torstai 31. elokuuta 2017

Kansikuvataidetta ~ Keväisen kesäinen kansikuvahaaste 2017

Kuinka paljon kirjan kansikuva vaikuttaa kirjan valintaan? Minkälaisia mielikuvia kansikuva luo sisällöstä? Voiko kansikuvan perusteella saada väärän kuvan kirjasta? Mitkä värit ovat yleisimpiä kirjojen kansissa? Miten naiset esitetään kirjankansikuvissa?

Tänään päättyy Sivutiellä-blogin lanseeraama Keväisen kesäinen kirjankansihaaste, joka alkoi 16. toukokuuta. Sirri haastoi kaikki tarkastelemaan kirjojen kansia ja käsittelemään havainnoimaansa omalla tavalla blogissaan: voi analysoida, voi ottaa feministisen näkökulman jne.

Kuva: Pixabay
Minä otin haasteeseen mukaan kaikkien niiden kirjojen kannet, jotka olen postannut haasteen olemassaolon aikana blogiini, eli yhteensä 30 kantta. Mukana on niin aikuisten kaunokirjallisuutta, runoteos, novellikokoelma, nuortenkirjoja ja ya-kirjoja; fantasiaa, kauhua, dystopiaa. (Pois jätän kuitenkin lastenkirjojen kannet, sillä niitä pitäisi tarkastella omana ryhmänään.) Koska en oikein keksinyt, mistä näkökulmasta alkaisin kansikuvia katsella, ajattelin lähinnä ryhmitellä niitä ja tarkastella niiden teemoja ja kuva-aiheita pintapuolisesti. Lopuksi esittelen kesän 2017 TOP3 kannet.

Naiset ja tytöt kansikuvissa

Sirri  kirjoittaa blogissaan siitä, miten monessa naiskirjailijan kirjoittaman kirjan kannessa nainen katsoo aina poispäin kuvasta. Kiinnostuin tuosta ilmiöstä ja kokosin tähän nyt kaikki kuvat, joissa on naisia.

Kolmestakymmestä kannesta suuressa osassa eli yhdeksässätoista on nainen/tyttö. Näistä suurin osa (14) on naisen kirjoittamia kirjoja, ja suunnattu lähinnä nuorille aikuisille naisille, ja suurimmassa osassa nainen on päähenkilönä, joten asia selittyy sillä hyvin loogisesti.


Suoraan kohti katsovia  naisia kansista löytyy viisi. Sarah J. Maasin Throne of Glass - Lasipalatsi -kirjan kannessa miekoin aseistettu nuori nainen kävelee hyvin uhkaavan näköinen ilme kasvoillaan kohti. Hän onkin tuon nuorten aikuisten fantasiakirjan oikea kick-ass-sankaritar.  

Margaret Atwoodin dystopia-klassikko Orjattaresi esittelee päättäväinen ilme kasvoillaan kohti katsovan naisen, joka näyttelee HBO Nordicilla esitettävän Handmaids Tale -sarjan pääosaa. Kyseessä on siis niin sanottu elokuvakansi, mutta minusta sellaiseksi hyvin harkittu ja puhutteleva. Tosin ihmetyttää kirjan nimen sijoituspaikka suoraan naisen kasvojen keskiosan päälle. 

Atwoodin toisen dystopiakirjan Oryx ja Crake kannessa niin ikään katsoo suoraan kohti nainen, jonka kasvot on kuitenkin pikselöity ja mahtuvat vain osittain kanteen.


 C.J. Daughertyn Night School-sarjan kirjoista toisessa osassa Yön perintö nuori, tummatukkainen, kalpeakasvoinen nainen katsoo suoraan kameraan. Ilme on määrätietoinen, ja osa kasvoista on jäänyt hiusten ja ison vaahteranlehden taakse. Lukemissani sarjan kahdessa muussa osassa, Yön valitut ja Fracture, nuori nainen ei katso suoraa eteenpäin, vaan molemmissa hieman alaviistoon. Lisäksi silmät ovat kiinni ja osa kasvoista on taas hiusten peitossa. Pidän kovasti kolmannen osan Fracture kannessa olevasta särkynyt lasi -efektistä.


Anne Leinosen fantasiakirjassa Kirjanoita näkyy vain osittaisesti tytön kasvot yhden kirjaimen sisältä, ja jos tarkkoja ollaan, tyttö ei katso ihan suoraan kohti vaan hiukan yläviistoon. Kannen pääosassa on kuitenkin kirjan nimi, jonka taustaa koristaa lentävät kirjat ja taikapöly tms. 
Jay Asherin Kolmetoista syytä -kirjan elokuvakansiversiossa taas näkyy harsomaisena heijastuksena itsemurhan tehneen tytön vakava, ehkä hiukan syyttävä ilme.
Saman kirjan alkuperäinen kansi näyttää kiikussa istuvan surumielisen tytön.


Ilkka Auerin nuorille suunnatun kauhukirjan kannessa on kirjan nimihahmo, Anastasia-aave, joka on kokenut karmean kohtalon. Hän ei katso suoraan eteenpäin, vaan on silmät kiinni ja hyvin murjotun näköinen. Tämä tekee hänestä vähemmän kammottavan, kuin että tyttö tuijottaisi suoraan eteenpäin tummilla silmillään. Brocin taiteilema kansi on todella goottihenkisen kaunis.







Jane Austenin klassikkoteosten Järki & tunteet ja Ylpeys & ennakkoluulo yhteisniteen kannessa on kirjan teemaan sopiva kansi, jossa 1800-luvun leninkiin pukeutunut nainen paijaa söpöä karitsaa ja katsoo  tyynesti takaviistoon.







Kolmessa tyttörakkaudesta kertovassa kirjassa kansikuvissa on sisältöönsä viittaava teema: Salla Simukan yhteisniteenä julkaistussa Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi -romaanin kannessa on toisessa kahden tytön kädet koskettamassa toisiaan, ja toisessa kaksi ainakin ylävartalostaan paljasta naista lähekkän, mutta katsee kummallakin suunnattuna toisistaan poispäin. Kuvassa on seksuaalinen lataus, mutta myös hiukan ristiriitaa, sillä toinen näyttää hiukan ylpeältä, kun taas toinen vetäytyvältä.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa -teoksen kannessa on kaksi hymyillen suutelevaa tyttöä valoa hehkuvalla nurmikolla. Kansi henkii kuplivaa iloa, nuorta rakkautta ja valoa.



Nicola Yoonin nuorille aikuisille suunnatun Kaikki Kaikessa -teoksen elokuvakannessa on lasin takaa toisiaan katsovat nuoret, jotka kuitenkaan eivät katso suoraan toisiaan kohti. Nainen katsoo alaviistoon ja lasin pinta heijastaa hänen kasvonsa kannen katsojalle. Nuori mies katsoo naista kysyvä, utelias ilme kasvoillaan. Kansikuva välittää hyvin tunnelman, miten nämä nuoret ovat niin lähellä, mutta niin kaukana toisistaan. Nuori nainen on tässä hiukan ujo, väistää katsettaan, mikä on aika perinteinen asetelma.




Brandon Sandersonin fantasiatrilogian avausosan Viimeinen valtakunta kannessa pääosassa on kaunis, harmaansävyillä maalattu kaupungin siluetti, jonka edustalla kävelee sinisen usvan seassa naishahmo viitassaan. Vaikka Vin-niminen nainen on kirjassa tosi suuressa roolissa, on kannessa fantasiakirjoille tyypillinen laajemman perspektiivin kuva ja naishahmo on vain sivuroolissa.

Kansikuvien tylsimysosastoa edustaa Kodin suuret klassikot -sarjaan kuuluvan Minna Canth kokoelman osan 2 kansi, joka on tasaisen harmaa ja oikeassa alalaidassa on nutturapäisen naisen siluetti, todennäköisesti Minna Canthin itsensä.
Edith Södergranin Runoja-kokoelman kansi on kermanvaalea, jonka keskellä istuu sivulleen haikeasti katsova, alaston nainen. Kansi sopii mielestäni yksinkertaisuudessaan ja paljaudessaan Södergranin raastavien runojen kokoelmalle. 

Nuorten dystopiajännärin The Young World - Kaaoksen päivät kannessa näkyy etäisesti viisi nuorta, joista kaksi on naisia. Toinen naisista on ryhmän kärjessä ja pitää kädessään lippua, joten hän vaikuttaa johtohahmolta. Keskimmäisenä oleva toinen nainen on hyvin pienikokoinen ja aseteltu vankkojen ja lihaksikkaitten nuorten ryhmän keskelle.

Miehet ja pojat kansikuvissa

Kuten voi päätellä, lukemieni kirjojen kansissa ei juuri miehiä ja poikia vilise. Vain kuudessa kannessa on poika, mies tai useampi, ja vain näistä kolmessa ei ole naisia mukana.

Luonnollisestikin Jack Chengin Kosmoksessa tavataan kirjan kannessa näkyy pieni, tumma pojan ja hänen koiransa siluetti - onhan kirjan päähenkilönä 11-vuotias poika.

Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian toisen osan Kajo kannessa on piirroskuva selin olevasta nuoresta miehestä reppu selässään, ympäristönään metsää. Hahmon tunnistaa nuoreksi mieheksi lähinnä vartalon tasapaksuudesta, hartioiden ja käsien asennosta ja asiayhteydestä: kirjan toinen näkökulmahenkilö on metsään paennut nuori mies.






Fantasiakirja Aika-Arkku esittelee kannessaan lukevan pojan siluetin, mutta myös miekka ojossa ratsastavan soturin ja lyhtyä kantavan nuoren miehen. Naiset loistavat poissaolollaan tämän kirjan kannessa, vaikka heitä kyllä kirjan sivuilla esiintyy.


 Kolmetoista syytä -kirjan kansi tuli jo kertaalleen esiteltyä edellisen otsikon alla: kirjan elokuvakannen pääosassa on sivulle katsova poika kuulokkeet päässään. Kirjassa poika kuuntelee itsemurhan tehneen tytön nauhoituksia, eikä näytä kovin iloiselta.








Nicola Yoonin Kaikki kaikessa -kirjan kansi on myös elokuvakansi, ja kuten aiemmassa luvussa käsittelin tätä, nuori mies katselee lasin takaa ujoilmeistä naista hyvin uteliaana ja kiinnostuneena. 

 The Young World - Kaaoksen päivät kirjassa seikkailee nuoria, joista kolme on miehiä. Samoin kuvassa on kolme jäntevän oloista nuorta miestä, joista yksi katsoo samaan suuntaan lippua pitelevän naisen kanssa, kun taas kaksi reunimmaista miestä katsovat suoraan kohti, jalat itsevarmasti haara-asennossa ja kädet huolettomasti sivuilla.

Symbolit kansikuvassa

Tähän lajittelin sellaiset kannet, joissa ei ole ihmishahmoa eikä mitään muutakaan valokuvaa, vaan jokin kuvasymboli koristamassa muuten melko yksinkertaista kantta. Tällaisia kansia oli neljä.






John Greenin Will Grayson, Will Grayson ja Kaikki viimeiset sanat ovat molemmat hyvin simppeleitä. Toisessa on kuvituksena vain kaksi eriväristä sormenjälkeä, toisessa auringonkukka, josta on irronnut yksi terälehti. Holly Bournen Normaali-trilogian toisen osan kannessa kirjan nimi täyttää suurimman osan kannessa, katse kiinnittyy o-kirjaimesta tehtyyn nuolen lävistämään sydänsymboliin ja mustalla taustalla näkyy kirjoituksia, pikkusydämiä ja nuoli. Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä -kirjan kannessa on pilvinen taivas, kirjan nimi vallitsevana valkoisena ja sen keskimmäinen sana hauskasti ikään kuin riippuvana kylttinä kirjan kannessa.

Eläimet kansissa

Eläimiä löysin neljästä kansikuvasta.

George Orwellin satiirisen klassikon, Eläinten vallankumouksen kannessa komeilee hitler-viiksillä ja ansiomerkeillä varustettu karju. Kansikuva on minusta melko luotaantyöntävän karkeistettu, jotenkin lapsekas, ja sen takia tämä kirjan meinasi jäädä minulta lukematta.








Elina Rouhiaisen Muistojenlukija-kirjan kansi on lintuineen erikoinen, piristävä ja hauska. Nuorten aikuisten kirjoissa taitaa nuoren naisen kasvot olla melko yleinen kansikuvavalinta, joten on hienoa, että tässä kirjassa merkitsevässä asemassa olevat linnut ovat pääseet täyttämään kannen.



Aimmin mainitun Kosmoksessa tavataan kirjan kannessa on pojan kanssa koira, joka onkin kirjassa hyvin merkittävässä osassa.
 Jane Austenin kaksoisniteessä söpö karitsa on nuoren naisen paijattavana. Olen monesti hieman ihmetellyt tätä kirjan kantta: miksi ihmeessä tuo karitsa?








Aika-Arkussa seikkailevat monet eläimet, joten kannessa näkyvät norsu ja virtahepo selittyvät sillä. Ratsuhevonen taitaa olla melko yleinen eeppisten fantasiakirjojen kansissa.


Kaupungit kirjankansissa

Kolmessa kirjankannessa näkyy kaupunki.

Aiemmin mainitsinkin jo Viimeinen valtakunta -fantasiakirjan hienon, pastellimaisen kaupunkisiluetin. 









Mattias Edvardssonin romaanin Melkein tosi tarina kannessa näkyy suihkulähde ja sen takana hieno rakennus. Käsittääkseni kaupunkikuva on Ruotsin Lundista, mihin suurin osan kirjan tapahtumistakin sijoittuu.  



Gena Showalterin nuorille aikuisille suunnatun tieteisfantasian Tiimalasi kannessa on tiimalasi, jonka sisällä näkyy kaksi eri kaupunkia. Tämä kuvastaa eri ulottuvuuksia, joita kirjassa esitellään.








TOP 3 kantta

Mitkä ovat mielestäni kauneimmat kannet kesän lukemistostani? Kannessa kiinnitän yleensä huomiota väreihin ja kuvien tarkkuuteen. En ole välttämättä suttuisten kuvien ystävä, mutta joskus sellaisetkin miellyttävät silmääni. Huolelliset piirroskannet miellyttävät minua jostain syystä enemmän kuin perinteiset valokuvakannet, joissa yleensä on juuri joku kaunis nuori nainen. 

Kolmanneksi (3.) kaunein kansi on:

 Gena Showalterin Tiimalasin (HarperCollins Nordic 2017) kansi on miellyttävän sinivihreän sävyinen. Keskellä oleva tiimalasi, jossa on erilaiset kaupungit, on hieno idea ja kauniisti toteutettu. Harmi, että kirjan sisältö oli pettymys. Kansikuva on Harper Collinsin omaa tuotantoa.


Toiseksi (2.) kaunein kansi on:


Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian (Jalava 2017) avausosan Viimeinen valtakunta kansi on toteutettu hienosti harmaan ja sinisen eri sävyillä. Tuhkan peittämä kaupunki siintää taustalla, ja sininen usva kietoutuu naishahmon ympärille. Tämä on todella kaunis, ja kirja on muutenkin valtava lukuelämys! Kansi on Sam Greenin taiteilema.

Kaunein (1.) kansi on:

Elina Pitkäkankaan nuorille aikuisille suunnatun urbaanifantasiatrilogian toinen osa Kajo (Myllylahti, 2017) ihastuttaa piirroskannellaan, joka on Karin Niemen taiteilema, ihan kuten sarjan ensimmäisen osan Kuura kansi. Pidän siitä, että muuten harmaasävyisessä kannessa on ripaus violettia. Suosittelen lukemaan molemmat kirjat!

************

Kiitos vielä Sirrille mukavasta haasteesta! Olen aina kiinnittänyt huomiota kansikuviin, mutta tämän jälkeen voisin tarkastella niitä joskus syvällisemminkin. Pahoittelen vielä, etten jaksanut linkittää kaikkia kirjankansia omiin blogikirjoituksiini (ainoastaan TOP3 kansikuvakirjat on linkitetty). Jos haluat lukea bloggauksiani postauksessa mainituista kirjoista, ne löytyvät kyllä rullaamalla blogiani alaspäin tai käyttämällä vasemman sivupalkin hakutoimintoa.

4 kommenttia:

Lucilla Lin kirjoitti...

Olen kohtuu varma siitä, että Austen kansi on 1700-luvulta... lukiko takakannessa maalauksen alkuperää?

Omassa tänä kesänä ilmestyneessä kirjassani Vihreä Maailma on muuten mies selin lukijaa. Tarinani kiteytyi mielessäni alusta asti kuvaan, jossa mies seisoo viidakossa selin lukijaa, soihtu kädessä ja valmiina polttamaan sen viidakon.

Sirri kirjoitti...

Hieno tapa luokitella kirjoja. Jollakin tavalla jaksan aina yllättyä siitä, miten paljon kansikuvissa on vain naisten kasvoja ja katseita. Eivätkö mieskansikuvat ole yhtä kiinnostavia?

Heidi P kirjoitti...

Voi hyvinkin olla, en ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin ☺

Heidi P kirjoitti...

Olisiko naisen kasvoissa ja katseissa enemmän merkityksellisyyttä ja arvoituksellisuutta, kuka ties?