tiistai 31. toukokuuta 2016

Dangerous Lies: Becca Fitzpatrick

Dangerous Lies: Becca Fitzpatrick.Simon & Schuster 2015. Ei suomennettu.



"Stella Gordon's life is a lie.

She does not belong in Thunder Basin, Nebraska. As the key witness in a murder trial, Stella is under witness protection, living a life she doesn't want. No one can know who she really is. Not even Chet Falconer, her hot, enigmatic neighbour. But against her better judgement, Stella finds herself falling under Chet's spell ...

A storm is brewing. Is Stella really safe in Thunder Basin? And will Chet be her shelter, or her downfall ...?"


Oma arvio:

Estella was gone. Stella was my future.

Mikäpä olisi ollut viihdyttävämpi ja täydellisempi kirja luettavaksi ulkosalla kauniissa auringonpaisteessa kuin tämä Fitzpatrickin järjestyksessään kuudes nuorten aikuisten kirja Dangerous Lies, joka on sekoitus romantiikkaa, aitoamerikkalaista maalaiselämää, jännitystä ja nuoren naisen kasvutarinaa. Minä todella nautin tästä kirjasta! Olen lukenut aiemmin kirjailijan neliosaisen Langennut enkeli -sarjan,  ja pidän sarjassa juuri siitä, kuinka loistavasti Fitzpatrick osaa kuvata naisen ja miehen välistä jännitettä ja vetovoimaa. (Ehkä nyt viimein tämän kirjan innoittamana saan luettua jo vuoden hyllyssäni notkuneen Black Ice -romaanin, joka on hänen viides teoksensa.)

Tarina alkaa siitä, kun Estella saa viettää viimeiset kymmenen minuuttia poikaystävänsä Reedin kanssa, ennen kuin hän joutuu muuttamaan eri paikkakunnalle osana WITSEC:iä eli amerikkalaista todistajan suojeluohjelmaa. Hän muuttaa yksin asuvan, eläkkeelle jääneen entisen poliisin Carminan luokse, joka vaikuttaa aluksi melko tiukkapipoiselta ja kylmältä persoonalta. Silti pidän siitä, että hän asettaa heti alkuun Stellalle rajat ja luo hänelle näin turvallisen olon.


"What're you gonna do all summer, child? Sit around and feel sorry for yourself? Not under my roof. Time a girl your age learned to look after herself."

 Kirja vaikuttaa alkuun siltä, ettei se jännityskirja olisi ollenkaan. Se ei haitannut minua kuitenkaan alkuunkaan. Oli antoisaa seurata Estellan sopeutumista maalaiselämään uudella valenimellään Stella Gordon. Alkuun hänen nokkava asenteensa Carminaa ja Thunder Basin -nimistä maalaiskylää kohtaan ärsytti minua, mutta pikku hiljaa Stella antaa kovan kuorensa pehmetä ja alkaa ystävystyä komean country-poika Chetin kanssa sekä lähentyy myös pikku hiljaa Carminan kanssa. 

Stella saa töitä hampurilaisravintolasta ja tutustuu myös kuusitoistavuotiaaseen, persoonalliseen Innyyn, joka on viimeisillään raskaana. Stellan ulkoisesti vakaalta näyttävää elämää kuitenkin  varjostaa jatkuvat painajaiset Danny Balandosta, miehestä, jota vastaan hän on todistanut. Hän on myös katkera siitä, että hänen vieroituksessa oleva äitinsä valitsi huumeet hänen sijastaan, eikä hän halua antaa äidilleen koskaan anteeksi tätä.

Kuten arvata saattaa, Chet alkaa herättää Stellassa muitakin kuin kaverillisia tunteita. Stella joutuu kuitenkin  pidättelemään itseään, koska ei voi unohtaa poikaystäväänsä Reediä. Lukijaa voi hiukkasen turhauttaa, miksei Stella voi vain heittäytyä ihanan, komean, karskin Chetin syliin, sillä hänen ja Reedin suhteensa syvyydestä ei oikein saa kirjassa minkääntasoista kuvaa. Stella kaipaa tätä kyllä välillä, miettii missä tämä on, lukee Reedin kirjoittamia kirjeitä, mutta silti... VALITSE NYT VAAN CHET!

As though sensing me watching, Chet turned his eyes toward mine. We held that gaze for no longer than three or four seconds, but in that moment, it felt much, much longer. I dropped my eyes to his mouth, which had more color from the repeated pressure of kissing, the same way slapped skin deepens with blood. Chet watched me back, a strange, wishful tension in his eyes. It put me in alert.
Uh-oh. I wasn't doing this.


Chet on kuvattu juuri niin stereotyyppiseksi country-pojaksi kuin vain voi: hän on ruskettunut, lihaksikas, pukeutuu farkkuihin, bootseihin, valkoisiin teepaitoihin tai hihasta käärittyihin teepaitoihin ja stetsoniin - eikä se haittaa minua alkuunkaan. Hän on hyväkäytöksinen, huumorintajuinen ja miehekäs. Hän kantaa vastuunsa pikkuveljestään vanhempiensa kuoleman jälkeen. Lisäksi hänen entinen tyttöystävänsä on dumpannut hänet todella ikävällä tavalla. Hän kätkee kaiken surunsa karskin kuorensa alle, mutta uskaltaa viimein raottaa kuortaan Stellalle. Näiden kahden välinen jännite on kuvattu niin aidon oloisesti, että jos minulla olisi ollut sukat, ne olisivat pyörineet jaloissa.


Pidän siitä, miten Stellan käsitys omasta äidistään on mukana koko kirjan ajan. Monenlaiset tunteet vaihtelevat, kun hän käy läpi yhä uudestaan ja uudestaan järkyttävän yön tapahtumia, jolloin Stella joutuu todistamaan huumevälittäjän kuolemaa. Tämä tekee päähenkilöstä aidon, uskottavan ja sympaattisen. Kirjan vahvuus on myös Stellan ja Carminan väleissä: alun viileät tunnelmat alkavat pikku hiljaa lämmetä, ja erilaisten vastoinkäymisten kautta he alkavat tukeutua toisiinsa. Heidän välinen leikkimielinen piikittelynsä on tosi hauskaa luettavaa.

Kirjan jännitysosio on keskittynyt kirjan loppuvaiheille, kun Stella saa kuulla äidistään huolestuttavia uutisia. Tämän jälkeen alkaa paljastua myös yllättäviä juttuja, ja Stella pääsee viimeinkin irti valheiden verkosta. Lopussa saa purra kynsiään ihan tosissaan, niin tiiviiksi tunnelma menee. Voin kuitenkin paljastaa, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Joitakin asioita jää vielä kuitenkin auki, kuten se, miten Stellan äidin käy, tai mihin Reed loppujen lopuksi hävisi? Tapaavatko he Stellan kanssa koskaan?

Suosittelen tätä ehdottomasti kesälukemiseksi!

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Muissa blogeissa:

The Eater of Books!
Nick And Nereyda's Infinite Booklist
Nice Girls Read Books
Katie's Book Blog

tiistai 24. toukokuuta 2016

maanantai 23. toukokuuta 2016

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen. Karisto 2016.



"Arttu ja Koponen kehittelevät omaa leffaa lyhytelokuvakisaan, jossa voi voittaa matkan Venetsian elokuvajuhlille. Mukana porukassa on luottokaveri Jossu, ja pääosan esittäjäksi Arttu haaveilee jumalaisen kaunista Jasminea, jota on tähän asti ihailtu vain kaukaa. Pojat saavat kerättyä rohkeutensa ja kysyvät Jasminea mukaan - ja tämä suostuu. Nelikko kehittelee yhdessä käsikirjoitusta ja vetäytyy lopulta kuvauksiin syrjäiselle saarelle. Suljettu ympäristö tuo pintaan piilotettuja tunteita ja jännitteitä, ja reissu saa yllättävän suunnan."

Oma arvio:

Nappasin tämän kirjan ihan huvikseni kirjaston uutuushyllystä. Kirjan tylsähkö kansikuva (Elisabeth Ansley/ Trevilliom Images) ei oikein alkuun houkutellut minua lukemaan, mutta kiinnostuin lähinnä kirjan elokuvateemasta. Olen suuri Dawson's Creek -fani, joten tarina elokuvaa tekevistä pojista (ja tytöistä) toi tämän minun lempisarjani vahvasti mieleen.

"Kilpikonnat on rumia."
"Joo, mut sillai söpösti."
"Ei jätkät puhu noin."
"Sori, mä en tienny."
"Tarpeeksi reilua."

Luin tämän kepeäotteisen kirjan päivässä, sillä en vain malttanut jättää kesken. Kerronta on todella vaivatonta lukea, huumoria on tekstin seassa sopivasti kirvoittamaan hymyn huulille ja pieni romanttinen kutina lisää kirjan mukaansatempaavuutta. Päähenkilöpojat Arttu ja Koponen ovat söpön ujoja leffafriikkejä, Jasmine eksyksissä oleva, mutta sympaattinen tyttö ja Jossu arvoituksellisempi hahmo, joka paljastaa lopussa itsestään karmivia piirteitä. 

Tarinan lopussa tulee niin uskomattomia käänteitä, etten osannut ollenkaan arvailla moisia. Olin jotenkin kuvitellut, että tämä mukavan kepeä kirja menee kohti täysin ennalta-arvattavaa loppua, mutta eipäs mennytkään. 

Tämä kirja antaa myös kivasti ohimennen tietoa leffan tekemisestä. Tätä kirjaa voisin suositella hyvinkin sellaiselle nuorelle, joka ei ole tottunut paljoa lukemaan - myös pojille.

Arvosanani 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa: 

Lukutoukan kulttuuriblogi
Hemulin kirjahylly


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Päivitys Korpinkehät-trilogiaan

Luin Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian toisen osan Mätä. Lue tästä, kuinka paljon siitä pidin (paljon!)

 

lauantai 21. toukokuuta 2016

Blogihaaste: Unpopular Bookish Opinions

Sain tämän haasteen Ullan luetut kirjat -blogista. Kiitos, Ulla!

Haasteen säännöt ovat nämä:

 
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

 
E.L Jamesin Fifty Shades of Gray -trilogia. Olen tavallaan jäävi antamaan lausuntoa koko sarjasta, sillä olen vain vähän yrittänyt lukea ensimmäistä osaa, mutta jo sen perusteella ja ajatuksena koko sarja ei vain iske. Leffa oli kyllä ihan hyvä.





2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
 

Varmaankin se on tää James Dashnerin Maze Runner -trilogia.









3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.


Tämä on niin selvä juttu: Stephenie Meyerin Twilight-sarja. Minä niin pidin susipoika Jacobista ja olisin halunnut Bellan valitsevan hänet. Piste.






4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.

 
Elämänkertakirjallisuus (etenkin entisten ja nykyisten urheilijoiden ja poliitikkojen muistelmat)





5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

 
  Astrid Lingrenin Peppi Pitkätossu. Ärsyttävää, että se tekee kaiken vastoin sääntöjä ja normeja. Rasittava, äänekäs, kaikessa (muka) pätevä kakara.



Vähän isompien ihmisten kirjallisuudesta valitsen Twilightin Edwardin, koska se sen pihtailu ja Bellan alinomainen hyysäys kävi mun hermoille. Epämiehekäs.






6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.


En nyt osaa vastata tähän oikein mitään.
 

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa. 



Varmaan se on Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja.





8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.


Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjat. (Tarkoitan lähinnä Mari Rantasilan ohjaamia, alkupään Risto Räppääjä -elokuvia)



Olipas tässä haasteessa pohdittavaa kerrakseen. Haastan nyt mukaan seuraavat blogit:

Oksan hyllyltä
Taikakirjaimet
Villasukka kirjahyllyssä

 




keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Tatu, Iiris ja Pääkallomies: Marja-Leena Tiainen

Tatu, Iiris ja Pääkallomies: Marja-Leena Tiainen. Avain 2016. Selkokirja.



"Tatu kohtaa rannalla Iiriksen,
joka on kaunis ja ihana.

Iiriksellä on poikakaveri,
mutta lisäksi on Pääkallomies.

Pian Tatu huomaa tupakoivan miehen
kyttäävän Iiristä ja
Iiris katoaa.
Tatukin joutuu vaaraan."


Oma arvio:

Heti tarinan alussa kuusitoistavuotias Tatu tapaa kaveriensa kanssa täydellisen kauniin, parikymppisen Iiriksen, jota hän ei saa enää mielestään. Tatu on taiteellinen nuori mies, ja Iiris tykästyy tämän sarjakuviin. Iiris jää ikävä kyllä Tatulle romanttisessa mielessä saavuttamattomaksi, mutta Tatu on erittäin onnellinen, että voi kuitenkin olla Iiriksen ystävä.

Tatun valtasi lämmin tunne,
kun hän ajatteli Iiristä. 
Iiris rakasti Lucaa, 
mutta hän piti myös Tatusta. 
Tatu ymmärsi,
ettei Iiris voisi olla koskaan hänen tyttöystävänsä.
He voisivat kuitenkin olla hyvät ystävät.     

Tatu on mukavan oloinen poika, joka hyväksyy ihanasti sen, mitä hänen ja Iiriksen välillään on, vaikka toivoisi enemmän. Hän huolehtii tytön kissastakin tämän matkan aikana, vaikka saa melkoisia allergiaoireita karvaturrista. Tatua painaa huoli Iiriksestä, sillä tyttö saa uhkailuviestejä entiseltä poikaystävältään. Hän joutuukin pian keskelle painajaista.

Kirjan lopussa tapahtuu traagisia asioita ja Tatu joutuu keskelle rikostutkintaa. Hän pelastuu täpärästi uhkaavasta tilanteesta ja mysteeri ratkeaa viimeinkin. Samalla hän saa ystävän Iiriksen siskosta Terhistä - ja ehkäpä heidän välilleen kehkeytyy jotain enemmänkin.

Tatun tarina on mukava sekoitus nuoren miehen romantiikankaipuuta, ystävyyttä, jännitystä ja surua. Tatu on mainio päähenkilö eikä häneen voi olla ihastumatta. Kirjan loppu on toiveikas, vaikka kaikkea rankkaa sattuukin loppurutinoissa. Minulle jää tästä hyvä mieli.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

Muissa blogeissa:

Kirjakko ruispellossa
Evarian kirjahylly




sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kevään lastenkirjoja esittelyssä

Luimme taas lasteni (tyttö 8 ja poika 6) kanssa tänä keväänä ilmestyneitä lasten kuvakirjoja. Kaikki kirjat ovat arvostelukappaleita, kaunis kiitos kustantajille!

*******************

Viisi villiä Virtasta 8: Perttu Virtanen ja varkaus: Anneli kanto. Kuvittanut Noora Katto. Karisto 2016. Kuvakirja. 32 sivua.



"Perttu särkee leikkiessään Veeran rakkaan Beibi-nuken, ja uusi on saatava ennen kuin Veera huomaa. Säästöpossu rikki ja salaa kauppaan. Mutta rahat eivät riitäkään, ja Perttu piilottaa kaupan nuken puseronsa alle. Kotona hän kauhistuu: varastettu nukke ei olekaan samanlainen kuin Beibi. Kaikki on mennyttä! Perttu on varas! Kun elämä on kuitenkin pilalla, Perttu päättää ryhtyä meri- ja maantierosvoksi."


Sarjassa ilmestyneet:

Vilma Virtanen ja uimataito
Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat
Kastehelmi Virtanen ja oma tahto
Perttu Virtanen ja kauhea kateus
Veera Virtanen ja esikoulu
Paavo Virtanen ja pimeys
Virtasen lapset ja pentu


Oma arvio: 

Olemme lukeneet kaikki aiemmat Viisi villiä Virtasta -sarjan kirjat, joten tämä kirjan viisilapsinen perhe on meille hyvin tuttu. Olemme pitäneet paljon aiemmista kirjoista, etenkin siitä, miten ne tarttuvat aina yhteen aiheeseen ja esittelevät jokaisen lapsen vuorotellen. Viimeksi Virtasen lapset saivat koiranpennun kirjassa Virtasen lapset ja pentu, ja nyt tässä uusimmassa kirjassa Vertti-koira seikkailee tietenkin mukana.


Tässä kirjassa pääaiheena on varastaminen ja ylipäänsä se, miten toimitaan, kun huomaa tehneensä väärin. Perttu varastaa epätoivoissaan uuden nuken siskolleen, mutta kotona hänellä alkaa omatunto kolkuttaa. Hän myös pelkää joutuvansa vankilaan. Lasten mielestä kirjan hauskin kohta on, kun Perttu lähtee leikkimään maantierosvoa pikkusiskonsa Kastehelmen ja Vertti-koiran kanssa. Mukavat kuvat siivittävät hauskasti etenevää tarinaa.

Pojan mielestä tarinan ikävin kohta on se, kun Perttu rikkoo isosiskonsa nuken "sillä eikö se ole aika ilkeää?" Siksi hän pitikin erityisesti kirjan loppuratkaisusta, jossa maksettu nukke laitetaan kierrätyslaatikkoon. Tyttö oli myös iloinen siitä, että Perttu tunnustaa tehneensä väärin. Tarina tarjoaakin varmasti lapsille helpotuksen tunteen, kun Pertun ongelmat järjestyykin parhain päin. Kaikesta selviää, kun kertoo totuuden.

Molemmat lapset olisivat halunneet kuunnella tätä tarinaa kauemminkin. 

Lasten arvio kirjasta:








Minä annan arvosanan 4+. Perus taattua Virtas-kamaa!

*********************

Minä, Muru ja metsä: Lena Frölander-Ulf. S&S 2016. Kuvakirja. 41 sivua.




"Valon pilkahduksia satumetsän siimeksessä

Äiti rakastaa olla maalla. Hän rakastaa merta. Hän rakastaa tuulta. Hän rakastaa metsää. ”Huomenna rakennetaan maja!” äiti sanoo. Mutta minä en sano mitään. Minä pelkään. Pelkään merta. Pelkään tuulta. Pelkään metsää. Ja maalla täytyy pissata metsään.

Metsä on täynnä mönkijöitä ja merkillistä elämää. Jos pienen ihmisen täytyy pissata metsään, vastaan voi tulla mitä hyvänsä: kuusi joka tarvitsee apua, itkevä näkki tai hermostunut tulikärpäsjengi. Pikku ihmisen ensiaskeleet ovat haparoivia mutta käyvät varmemmiksi.
Metsän kanssa voi ystävystyä."


Oma arvio:

Tämän kirjan mustanpuhuvat kuvitukset saavat minut kerta kaikkiaan pauloihinsa. Pojan mielestä kuvat ovat hyvällä tavalla kummallisia ja tytöstä söpöjä. Minusta kirjan kaunein kuva on se, jossa Näkki Nykänen istuu lumpeenlehdellä. Kuva on niin ihanan surumielinen, herkkä ja tykkään sen väreistä.



Tekstiä on kirjassa aika vähän ja kirjan sivuilla leikitellään erilaisilla fonttiko'oilla. Tarina käsittelee pimeän pelkoa, joka on minusta hyvin tärkeä aihe lasten kanssa läpikäytäväksi.

Pojan mielestä kirja alkaa tylsästi, koska siinä ei kuulemma tapahdu mitään jännää. Hänestä kirjan paras kohta onkin se, kun tarinan poikaa alkaa pelottaa pimeä metsä. Tyttö taas ei pitänyt siitä, vaan piti tarinan kohokohtana sitä, kun vuorenpeikko Gargatuula herää. Pojastakin peikko on hassu, ei lainkaan pelottava. 

Minusta kirjan tarina rakentuu hienosti. Alussa tarinan minäkertoja, poika pelkää mökin pimeää metsää ja pissalle meno iltaisin jännittää. Pimeässä metsässä hän alkaa kuulla ääniä. Metsästä alkaa löytyä monenmoisia satuolentoja, kuten puhuvia kuusia, näkki ja vuorenpeikko. Vuorenpeikolla on hassuja piirteitä, jotta se ei ole niin kauhistuttava. Lopussa poika palaa pissalta kotiin voittaneena pelkonsa.

Mitään suoraviivaista opetusta pimeän pelon voittamiseen tämä kirja ei tarjoa, enkä ehkä lukisi tätä kovin pienille, sillä kuvat ja tunnelma voivat olla liian pelottavia.

Kirjan lopussa on vielä kysymyksiä, joihin lapset vastasivat:

Mitä sinä tykkäät tehdä metsässä?
T: Etsiä kettuja ja eläimiä
P: Kävellä

Onko sinua joskus pelottanut metsäretkellä?
T: Ei
P: Ei, koska mitä siinä on pelottavaa?

Mikä on parasta tässä kirjassa?
T: Kun Gargatuula heräsi
P: Kun poikaa pelotti

Lasten arvio kirjasta:

T: 
       

   




P: 








Oma arvosanani on 5. Pidin oikein kovasti!

************************** 


Gabriel Hullo ja hirveä Hekla: Juha-Pekka Koskinen. Kuvitus Miranda Mord. Haamu 2016. Kuvakirja.39 sivua.

 "Gabriel Hullo on omalaatuinen poika, jolla on vilkas mielikuvitus, kaipaus kauhutarinoihin ja ystävinään isoisien aaveet. Eräänä iltana Gabriel huomaa autiotalossa valoa ja kumaraisen hahmon, jolla on seuranaan musta kissa. Juttutuokio haamujen kanssa vahvistaa epäilyt: naapurustoon on muuttanut hurja noita. Aaveiden varoituksista piittaamatta Gabriel päättää vakoilla velhoa ja huomaa, että samassa puuhassa on myös tyttö nimeltään Kaisu. Uusi ystävä taivuttelee Gabrielin rohkealle tutkimusretkelle noidan taloon. Pian Gabriel katuu lupaustaan, mutta enää ei voi perääntyä. Onnistuvatko lapset tutkimaan talon noidalta salaa? Ja millainen on tuo hirveä Hekla, jota aaveetkin kavahtavat?"

Aiemmat osat:
Kauhea Gabriel Hullo (Karisto 2011)
Gabriel Hullo ja keskiyön kestit (Haamu 2014) 



Oma arvio:

Tämä hauska, runomuotoon kirjoitettu tarina kertoo Gabriel-pojasta, joka asuu kummitustalossa ja jota kiinnostaa kauheasti naapuritalo, vaikka sen sanotaan olevan noitien talo. Hänen äitinsä on ylisuojelevainen. Gabriel myös tutustuu Kaisa-nimiseen naapurintyttöön, jonka kanssa he lähtevät yhdessä noitataloon.

 Kirja lähtee lasten mielestä hiukan nihkeästi käyntiin, mutta pian tarina muuttuu jännittäväksi. Lapsista erityisesti kirjan runomuoto on hauska juttu, vaikkeivät he aluksi tykänneet ajatuksesta.

Taannoin eräs kollega kirjastossa sanoi minulle, että kannattaa lukea runoja ääneen - silloin ne vasta pääsevät oikeuksiinsa. Olikin oikein mukava  lukea tällaista loppusointuista runomuotoista tarinaa lapsille. Huomasin, miten lapset aina odottivat, mikä sana rimmasi minkäkin kanssa ja kokivat yllätyksiä.

Kirjan kuvat ovat lasteni mielestä hienoja ja sopivasti pelottavia. Kuvitus ei ole perinteisimmistä päästä, mutta hyvin hauska, kaunis ja toimii mielestäni kirjassa mainiosti. Mustat lepakot ja hämähäkit tanssahtelevat kirjojen sivuilla

Lopussa koimme helpotuksen huokauksen, kun pelätty noita onkin Kaisa-nimisen tytön isoäiti, joka tarjoaa lapsille pullaa ja mehua. Meille jäi nyt hiukan epäselväksi, onko Hekla noita vai ei, mutta ainakaan hän ei olekaan niin pelottava kuin luultiin. Lasten mielestä juuri tämä helpottava loppu on kirjan paras kohta. Tyttö olisi kuullut tarinaa pidempäänkin, mutta pojalle alkoi jo riittää.

Gabriel Hullo on meille ihan uusi tuttavuus, mutta tämän kirjan luettuamme olemme uteliaita lukemaan muutkin osat.

Lasten arvio kirjasta:

 






Minun arvosanani 4-. Miellyttävälukuinen, kiva tarina!