän olinpaikkaa Meg ei tiedä, vain sen, että hän on kadonnut ja äiti ikävöi häntä jatkuvasti. Megiä ja Charlesia on pidetty aina hiukan vähä-älyisinä: Charles oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana, mutta muuten hän on ikäistään älykkäämpi ja hän aavistaa tulevia asioita. Meg taas saa itsensä ongelmiin hermostumalla koulussa, vaikka on muuten hyvin älykäs tyttö. Hän on aina kuitenkin kokenut olevansa erilainen kuin muut, ja lisäksi ihmiset kiusaavat Megiä kyselemällä hänen isästään ja levittelemällä typeriä juoruja hänen katoamisensa syistä.

”Oletko sinä samanlainen kuin Charles Wallace?”

”Minäkö? Enhän toki. Olen keskinkertaista älykkäämpi, ja minulle on suotu enemmän mahdollisuuksia kuin ihmisille yleensä, mutta ei minussa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole.”

”Mitä nyt ulkonäkösi.” (s. 68)


Eräänä myrskyisenä yönä erikoinen rouva Kummoinen hakee suojaa Murryn talosta. Megiä ärsyttää tuo outo nainen, ja vielä enemmän ihmetyttää se, että miksi hän puhuu jostain tesseroimisesta ja tesseraktista äidille. (Ja miksi äiti järkyttyy tuosta niin kovasti?) Lasten isä on nimittäin fyysikko, joka on tutkinut tesseroimisen mahdollisuutta ennen katoamistaan, vaan sitä eivät lapset tienneet.

”Löytyisiköhän tästä talosta vielä lisää näitä pöhköjä?” Calvin oli huvittunut. ”Mikäli löytyy, niin minun pitäisi tavata heidätkin.” (s. 62)

Meg ja Charles päättävät vierailla Rouva Kummoisen ja hänen outojen ystäviensä luona, jotta heille selviäisi, mitä tämä tarkoitti puhuessaan tesseraktista. Meg ja Charles törmäävät  matkallaan 14-vuotiaaseen, koulun suosittuun poikaan Calviniin, joka on yhtä kiinnostunut kummitustalosta kuin Murryn lapsetkin. Talossa asuvat rouva Ken ja Kumpainen ovat vähintäänkin yhtä outoja kuin Kummoinenkin. Pian lapsille selviää, että Rouva Kummoinen on selvillä siitä, missä Murryjen isä on. Hän lupaa tesseroida eli siirtää ajassa lapset omalle planeetalleen, missä paljastuu hänen oikea olemuksensa. Hänestä tulee ikään kuin kentaurimainen hahmo siipineen kaikkineen, mutta hyvin taianomainen.

Ulkomuodoltaan rouva Kummoinen ei ollut enää rouva Kummoinen. Hän oli muuttunut marmorinvalkoiseksi olennoksi, jolla oli ylväät kupeet, ikään kuin hevoseksi eikä kuitenkaan alkuunkaan hevosen kaltaiseksi, sillä komea selkä kaartui uljasmuotoiseksi ihmisvartaloksi.- - - Hartioista aukenivat hitaasti siivet, siivet, jotka loistivat kuin sateenkaari, vedenpintaan heijastuva valo, kuin runo. (s. 90)

Hänen kotiplaneettansakin on kuin paratiisi, jossa taivaalliset laulut raikuvat. Uskonsävytteiset laulut minua hiukan huvittavat hurskaudessaan. Kummoinen kertoo lapsille, että musta varjo on ottanut valtaansa useita planeettoja, ja heidän isänsä on yhdellä tällaisella planeetalla. Sinne siis. Samalla Calvinin ja Megin ihastus syvenee.

”Tiedätkö, sinulla on unelmasilmät”, Calvin sanoi. ”Pidä vain silmälaseja. Eivätpähän sitten ketkään muut saa tietää, miten upeat silmät sinulla on.” (s. 76)

Camazotzin planeetta on kurinalaisuuden ja yhteisen sykkeen planeetta. Poikkeuksia ei sallita, joten lapsetkin pompottelevat palloaan samaan tahtiin. Mistä tuo syke tulee, ja missä isä on? Vastaus löytyy KESKUStiedustelukeskuksesta, jossa isä löytyy yhdestä vankityrmästä. Kaikki puhuvat SIITÄ, jonka vallassa kaikki ovat. SE on pelkät aivot, jotka imaisevat kaiken tottelemaan omaa tahtoaan. Charles Wallace hyväuskoisena joutuu ensimmäisenä sen valtaan, ja Meg, Calvin ja isä taistelevat kaikin keinoin sitä vastaan. Lopulta heillä ei ole muuta keinoa kuin tesseroitua eri planeetalle turvaan, sillä Meg alkaa menettää otettaan. Paraneeko Meg koskaan? Minkälaisia asukkeja seuraavalla planeetalla onkaan?


Meg saa lopulta sankarittaren roolin, sillä hänen tehtävänään on palata Camazotzille ja pelastaa Charles SEN vallasta. Kummoinen antaa Megille aseeksi jotain, mitä SILLÄ ei ole. Megin on selvitettävä tuo jotain itse. Mitähän se voisi olla? 

Tesserointi on kirjan kiehtovimpia asioita, ja sitä käsitelläänkin kirjassa kiitettävästi. Camazotzin pelottava valtias SE on melkoinen diktaattori, jonka mukaan kaiken pitää olla kotiplaneetalla samanlaista. Kun yksi poika pompottaa palloa eri tahtiin, hänet prosessoidaan uudelleen. SE on kuitenkin pelkkä koneälyn tapainen, tunteekon aivokasa keskellä huonetta. Megin salainen ase saa sen murtumaan.

”Olen kerran joutunut uudelleen prosessoiduksi, ja siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Enkä halua joutua passitetuksi SEN luo. Minua ei ole koskaan passitettu SEN luo, enkä halua joutua siihen vaaraan nytkään.” (s. 163)

Uskonnollisuus etenkin kirjan loppuvaiheilla vaivaa hieman lukukokemustani, mutta muuten tarina pitää kohtuu mukavasti otteessaan. Hyppy ajassa on sekoitus fantasiaa, scifiä ja seikkailua. Pientä romanttista sivujuonnettakin on mukana Megin ja Calvinin ihastuessa. Megin perhe on kerrassaan sympaattinen: Meg rempseä tyttö ja asperger-piirteinen Charles on ihana näsäviisastelija. Suosittelisin tätä kirjaa noin 10-13-vuotiaille varhaisnuorille. Sarjaan on tehty kolme jatko-osaa, joita ei kuitenkaan ole tietääkseni suomennettu.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


perjantai 21. joulukuuta 2018

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 21: Kirjapöllön 15 kovaa kotimaista - viime hetken joululahjavinkit nuorelle

Minkä kirjan ostaisit joululahjaksi nuorelle, kun oma nuortenkirjatuntemuksesi ei ole vahvimpia alueitasi ja lehtien vinkkilistoilla keikkuvat lähinnä aikuisten ja alakouluikäisten lasten kirjalahjasuosituksia? Kun ne, joilta vinkkejä kysyt, ehdottavat omien nuoruusaikojen suosikkejaan eivätkä tunne tämän päivän nuortenkirjallisuutta? 

Unohda nyt jo ne Viisikot ja Tarzanit! Hienoja klassikkokirjoja ne toki ovat, mutta tänä(kin) vuonna on julkaistu huima määrä laadukasta ja kiehtovaa kotimaista kirjallisuutta noin yläasteikäisille nuorille. Nappaa tästä Kirjapöllön suosituksia lähinnä tämän vuoden kovista kotimaisista kirjoista!

Ikävä kyllä minun piti rajata pois valtava määrä hienoja kotimaisia listan ulkopuolelle, mutta voit selailla sopivia kirjoja lisää myös blogissani. Kotimaisia suosittelen mielelläni, mutta toki myös käännöskirjoissakin on laatuluettavaa.


Tämä bloggaus on samalla Kirjabloggaajien yhteisen joulukalenterin 21. luukku. Eilisen luukun takana bloggaa Niina T Yöpöydän kirjat -blogissa ja huomenna voit kurkata seuraavan luukun Sannabananan Pinon päällimmäinen -blogista.

Mutta ei muuta kuin listan kimppuun!

Kirjapöllön 15 kovaa kotimaista - viime hetken joululahjavinkit nuorelle



Rohkealle, avoimelle nuorelle (tai rohkaisua kaipaavalle):

Riina Mattila: Järistyksiä
(WSOY 2018, 151 sivua)

Kirja kertoo muunsukupuolisen Eelian (16-vuotias) tarinan ajatuksia herättävällä tavalla. Kertoo rakastumisesta, ystävyydestä, identiteetin etsimisestä ja hyväksytyksi tulemisen kaipuusta. Jos on tykännyt Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin -kirjasta, tämäkin voi iskeä.  Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun kakkonen sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokas 2018. Ikäsuositus 13+






Huumoria ja kevyttä, tyttömäistä luettavaa kaipaavalle:

Satu Mattila: Pese hampaat ennen kuin pussaat
(Otava 2018, 256 sivua)

Päiväkirjamainen, huumoria ja romantiikkaa hersyvä chick lit -tyylinen kirja. Päähenkilö on 14-vuotias Sofia, joka asuu kahdestaan äitinsä (ja myöhemmin mummonsa) kanssa. Mukana kuvioissa myös hulvaton, räiskyvä täti. Melko suoraa puhetta, mutta muuten melko kesy (ei seksikuvauksia). Jos on pitänyt Zoe Suggin Girl online -sarjasta, tämä iskee varmasti. Ikäsuositus 12-15

Erityisesti tytöille



Pelimaailmassa viihtyvälle:

Aki Parhamaa & Anders Vacklin: Beta - Sensored reality 1
(Tammi 2018, 322 sivua)


Tulevaisuuden Helsinkiin sijouttuva seikkailullinen tarina. Päähenkilö on rohkea 16-vuotias Bug-niminen tyttö, joka pelaa suurimman osan ajastaan. Hän joutuu virtuaalipelimaailman syövereihin, ehkä vähän liiankin syvälle. Kirjaan on tulossa jatko-osa Glitch keväällä 2019. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille




Noitamaiseen fantasiamaailmaan mielellään uppoutuvalle:

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
(WSOY 2018, 443 sivua)

Maaginen tarina 14-vuotiaasta Pau-tytöstä, joka pääsee opiskelemaan magia-akatemiaan. Seikkailullinen fantasiatarina sopii mainiosti myös pojille. Jos on pitänyt Harry Pottereista, tämäkin saattaa kiinnostaa. Kirjassa on kuvattu myös seksiä, joten ihan alakoululaisille en ehkä suosittelisi. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiavoittaja 2018. Ikäsuositus 12-15





Jännittävien fantasiatarinoiden ystävälle:

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
(Otava 2018, 336 sivua)


Jännittävä tarina vankeudessa elävästä, 15-vuotiaasta Aaronista, joka pyrkii ystävineen vapauteen Loukku-nimisestä paikasta hirveiden Tomujen hallinnasta. Jos on pitänyt Nälkäpelistä tai Maze Runner -Labyrintistä, saattaa pitää myös tästä. Sarjaan on tulossa jatko-osa Tomupoika keväällä 2019.  Ikäsuositus 13+

Erityisesti pojille


Kantaaottavista runoista pitävälle:

Kaisa Happonen & Karri Miettinen: Revi se 
(WSOY 2018; 120 sivua)

Muun muassa leikkaa-liimaa tekniikalla toteutettuja runoja vahvoista aiheista, mutta kepeällä otteella. Voi kannustaa nuorta itseäkin kokeilemaan uusia runotekniikoita. Ikäsuositus 13+






Lyhyiden (kauhistuttavienkin) tarinoiden ystäville:

Salla Simukka: Sammuta valot!/ Sytytä valot!
(Tammi 2018, 144 sivua, novellit)

Kääntökirja lyhyempien tarinoiden ystävälle. Sammuta valot -puolella tarinoissa on ripaus kauhua ja scifiä, Sytytä valot -puolella muun muassa fantasiaa, dystopiaa, seksikkäitä tarinoita ja  sateenkaariteemaa. Kääntöpuolien tarinat kytkeytyvät hauskasti tavalla tai toisella toisiinsa. Ikäsuositus 14+




 
Paksuja kirjoja ja mangamaailmaa rakastavalle:

Magdalena Hai: Kolmas sisar - Royamen aikakirjat 1 
 (Otava 2018, 557 sivua)

Tuhti paketti viihdyttävää ja romanttistakin fantasiaa mangahenkeen. Tarinassa on noitia, eri ulottuvuuksia ja erikoisia voimia. Kirjassa on myös seksiä. Vaativalle ja kokeneelle nuorelle lukijalle. Lasten- ja nuorten Finlandiaehdokas 2018. Ikäsuositus 14+





Twilightista seuraavaan tasoon hapuilevalle:

Elina Pitkäkangas: Kuura
(Myllylahti 2016; 353 sivua)



Seksikäs, jännittävä, viihdyttävä, dramaattinen ihmisusitarina nuorille aikuisille. Päähenkilönä 18-vuotias Inka, joka asuu aidatussa Kuurankerossa ihmissusilta suojattuna. Mutta mitä jos sudet kiinnostavat liikaa? Kirjoissa on myös poikia näkökulmahenkilöinä, kuten Inkan ystävä Aaron ja 15-vuotias veli Tuukka, joten pojillekin tämä sopii. Jos on pitänyt Stephenie Meyerin Twilight-vampyyrisarjasta tai Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjasta, voi pitää myös tästä. Tähän perään voi lukea jatko-osat Kajo (2017) ja Ruska (2018). Tämä vie mennessään! Ikäsuositus 15+


Uskontoteemaisesta nuoren naisen kasvutarinasta nauttivalle:


Essi Ihonen: Ainoa taivas
( WSOY 2018; 239 sivua)


Ainon tarina koskettaa ja laittaa miettimään. Tiukassa uskonnollisessa yhteisössä kasvanut 17-vuotias Aino alkaa kyseenalaistaa ympäröivää arvomaailmaa, tukenaan isoveli Valo. Kirja on mukavalukuinen ja kepeä vakavasta aiheesta huolimatta. Ikäsuositus 13+

Erityisesti tytöille



Lukivaikeuksista kärsivälle:

Tuija Takala: Lauralle oikea 
(Avain 2018, 80 sivua, selkokirja)

Selkokirjassa lauseet ovat lyhyitä, sanat helppoja ja kappaleet lyhyitä kokonaisuuksia. Lukihäiriöisten, kehitysvammaisten ja suomea opettelevien on helppoa lukea selkokirjaa niin rakenteensa kuin selkeytensä vuoksi. Lauralle oikea on chick lit -tyylinen hauska  tarina aikuistuvasta ja itsetuntoaan etsivästä, 25-vuotiaasta Laurasta. Ikäsuositus 15-30

Erityisesti tytöille


Suorasukaisesta puheesta ja ohuen uhuista kirjoista haaveilevalle:

Jyri Paretskoi: K15 
(Otava 2018, 80 sivua)


Näissä kirjoissa puhutaan suoraan asioista eivätkä ne ole paksuudella pilattu. Näillä voi houkutella poikaa lukemaan! Pääosassa on pian 15-vuotias Roni, joka haluaa tietää kaiken isästään ja menettää poikuutensa ihanalle Saralle. Huumori on hersyvää! Jos on pitänyt Kaj Korkea-Ahon ja Ted Forsströmin Zoo-sarjasta, pitää takuulla tästä. Myös jatko-osa K15 - salaisuuksia kannattaa hankkia sekä keväällä 2019 ilmestyvä K15 - vahinkoja. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille


Voimakkaiden tarinoiden lukijalle:

Maria Turtschaninoff: Maresin voima
(Suomentanut Marja Kyrö, Tammi 2018, 385 sivua)


Tämä on oikeasti trilogian päätösosa, mutta kirjan voi mainiosti lukea, vaikkei olisi aiempiin tarttunut. Maresin voima on huikea tarina nuoren naisen voimasta, selviytymisestä, sopeutumisesta ja tietenkin rakkaudesta. Todella viihdyttävä kirja, jossa myös ripaus fantasiaa. Suosittelen myös sarjan aiempia osia Maresi (2014) ja Naondel (2016). Ikäsuositus 14+

Erityisesti tytöille


Suomen historiasta kiinnostuneelle:


Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
(WSOY 2018, 163 sivua)


Suomen sisällissotaan sijoittuva tarina, jossa keskiössä viisi punaisiin kuuluvaa nuorta tyttöä. Ystävyys, pelko, perääantamattomuus ovat vahvoja teemoja. Kirjan paksuuskaan ei pelota. Ikäsuositus 14+


Erityisesti tytöille


Kauhua kaipaavalle:

Ilkka Auer: Anastasia
(Haamu 2017,  245 sivua)

Kauhua rakastava, yläkouluikäinen Kristian joutuu itse keskelle kauhutapahtumia, kun hän menee kesäksi isovanhempiensa luokse. Menossa mukana myös ystävät Matias ja Elsa, johon Kristian on vähän ihastunut. Kirja tarjoaa tiiviiseen tahtiin hyytävää kauhua. Ikäsuositus 13-15

Erityisesti pojille


***********


Toivottavasti jokin näistä tarttui syöttiin. Kirjalahja on hyvin arvokas lahja, vaalikaamme siis sitä. Antamani ikäsuositukset ovat vain suuntaa antavia, sillä on hyvin vaihtelevaa, millä lukemisen tasolla kukin nuori on. Samoin sukupuolisuosituksiani ei tarvitse tuijottaa tunnontarkasti, ne ovat vain viitteellisiä.  Voit hiukan kysellä nuorelta itseltään, mistä kirjasta hän on viimeksi pitänyt. Jotkut nuoret taas haluavat lukea jo aikuisille suunnattua kaunokirjallisuutta, ja se sallittakoon. Kommenteissa voi myös kysyä minulta neuvoa, jos vielä kirjalahja askarruttaa. Yritän ehtiä vastata!



Kirjapöllön huhuiluja toivottaa kaikille oikein mukavaa joulun odotusta!

Kohta se tulee...











tiistai 18. joulukuuta 2018

Ole minun: Josie Silver

Ole minun: Josie Silver. Suomentanut Satu Leveelahti. Otava 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): One Day in December.

"Yksi katse muutti kaiken. Täydellisen vastustamaton rakkaustarina on talven sydämenlämmittäjä.

Laurie ei usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Kunnes eräänä joulukuisena päivänä hän näkee bussinikkunasta miehen, jonka silmistä hän ei pysty irrottamaan katsettaan. Laurie ei voi tunteilleen mitään, vaikka hän tietää, ettei ehkä koskaan näkisi miestä uudelleen. Vuotta myöhemmin hänen ystävänsä esittelee joulupirskeissä uuden rakkaansa: saman miehen, jota Laurie ei ole vieläkään saanut mielestään." (Otava)

Oma arvio:

Esittelin tämän kirjan Kirjakultti-Youtube-kanavan vinkkausvideollani joulukirjana, ja joulukirja tämä nimenomaan onkin. Englanninkielisen painoksen kannessa se tulee vielä paremmin ilmi kannen alkuperäisestä fraasista: "Two people. Ten Christmases. One unforgettable love story." Kirjassa edetään vuoden sykleissä, joissa joululla on usein suuri merkitys. Romantiikka sopiikin mielestäni jouluun paremmin kuin mihinkään muuhun juhlapäivään.

Parikymppiset ystävykset Laurie ja Sarah asuvat kimppakämpässä Lontoon keskustassa, etsiskelevät itseään opintojen jo päätyttyä ja yrittävät toteuttaa unelmiaan journalistiikan alalla. Laurie työskentelee kuitenkin vastoin tahtoaan hotellin vastaanotossa, sillä oman alan töitä ei ole vielä ilmaantunut. Kirjan tapahtumat ovat selvästi saaneet inspiraatiota Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjoista, ja siihen on jopa suoranaisia viittauksia, kuten että ystävysten kimppakämppä muistuttaa juuri Bridgetin asuntoa. Lisäksi vuoden alussa Laurie listaa aina omat uudenvuodenlupauksensa, jotka liittyy niin omaan uraan, parisuhteisiin ja sosiaaliseen elämään. Juhlimiseen ja painontarkkailuun ne eivät kuitenkaan onneksi keskity.

Ole kiltti ja nouse bussiin. Hän havahtuu, tekee nopean päätöksen, paiskaa kirjansa kiinni ja työntää sen jalkojensa välissä olevaan reppuun. Hän lähtee kävelemään, ja minä pidätän hengitystäni ja painan kämmeneni ikkunalasia vasten, kehotan mielessäni häntä pitämään kiirettä, kun jo kuulen ovien sihisevän inhottavasti kiinni ja käsijarrun kirskahduksen, kun se vapautetaan. (s. 13)

Tarina alkaa bussikohtauksella, joka määrittelee oikeastaan koko kirjan tarkoituksen. Kun nuoren Laurien ja Jackin katseet kohtaavat tuona kohtalokkaana päivänä, heidän kohtalonsa ikään kuin sinetöityvät yhteen. Vuoden verran Laurie etsii tuota bussikatoksen alla istunutta miestä, kunnes tämä tupsahtaa hänen eteensä hankalassa yhteydessä - Sarah esittelee Jackin Laurielle uutena poikaystävänään. Eihän siinä mitään, jos Jack ei olisi tosissaan Sarahin kanssa, mutta kun hänkin vaikuttaa hyvin rakastuneelta räiskyvään Sarahiin. Tarinassa tulee onneksi esille vuorostaan myös Jackin näkökulma, joka on ihan yhtä hämillään nähtyään bussissa vuosi sitten istuneen tytön, jonka luo hän yritti mennä, mutta bussi ehti lähteä liikkeelle. Jack yrittää varovasti kysellä Laurielta tilaisuuden tullen, muistaako tämä tuota hetkeä, mutta itseään suojellakseen Laurie esittää Jackille täysin tietämätöntä. Sisällään hän riutuu, sillä hän huomaa olevansa rakastunut Jackiin, joka osoittautuu erittäin miellyttäväksi mieheksi. 

Sinänsä tarina vaikuttaa ensiajatukselta epäuskottavalta ja naiivilta: kuka jaksaisi etsiä vuoden ajan jotain miestä, jonka kanssa on pelkästään saanut pikaisen katsekontaktin? Toisaalta, Laurie oli jo hiukan luopunutkin jo ajatuksesta löytää "bussipojan", ennen kuin hän sitten Jackin kohtasi ystävänsä esittelemänä. Ihastuminen syntyi sitten tutustumisen pohjalta. Uskottavammaksi tarinan tekee kuitenkin se, että Laurie kuitenkin elää elämäänsä eteenpäin, kohtaa ihanan miehen Oscarin Thaimaan reissullaan ja on onnellinen tämän kanssa.

"Tärkeintä ovat valinnat, jotka teemme, kun meitä koetellaan. Avioliitto ei ole pelkkä laillisesti sitova sopimus, se on valinta. Se tarkoittaa sitä, että olen valinnut sinut. Joka ikinen päivä herään ja valitsen sinut. Minä valitsen sinut, Oscar." (s. 360)

Myös Jack ja Sarah rakastavat aidosti toisiaan, mutta toki Jackin takaraivossa jyskyttää varastettu, tunnepitoinen suudelma Laurien kanssa. Molemmat kuitenkin osoittavat aikuisuutta pitämällä asian omallatunnollaan, jatkamalla eteenpäin omaa elämäänsä ja olemalla kuitenkin ystäviä. Jack on jopa myöhemmin Laurien ja Oscarin häissä, vaikka ei oikein tule toimeen varakkaan suvun vesan kanssa. Mutta missä Sarah on? Niin, Lauriella ja Sarahilla on hyvin ikävä välikohtaus juuri ennen hääseremoniaa, jonka vuoksi Sarah lähtee lätkimään. Salaisuudet alkavat paljastua.

Me istumme ulkona vielä hetken yhteen painautuneina ja katsomme, kun ensimmäiset lumihiutaleet putoavat keskiyön taivaalta. Meillä ei ole sormuksia, joita antaa takaisin,  ei omaisuutta, josta riidellä, ei lapsia, jotka otamme omaan autoomme myrskyisellä parkkipaikalla. Olemme vain kaksi ihmistä, jotka ovat lähtemässä eri suuntaan. (s. 238)

Kirjan lukijaa tietenkin jännittää, saavatko Jack ja Laurie koskaan toisiaan. Toisaalta, tapahtumien edetessä alan kyseenalaistaa sitä, tarvitseeko heidän saadakaan. Onko heillä liikaa painolastia takanaan, ja riittäisikö heille vain muistot muutamasta varastetusta hetkestä. Ovatko he edes "ansainneet" toisiaan?

Ehkä meidän olisi aika oppia seisomaan omilla jaloillamme eikä enää nojautua toisiimme. (s. 246)

Ole minun on täydellistä luettavaa joulun alla tai joulunpyhien aikaan, ja minusta tämä sopii myös nuorille lukijoille (16+). Tarina vie helposti mennessään ja on viihdyttävää luettavaa. Suosittelen vaikkapa pukinkonttiin sellaiselle, jonka tietää pitävän esimerkiksi Bridget Jonesista tai Rakkautta vain (Love Actually) -elokuvasta.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rautalinnun räpiköönnit

maanantai 17. joulukuuta 2018

Jouluinen kirjavinkkaus

Esittelen jouluista luettavaa Kirjakultin kanavalla:




Kyseessä on ensimmäinen videoni, joten olettehan armollisia. Kannattaa liittyä Kirjakultin tilaajaksi, sinne tulee viikottain uutta kirja-aiheista materiaalia eri bloggaajilta/vloggaajilta/podcastaajilta. Suosittelen!

lauantai 15. joulukuuta 2018

Päivitys The Body Jumper -trilogiaan

Luin Elena Madyn The Body Jumper -trilogian päätösosan Varjelija. Kuvaa klikkaamalla saat selville, mitä pidin tästä ja aiemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2015/09/the-body-jumper-trilogia-elena-mady.html

torstai 6. joulukuuta 2018

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää: Mikko Aaltonen

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää: Mikko Aaltonen. Otava 2018.

Kansi: Jani Tolin

"Rähinä-jengistä hittitehtaaksi.

Elastinen, Iso-H, Asa, Uniikki, Tasis, Andu ja Jussi Valuutta. Kirja Suomen tunnetuimmasta hiphop-jengistä Rähinästä ja sen alkuperäisistä jäsenistä.Kirjassa kerrotaan, kuinka jengin jäsenten yhtyeiden, Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön, avulla vakavasti otettava suomenkielinen räp-musiikki sai alkunsa ja juurtui pysyväksi osaksi suomalaista nuoriso- ja popkulttuuria. Ja kuinka rähinäläisten ponnisteluista syntyi levy-yhtiö Rähinä Records ja sitä myötä suomalaiseen musiikkibisnekseen ennennäkemätön, sissi-henkinen hiphop-yrittäjyys." (Otava)

Oma arvio:

Kerronpas tähän alkuun pienen tarinan kahdentoista vuoden takaa. Olin suomen kielen opiskelija, kolmannen vuosikurssini alussa, ja mietiskelin, mistä aiheesta alkaisin tehdä graduani. Harrastin tuolloin street ja locking & popping -tanssia. Kaikki hiphop-kulttuurissa kiehtoi, vaikka niin sanottu lökäpöksyjen aika alkoi olla jo ohitse, enkä itse koskaan pukeutunut hopparityyliin. Kuuntelin vapaa-ajallani paljon samaa musiikkia mitä tanssitunneilla soi, eli funkia, vanhaa ehtaa soulia ja tietenkin räppiä. Siitä se idea sitten nousi: haluan tehdä opinnäytteeni suomihiphop-lyriikoista! Pääsin perehtymään hiphop-kulttuuriin kunnolla, mikäs sen kiinnostavampaa. Lähdemateriaalia löytyi harmillisen vähän, mutta ei se mitään. Kymmenisen vuotta sitten palautin ylpeänä valmiin graduni:


Kapasiteettiyksikkö oli minulle ennen gradun aloitusta tuntematon kokoonpano, mutta halusin valita sen juuri siitä syystä, että toisesta tuohon aikaan suuresta suomiräp-kokoonpanosta Fintelligensistä oli jo tehty muutama gradu. Ostin kaikki Kapasiteettiyksikön levyt tukemaan graduni tekoa ja tykästyin kovasti heidän musiikkiin. Lisäksi olen seurannut mielenkiinnolla Elastisen soolouraa, käynyt hänen keikoillaan useammankin kerran ja tykännyt hänen biiseistään. Niinpä minun ei tarvinnut harkita kahta kertaa, lukisinko tämän Rähinän synnystä ja vaiheista kertovan kirjan, jonka on vieläpä kirjoittanut Mikko Aaltonen, sama mies, joka on kirjoittanut hyvin repäisevästi muistiin Jare Henrik Tiihosen aka Cheekin tarinan kirjassa JHT - Musta lammas (Otava 2016.)

Kirja on jakautunut kahteen osaan eli näytökseen: ensimmäinen näytös esittelee varsinaiset Seitsemän veljestä eli Elastisen, Iso H:n, Uniikin, Andun, Tasiksen, Avaimen ja Jussi Valuutan. Lukija pääsee selvyyteen siitä, miten kukanenkin on vihkiytynyt hiphop-kulttuuriin, miten he ovat löytäneet toisensa ja mistä koko Seitsemän veljestä -klikki on saanut syntynsä.   Minulle tuntemattomat Avain ja Jussi Valuutta tulevat lukujen myötä  hiukan tutummaksi. Matti Salo eli Avain eli Asa teki jenkkiräppimäistä uhoa tihkuvan esikoislevynsä Punainen Tiili, mutta jättäytyi sitten musiikkibisneksestä etääntyen samalla Rähinä-jengistä. Metsässä viihtyvä, punk-henkinenkin Jussi Valuutta vetäytyi kuvioista myös alkuvuosien jälkeen, koska halusi tietoisesti vältellä julkisuutta. Kaiken lähtökohtana Rähinä-porukan synnylle on ollut hiphopin neljä elementtiä, joista breikkaaminen ja graffittien tekeminen olivat tärkeitä monille näistä miekkosista jo ennen MC- ja/tai DJ-kulttuuria. Colorblind-niminen musikaali tutustutti sattuman oikusta myöhemmin Fintelligens-kokoonpanosta tutut Elastisen ja Iso H:n toisilleen.

Toinen näytös esittelee laajemmin ja perusteellisemmin Rähinän vaiheita väliotsikoituna hauskasti Rähinäjengin biisien nimillä, pompaten kulmakivestä toiseen. Mukana sivuilla vilahtelevat myös muut Rähinässä vaikuttaneet henkilöt, kuten Brädi, Spekti, Timo pieni huijaus ja Joonas Wörlin. Pääosassa loistavat kuitenkin Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön jäsenet Henrik Rosenberg eli Iso H , Kimmo Laiho eli Elastinen, Anders Westerholm eli Andu, Markku Wettenranta eli Tasis ja Dan Tolppanen eli Uniikki, joiden veljeys ja  palo tehdä musiikkia yhdessä suorastaan huokuu kirjan sivuilta.  Kuvaliite löytyy kirjan keskivaiheilta.

Iso H, Elastinen, Uniikki, Andu ja Tasis. Kuva: Simelius & Simelius

Hiphop-kulttuurin sisällä eläminen mahdollisti kenelle tahansa kasvamisen lähtökohtiaan vahvemmaksi. Hiphopissa heikkoudet saattoi kääntää vahvuuksiksi. (s. 42)

Lukija pääsee kurkistelemaan Rähinän kohokohtia toisensa jälkeen, mutta myös suomihiphopparin kuuluisuuden ja keikkaelämän varjopuolia, johon kuuluu niin armotonta bilettämistä, putkareissuja, turpajuhlia, välirikkoja tyttöystävien kanssa, paniikkikohtauksia kuin masennusoireitakin. Siinä vaiheessa kun Kimmo löytää Levin mökin pakastimesta jäädytetyt kakkapökäleet ja oksentaa keittiön lavuaariin ja seuraavana aamuna painii Andun kanssa lasinsirujen peittämällä lattialla, pudistelen hämmennyksen ja epäuskon vallassa päätäni. Poikien sekoilut suorastaan hirvittävät välillä, mutta myös huomaan repeileväni jutuille, niin absurdeja kuin ne ovatkin. Tai juuri siksi. Vaikka tähän sekoilujuttuun nyt takerrunkin, eivät ne ole onneksi kirjassa kuitenkaan pääosassa. Mutta mihinkäs niistä pääsee, keikkaelämällä on kironsa -  ja pojat on poikia.

Pelaamisen seurauksena mökin olohuone ja saunatilat olivat alkaneet näyttää siltä kuin niihin olisi satanut kristallia. Rikkoutuneita pulloja ja juomalaseja oli joka puolella. Olohuoneen lattia oli lasista sepeliä. (s. 191)

Sitten selvitellään Rähinä Recordsin taloussotkuja, kun kukaan ei oikein enää tiedä, mihin kaikki firman rahat ovat huvenneet. Koetaan Fintelligensin tauko, jolloin Elastinen lähtee soolouralleen, Iso H istuu saunareissullaan eli vankilassa totaalikieltäytymisen takia. Fintelligensin palaa myöhemmin taas yhteen, kokee huippunsa, mutta huomaa lopulta aikansa koittaneen. Välillä huomaan etsiväni Youtubesta Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön videoita lukemisen tueksi ja pääsen hyvin fiilikseen, kun Fintelligensin Stockholm-Helsinki soi lukemisen taustalla. Kun katson Fintelligensin läpilyöntibiisin Voittamaton videota, en voi olla ihailematta sitä tekemisen meininkiä, mikä biisistä välittyy. Muistan vielä itsekin, kun kuulin biisin eka kerran, ja kuulostihan se hienolta, ihka ensimmäinen OIKEA suomiräppibiisi.

Kirjassa korostuu kaiken huolettomuuden ja välillä sekavuudenkin tukena hiphop-kulttuurin tärkeys, se veljeys ja toisen kunnioitus, joka hitsaa näitä miehiä yhteen. Kaikista tärkeintä heille on musiikki, oikeat biitit ja riimit. Kukaan ei tule sanomaan näille nuorille miehille, että suomeksi ei voi tehdä räppiä. He haluavat räpätä ylpeänä omalla äidinkielellään esikuvinaan ranskalaiset ja ruotsalaiset räppärit. Tämä lämmittää etenkin tällaisen suomen kielen puolestapuhujan mieltä.

Itse olen sitä sukupolvea, joka on oppinut ajattelemaan, että tärkein ja suurin yhteinen nimittäjä kaikelle tekemiselle on hiphopkulttuuri, ja se jättää varjoonsa kaiken muun,. Silloin kun me aloiteltiin, tämä yhteinen kulttuuri riitti sitomaan yhteen yrittäjät ja anarkistit, porvarit ja vasemmistolaiset. Se oli mahtavaa. On kulttuurin kannalta sääli, jos tulevat sukupolvet eivät enää kulttuurin juurista erkaantuessaan osaa nähdä asiaa samalla tavalla ja polarisoituminen syvenee entisestään. (Elastinen, s. 234)


Kirjaa lukiessani saan tietää yksityiskohtia päähenkilöistä, joita en olisi muuten ehkä tiennyt:  Markku joutui Kapasiteettiyksikön alkuvaiheissa pahaan onnettomuuteen, jonka seurauksena hänen piti opetella kävelemään uudelleen. Siitä hänen räppinimikin Tasis eli Tasapaino tulee, kun hänellä oli alussa vaikeuksia pysyä pystyssä. Henkan mummo asui Oulun Tuirassa, jossa hän vietti lähes kaikki koulujen lomansa. Andersin isä on matkailuohjelmia tehnyt Folke West, Danin eno taas kansanedustaja Ben Zyskowicz. Kimmo taas tunnettiin ennen Voice of Finland -ohjelmaa vakavailmeisenä miehenä, kun taas TV-julkisuuden myötä hänet alettiin tuntea leveästä hymystään. Kirja paljastaa rehellisesti myös elämän varjopuolet: Henkan päihderiippuvuuden, Danin paniikkikohtaukset ja masennusoireet, Rähinä Recordsin flopit, kun Brandon-artistin levyt eivät myyneetkään ja takkiin tuli reilusti, Cheekin lähdön Warner Recordsille ja sen jättämän aukon (josta kirjassa kerrotaan melko vähän, vaikka JHT- Musta lammas -kirjasta sain käsityksen, että se oli etenkin Kimmolle tosi kova pala.)

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää on yhtä lailla tarina veljeydestä sen hyvinä kuin huonoinakin aikoina, se on Rähinä Records - yhtiön tarina ja se on suomihiphopin nousun ja vaiheiden tarina. Jäin vain mietteliääksi, että kun veljeydestä puhutaan, mihin siskot laitetaan? Hiphop-kulttuurilla on melko miehinen, ehkä jopa naista halventava leima, mitä käsittelen myös gradussani lyriikoita analysoidessani. Kirjassa on toki naisia, mutta he tulevat esiin lähinnä miesten tyttöystävinä, äiteinä tai yhden illan juttuina.

Toki yhteistyötä tehdään myös muutaman naisartistin kanssa, kuten menneinä vuosina R´n´B-tähden Jonnan ja Rähinä Recordsin uudehkon suojatin Nelli Matulan kanssa. Rähinän taloussotkujen seurauksena firmaan palkataan toimitusjohtajaksi Essi Kivitie, joka hoitaa hyvin ansiokkaasti Rähinän asioita siihen asti, kunnes irtisanotuu itse muun muassa kommunikaatio-ongelmien takia. Hän saa oman puheenvuoronsa kirjan sivulle, mikä kiteyttää hyvin miesten keskinäisen veljeyden tiiviyden. Tyttöystävä jää paitsioon hektisimpänä äänitysaikana, kun palo tehdä musiikkia on niin suuri. Myöhemmin toki miehet ovat asettuneet aloilleen, perustaneet perheen ja huomanneet, että voivat siltikin toteuttaa itseään musiikillisesti.

Räppääminen on hauskaa ja helppoa niin kauan, kun sä kännissä höpötät jonkun toisen keksimiä sanoja. Vaikeaksi puuha muuttuu silloin, kun sä alat laittaa niitä sanoja järjestykseen ihan itse. Varsinkin, kun sun pitäisi olla aina parempia kuin ne muut. Räppiin on sisäänrakennettuna kilpailuasetelma, se on sanallista urheilua. (Iso H, s. 70)

Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, jotka haluavat tietää, mitä on suomi-hiphop. Jotka haluavat tietää, mitä oli ennen Vain elämää -ohjelmasta tuttua Elastista, Ennen Cheekin jäähallikeikkoja ja Youtubessa räppääviä jonneja. Aaltonen on koonnut erittäin kattavan ja mukaansatempaavan opastuksen yhden Suomen merkityksellisimmän hiphop-porukan kehitysvaiheista. Huom: Ei tosikoille.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa/verkkojulkaisuissa:

HS (Juuso Määttänen)
Kirjojen keskellä
Klangi
Rumba (Jukka Hätinen)



Suosittelen lukemaan myös: 

Riimi riimistä - suomalaisen hiphopmusiikin nousu ja uho: Jani Mikkonen
Turpa auki - raplyriikkaa: Plan Suomi säätiö
JHT - Musta lammas: Mikko Aaltonen
Himmee: Mikael Gabriel, Janita Autio


*****************************

Onko niin, että hiphop-klikit ovat vain miesten juttu? Eipä olekaan. Into kustannus nimittäin julkaisee todisteeksi ensi kevään alussa (2019) kirjan  Hyvä verse – Suomiräpin naiset (Heini Strand). Lisäksi Johnny Knigalta tulee kirja Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään (Venla Pystynen). Odotan kovasti naisnäkökulmaa tähän niin kovin miehistä uhoa uhkuvaan kulttuuriin.

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

20. Taiteilijaelämäkerta




lauantai 1. joulukuuta 2018

Sarjakuvahaasteen kooste

Osallistuin Hurja Hassu Lukija -blogin sarjakuvahaasteeseen, sillä edelleen sarjakuvat ovat vielä minulle hyvin vierasta aluetta, vaikka ne kiinnostavatkin. Otin haasteen osaksi Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen yhteistä sarjakuvametroa, joten sain kaksi kärpästä yhdessä iskulla. Voit lukea sarjakuvametropostaukseni tästä.


Tässä haasteeseen lukemani sarjikset:



Scandorama: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald. Suomentanut Raija Rintamäki. Teos & Förlaget 2018.


Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja: Charlie Christensen. Suomentanut Ville Hänninen ja Vesa Kataisto, Zum Teufel 2017.


Spleenish: Ulla Donner. Suomentanut Sinna Virtanen, S&S 2017.



  Nemi: Lise.  Suomentanut Mikko Huusko. Arktinen Banaani 2005.


  Maallemuuttajat - Juurevaa elämää: Manu Larcenet ja Jean-Yves Ferr. Suomentanut Heikki Kaukoranta, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2008.




Tarinoita lännestä: Mika Lietzén. Asema 2007.



Kielletty hedelmä: Liv Strömquist. Suomentanut Helena Kulmala, Sammakko 2018.






Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt: Nina Hemmingsson. Suomentanut Saara Pääkkönen, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2011.



Lepakkoelämää: Alison Bechdel.  Suomentanut Stina Grönroos. Like 2000.

Tuuvan talli. Osat 1-3: Lena Furberg. Suomentanut: Susanna Viljanen, Terhi Kemppinen ja Marjo Kylmänen. Egmont 2006-2011

Aoha ride. Osat 1-5: Io Sakisaka. Suomentanut J.J.Pensikkala. Ivrea 2016-2017. (Blogipostaus vielä tekemättä)
Rakastunut robottiin. Osa 1: Kaoyru.Suomentanut J.J. Pensikkala. Ivrea 2016 (Blogipostaus tekemättä)

Subdimensionaalinen portti: Wolf Kankare. Suuri Kurpitsa 2018. (Blogipostaus tekemättä)
Olen ihan yllättynyt itsekin, sillä luin yhteensä 19 sarjakuvaa ja olen siis haasteen mukaan Marv-arvoasteen saavuttanut. Lopussa innostuin vielä minulle ihan entuudestaan oudosta mangasta, etenkin romanttisesta nuorten aikuisten sarjasta Aoha ride, josta loput ilmestyneet osat 6-10 minulla on kirjastosta varauksessa, ja sitten odottelen kuumeisesti loppujen kolmen osan julkaisua. Myös Lena Furbergin Tuuvan talliin jäin vähän koukkuun, lisää osia odottaa minulla lukemista. Aion jatkaa sarjiksien lukemista, ja etenkin mangaan aion tutustua perinpohjaisemmin jo työnikin puolesta. Minulle saa heittää mangasuosituksia!

Kiitos Jassulle kivasta ja antoisasta haasteesta!

tiistai 27. marraskuuta 2018

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen. Otava 2018

Kansi: Tuuli Juusela

"Kunpa olisi poikaystävä ja edes B-kupin tissit! Päiväkirja paljastaa 14-vuotiaan Sofian haaveet ja inhokit. Hulvaton esikoisromaani.

Kummitäti luonnehtisi Sofiaa rasittavaksi takapenkin teiniksi, paras ystävä Iines taas laiskimukseksi. Omasta mielestään Sofia on varsin mukiinmenevä olemattomia tissejä lukuun ottamatta. Hän rakastaa pizzaa ja listojen laatimista. Hän pystyy kertomaan Salattujen elämien juonenkäänteet 10 vuoden ajalta. Hän on perillä muotivillityksistä. Hän saa pierun tulemaan tahdonvoimalla. Hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan Hollywood ei ole pois suljettu vaihtoehto.

Sofiasta ei ole mitään järkeä himmailla puolivaloilla: elämä on ihanaa!"(Otava)

Oma arvio: 

Oi että, tämä kirja meinasi mennä minulta täysin ohitse, mutta onneksi bongasin tämän pinkkikantisen ihanuuden töissäni ja otin luettavakseni. Ihana piristys nuortenkirjavalikoimaan sateenkaari-, mielenterveys- ja feministiteemojen jälkeen (enkä nyt sano, että vakavissa teemoissa nuortenkirjallisuudessa olisi mitään vikaa, mutta vaihtelu virkistää...) Satu Kivisen Pese hampaat ennen kuin pussaat hurmaa niin kirjan nimellä, kansikuvalla kuin päiväkirjamaisella sisällöllään taatusti kohderyhmäyleisönsä (noin 12-15-vuotiaat) ja myös toki sitä vanhemmatkin.

Klo 16
Tiedättekö mikä on inhottavaa? Se, kun menee yleiseen vessaan pissalle ruuhka-aikaan. Joku aina käynyt kakalla ennen vuoroasi, ja seuraava kävijä luulee tietenkin sinun jättäneen hajut jälkeesi. (s. 36)

Päiväkirjamainen muoto tuo kirjan päähenkilön, 14-vuotiaan Sofia Mikkolan ajatukset ja kommellukset lukijan lähelle bridgetjonesimaiseen tyyliin. Tätä voisikin tituleerata nuorten Bridget Jonesiksi tai toisaalta tyttöjen versioksi suorapuheisesta Paretskoin K15-sarjasta. Sofialla on läpinäkyvässä yöpaidassa kekkuloiva äiti, joka omistaa lahjatavaraliikkeen ja uhkaa tunkea koulun halloween-bileiden valvojaksi, ja boheemi Päivi-täti, joka työskentelee kampaajana (mutta on tehnyt elämänsä aikana kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä) eikä säästele sanojaan opettaessaan siskontyttärelle elämän saloista. Parasta antia kirjassa onkin Sofian ja Päivin välillä hersyvä huumori, joka ei aina tavoita Sofian äitiä. Sofian höpsö mummu tulee myös mukaan kuvioihin, sillä hänen on muutettava hetkeksi heille evakkoon. Entäs Sofian isä? Häntä ei tarinassa esiinny kuin sivulauseissa, sillä Sofian vanhemmat ovat eronneet kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi Sofialla on höperö Raipe-koira.

Kun olin saanut ravisteltua itseni hereille, lähetin Päivi-tädille viestin Whatsappissa: Oletko sitonut miehiä tuoleihin viime aikoina? 
Täti vastasi heti: En tuoleihin, mutta...
Lähetin uuden viestin: Ethän kuuna päivänä yrittäisi mukiloida Jare Henrik Tiihosta?
Täti: Oletko unohtanut ottaa aamulääkkeesi? (s. 126)

Myös Sofian sporttisella ystävällä Iineksellä on sana hallussa, ja Sofian harmiksi isompi rintavarustus. Kaveriporukkaan kuuluvat myös kaksoset Jossu ja Jutta, sekä usein myös pojat Kassu ja Leo. Kouluun tulee myös kirjan alussa uusi, komeatukkainen poika, jonka tytöt nimeävät Dragon Balliksi. Sofian pasmat menevät sekaisin, kun hän törmää Leon ja tämän veljensä Aleksin luona komistukseen, Perttuun.  (Minua huvittaa, kun Sofia vertaa Perttua Shadowhunters-sarjan Dominic Sherwoodiin - aivan mahtavaa!) Sofialle tulee Pertusta pakkomielle, mutta miten hän saisi tämän kiinnostumaan itsestään, kun hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa eikä oikein pidä itseään valloittavan kauniina. Leo lupaa toimia puhemiehenä, mutta kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Sofia saa myös mukavan liittolaisen Aleksista. Alankin heti pyöritellä päässäni eri poikavaihtoehtoja ja yrittää arvailla, kenen pojan kanssa Sofia pääsee lopulta pussailemaan ensisuudelmansa.

Olen tutkaillut itseäni koko illan kokovartalopeilistä. Muistan lukeneeni naistenlehdestä, että monilla naisilla on stringejä käyttäessään itsevarma ja seksikäs olo. Harmi vain, että stringit hiertävät persvakoa niin vietävästi. Kuka tällaiset perverssit pornopöksyt on oikein mennyt keksimään? (s. 100)

Sofia miettii kirjassa tavanomaisia (?) teinitytön ongelmia: miten saada poikakaveri, isommat rinnat, vähemmän nolo äiti, vähemmän kahjo täti ja ensisuudelma. Välillä Sofian tissikompleksi menee minusta hiukan toistamiseksi, mutta kaipa se on hänelle niin polttava ongelma.  Pidän kirjan intertekstuaalisista viitteistä pop-kulttuuriin, ne tuovat tarinaan mukavalla tavalla eloa - erityisesti kun Shadowhunters-sarja saa maininnan. Huumori on suurimmaksi osin tosi osuvaa, vaikka välillä tuntuu, että vähemmälläkin yrittämisellä henkilöiden väliset sanailut olisivat hauskuttaneet. Kirjan päähenkilö on ihanan samaistuttava epävarmuudessaan, ja pidän hänen itseironian taidostaan, ja muutkin kirjan henkilöt perusteltuja. Ainoastaan kaveripoika Leo ja hänen tarkoitusperänsä jäävät kirjassa täysin hämärän peittoon, eikä yhtä hänen melko ratkaisevaa siirtoansa selitetä kirjassa mitenkään.

Kirja loppuu totaalisen, räjäyttävän, mahtavan yllätyksellisesti ja pistää pakan sekaisin. Toivon hartaasti, että tähän saadaan jatkoa! Pese hampaat ennen kuin pussaat on nuorten chick litiä parhaimmillaan, kevyttä ja helppoa luettavaa, joten tätä voi suositella sellaisillekin nuorille (tytöille), jotka eivät ole lukeneet paljon.  Sivuja kirjassa on sopivat 256.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa ja verkkolehdissä:

Kirsin kirjanurkka
Sivupiiri 
Etelä-Saimaa
Keskisuomalainen


sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Varjostajat: Maija & Anssi Hurme


Varjostajat: Maija & Anssi Hurme. S&S 2018


"Upeasti kuvitettu tarina lapsesta, isästä ja suuresta kaipuusta.

Varjostajat on salaperäinen tarina lapsesta, jonka elämään ilmaantuu outo hahmo. Sitä ei näe kukaan muu, mutta se kulkee mukana kaikkialle. Se estää syömästä aamupalaa, leikkimästä kavereiden kanssa päiväkodissa ja pyytää lukemaan kaikkein pelottavimman iltasadun.

Hienostuneesti kuvitettu kertomus ei anna hahmolle nimeä, mutta sitä voisi kutsua suruksi, huoleksi tai kaipaukseksi. Alkuun hieman pelottava hahmo muuttuu vähitellen lempeämmäksi ja päästää lopulta otteensa." (S&S

Oma arvio:
 
Varjostajat on kirja surusta. Kirjan tarina kertoo siitä, millaista on, kun suru (tai huoli) on kuin suuri varjo, tässä tapauksessa varjostaja, joka seuraa kaikkialle.

Tässä kirjassa lapsen suru äidin menettämisestä on saanut klovnimaisen ihmismuodon: omituinen varjostaja ilmestyy eräänä yönä lapsen hänen huoneeseen, istuu sängyn laidalle, seuraa aamupalalle ja päiväkotiin, kaikkialle. Lapsen on vaikea osallistua leikkihin, koska varjostaja pitää varjoaan hänen yllä. Kukaan muu ei näe sitä, ei edes aluksi isä, vaikka hänellä on sama suru: äiti on poissa. Kirjassa ei kerrota suoraan, onko äiti kuollut vai muuttanut pois, joten lukija saa sen itse päättää.

Tiesin, että se oli huoneessa jo ennen kuin avasin silmäni.

Pistin silmät kiinni ja teeskentelin, että nukuin.

Ehkä se lähtisi pois.

Mutta ei. Aamulla se oli kiivennyt sänkyyni.

-Kuka sinä olet? kysyin.

Se ei vastannut.

- Oletko sinä nähnyt äitiäni? kysyin.

Turhaan. Se pysyi vaiti.

Myöhemmin myös isä saa oman varjostajan. Nyt varjostajat sotkevat aamupalan ja hidastavat bussin kulkua. Ne kasvavat koko ajan suuremmiksi, pian ne eivät mahdu edes talon sisään. Isällä ja lapsella on yhteinen salaisuus, jota muut eivät tiedä. Heillä on yhteinen suru.



Kirjan värisävyt täydentävät lapsen ja isän surua: on harmaata, vihertävää, sinertävää. Kun kirjan lopussa varjostavat viimein poistuvat ja suru hälvenee, värejäkin tulee lisää  kirjan sivuille. Kuvitus on mielestäni todella kaunista, harmonista, muttei synkkää.En tiedä, vetoaako tämä kuvitustyyli lapsiin, jotka ovat tottuneet räiskyvimpiin värisävyihin Disney-kirjojen tyyliin, mutta ainakin minun aikuisensilmiäni se hivelee.

Alussa huoneeseen ilmestyvä varjostaja ihmetyttää kirjan lasta, hiukan pelottaa, mutta myös turhauttaa, koska varjostaja ei osaa sanoa, milloin äiti palaa. Sitten se tulee tutummaksi, viimein se hellittää ja jää taustalle, mutta seuraa toki sivummalta. Ihan kuten surukin. Lopulta varjostajat tempautuvat tuulen mukaan ja häviävät, mutta tyttö tietää, että hän tulee vielä kohtaamaan ne.Suru ei koskaan häviä, se jää vain taaemmas.

Samassa tuuli tarttui niiden valtaviin varjoihin.

Tuuli tempaisi varjostajat mukaansa. Juoksin perässä niin kauan kuin jaksoin.

-Hei sitten! Huusin.

Tiesin, että näkisimme taas.

Varjostajat kuvastaa todella kauniilla ja herkällä tavalla lapsen (miksei aikuisenkin) surua ja kaipausta. Kirja tuo lohtua, sillä sen loppu on hyvin vapauttava. Monet ovat sanoneet kirjaa hieman pelottavaksi klovnihahmoineen, mutta toisaalta: suru voi olla pelottavakin seuralainen.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan sain omakseni työni puolesta.

Muissa blogeissa ja podcasteissa:

Baba Lybeck, kirja vieköön 
Lastenkirjahylly 
Sininen keskitie


Varjostajat on yksi vuoden 2018 lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandiapalkintoehdokkaista, ja voittaja julkistetaan ensi keskiviikkona 28.11. 2018. Esittelin tämän kirjan 20. marraskuuta Oulun kaupunginkirjaston jokavuotisessa, perinteikkäässä Finlandiaehdokkaiden esittelytilaisuudessa.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Päivitys Kaksosauringot-trilogiaan

Luin päätökseen Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni Nefrin tytär -teoksesta sekä muistakin trilogian osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/kaksosauringot-trilogia-erika-vik.html

tiistai 13. marraskuuta 2018

Päivitys Punaisen luostarin kronikoita -trilogiaan

Luin Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogian päätösosan Maresin voima. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan arvioni koko trilogiasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/10/punaisen-luostarin-kronikoita-sarja.html

tiistai 6. marraskuuta 2018

Sydänhengitystä: Anu Holopainen

Sydänhengitystä: Anu Holopainen. Karisto 2018

Kansi; Pirta Syrjänen. Kannen kuva: @Stephen Carroll/ Trevillion Images

"Sukellusta harrastava Tiira rakastaa merta enemmän kuin mitään muuta. Hänen suurin haaveensa on päästä lukion päätyttyä vapaaehtoistyöhön mertensuojeluprojektiin Filippiineillä, ja sen jälkeen kouluttautua meribiologiksi voidakseen tehdä jotakin konkreettista maailman merien hyväksi. Unelman ylle kohoaa kuitenkin uhkaava varjo: kaksi viivaa raskaustestissä. Tiira tietää heti, mitä on tehtävä - mutta kaikki hänen ympärillään eivät ole samaa mieltä." (Karisto)

Oma arvio:

Anu Holopainen on rohjennut kirjoittaa nuortenkirjan aiheesta, joka varmasti herättää ajatuksia. Kun kirjan keskiössä on abortti, ei voi lukija välttyä omien moraalisten arvojensa miettimiseltä, etenkään kun kirjan keskeiset henkilöt vuorottelevat minäkertojina, ja tuovat näin ollen jokainen omanlaisensa näkemyksen asiaan. Kenen puolelle sinä asetut?

Mulla on suunnitelmat valmiina, eikä niihin kuulu synnärit eikä supparit eikä epparit eikä tissittely eikä vaippailu. (s. 34)

Kirjan päähenkilö, raskaudestaan kauhuissaan oleva Tiira, ei koe vatsassaan olevaa solurypästä vielä elolliseksi olennoksi, eikä usko kokevansa minkäänlaisia tunnontuskia keskeyttäessään raskautensa. Tiiran ystävä Olivia, jolle äitiys on ollut pitkään haave, kokee epäreiluksi sen, että Tiira saisi kokea äitiyden, muttei halua. Tiiran äiti taas pitää tytärtään hirviönä, joka surmaa oman syntymättömän lapsensa ilman tunnontuskia. Tiiran siskolla Lilillä on itsellään kaksi lasta, mutta hän silti ymmärtää Tiiran valinnan täysin - tai juuri siksi. Henri on se, jonka kanssa raskaus sai alkunsa, ja joka ei oikein tiedä miten suhtautua, varsinkaan sen jälkeen, kun Tiiran äiti soittaa hänelle ja sekoittaa hänen päänsä. Sitten pitäisi vielä lukijana muodostaa oma kanta tähän asiaan. Se ei ole helppoa. Tämä yllättää minut itsenikin.

- Miten mikään voi olla tärkeämpää kuin oma lapsi? Anteeksi kun  oon tyhmä, mutta mä en vaan tajua. Enkä itse asiassa haluakaan tajuta. (s.131)

Minun on kamalan hankala pitää Tiirasta, saati samaistua häneen. Johtuuko tämä nyt sitten erilaisesta moraalikäsityksestämme? Ymmärrän toki sen, että Tiira ei ole vielä kypsä aikuinen, ja hänen tilanteensa on hyvin hankala ja tukala. Vaikka yritän ymmärtää hänen asemaansa ja ajatella itseäni 18-vuotiaana samanlaisessa tilanteessa, huomaan välillä Tiiran äidin ja Olivian näkemyksissä hyviä pointteja ja mietiskelen asiaa paljonkin. Voiko ajatella noin, että lapsi pilaa tarkkaan harkitut suunnitelmat, tässä tapauksessa Tiiran vapaaehtoistyön mertensuojeluprojektissa, vai voisiko ajatella, että lapsi toisi hänelle mukanaan jotain ihan erilaista, mutta paljon parempaa? Voiko 18-vuotiaana olla täysin varma, ettei ikinä, koskaan, missään tilanteessa halua saada lapsia? Moinen ehdottomuus kuuluu nuoruuteen, tosin joillakin se jatkuu koko elämän. Ihmisen elämässä on kuitenkin monenlaisia vaiheita, jolloin mielipiteet voivat muuttua tilanteen mukaan, ja myös lapsettomiksi vannoutuneet haluavatkin myöhemmin äidiksi.


Kirja pistää miettimään, onko äitiys  sisäänrakennettu ominaisuus, joka joko on tai ei ole ihmisessä, vai voiko sitä kaikki oppia tai kehittää? Vaikka ei 18-vuotiaana kokisi itseään äidilliseksi, tarkoittaako se, ettei olisi sitä koskaan? Täytyykö olla äidillinen sillä hetkellä, kun tulee raskaaksi? Onko alkio vain pelkkä solurypäs, kuten Tiira ajattelee, vai onko siinä jo ajatus ihmisestä, ja onko se siis jo ihminen, jonka pitäisi saada syntyä?

Miten voin vakuuttaa?
Miten osaan kertoa oikein?
Miten saan kuulemaan, ymmärtämään? 
Miten voin olla varma
että hän on varma 
ettei hän kadu
koskaan 
ettei hän vain uhmaa
vaan todella tietää?
Ja jos hän joskus katuu
miten voin kestää
hänen surunsa? (s. 41-42)

Tiiran äidin sanojen julmuus on ehkä viety piirun verran yli, mutta toisaalta hänen surunsa ja tuskansa tyttärensä päätöksestä on käsinkosketeltavaa. Se kätkeytyy juuri tuon kaiken vihapurkauksen taakse. Totta kai hän haluaisi saada lapsenlapsen, ja ajatus siitä, ettei Tiira halua suoda hänelle sitä, loukkaa. Tyttären moraalikäsitys on hänelle vieras, ja hän on takuuvarma siitä, että tytär tulee vielä katumaan päätöstään. Millaiseksi ihmiseksi hän on kasvattanut hänet, jos hän ei katuisi aborttiaan? Häntä pelottaa, että Tiira tekee kaiken vain uhmatakseen äitiään, ettei hän ole miettinyt asiaa kunnolla loppuun ja tulee kokemaan abortin jälkeen kovan surun, romahduksen. Miten äiti voi sitten olla tukena? Tiiran isosisko on Tiiran tukipylväs: hän ei moralisoi, hän ymmärtää, hän tukee siskonsa päätöstä, ja sanoo, että tekisi itsekin samoin, jos olisi Tiiran tilanteessa. Vaikka hän on itsekin äiti, häntä ei kauhistuta Tiiran aborttipäätös. Tiiran isä ei ota kovin syvällisesti asiaan kantaa, mutta tokaisee vain, että Tiira tekee niinkuin itse parhaiten haluaa.

En halua
en halua
En
vain 
HALUA!
EN! (s.76)

Kirja on kerronnaltaa melko suoraviivainen matka kohti Tiiran aborttia. Tiiran lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen vaiheet kuvaillaan hyvin tarkasti, ja myös siitä aiheutuvat kivut ja tuska on niin intensiivisesti kuvattuja, että lukijalle käy selväksi, ettei asia hoidu vain nielemällä pari tablettia. Kivutta ei selviä, päätti miten päin vaan. Pidän siitä, miten kirjan lukuja täydentää pienet runonpätkät eri osapuolien tuntemuksista. Kirjassa on useita näkökulmahenkilöitä, joten aiheen käsittely ei jää yksipuoliseksi, vaan pistää lukijan  miettimään oman puolensa. Puolta ei ole toki pakko valita, vaan se voi olla yhdistelmä eri näkemyksiä. 

Arvosanani 3+

Tämän kirjan olen ostanut omakseni.